Pääkirjoitus | Poikkeuksellisesta paikallispolitiikan vuodesta toiseen

Tähän vuoteen lähdettäessä oli jo etukäteen selvää, että paikallispolitiikassa on luvassa tavanomaisesta poikkeava vuosi kunnallisvaaleista johtuen. Gallupit olivat ennakoineet myös Lahteen merkittäviä voimasuhteiden muutoksia, mikä vaikutti ilmapiiriin heti alkuvuoden aikana.

Harva kuitenkaan osasi tuossa vaiheessa arvata, kuinka erikoisia käänteitä vaalit tuovat tullessaan. Ensin kunnallisvaaleja siirrettiin keväästä kesään koronatilanteeseen vedoten, ja lopulta Lahdessa saatiin tulos, josta oli äkkiseltään vaikea saada otetta.

Paikallinen puoluekenttä meni entistä pirstaleisemmaksi. Perinteiset valtapuolueet demarit ja kokoomus menettivät asemiaan, mutta saattoivat hyvällä omallatunnolla puhua edelleen jonkinlaisesta torjuntavoitosta. Demarit saivat läpi 16 edustajaa ja kokoomus 13. Tulos oli sikäli lahtelaisittain historiallinen, että kaksikko ei enää pystynyt muodostamaan kahdestaan enemmistöä valtuustossa.

Paikkamäärässä mitattuna suurin voittaja oli perussuomalaiset, joka sai uuteen valtuuston läpi kymmenen edustajaa. Suhteellisesti eniten kannatustaan nosti Pro Lahti, jonka riveistä meni nyt läpi viisi ehdokasta, kun edellisellä kaudella ryhmän vahvuus oli kaksi valtuutettua. Vaalien jälkeisissä käänteissä yksi valtuutettu vielä siirtyi perussuomalaisista Pro Lahteen.

Poikkeuksellisille urille paikallispolitiikka luiskahti vaalien jälkeisissä paikkajakoneuvotteluissa. Tapahtuneen syistä ja seurauksista on kirjoitettu aikanaan tämänkin lehden sivuilla palstametreittäin, mutta lyhyesti kerrattunahan kyse oli siitä, että ryhmillä oli erilaisia näkemyksiä paikkajaossa käytettävästä menettelystä.

Pienemmät ryhmät kannattivat niin sanottua korimallia ja isot puolueet halusivat jakaa vanhaan tapaan paikat suhteelliseen vaalitapaan nojautuen ja lautakunta kerrallaan. Käytännössä tuolla oli merkitystä muun muassa sen kannalta, miten puheenjohtajuudet jakautuvat ja kuinka paljon mikäkin ryhmä pääsee tekemään omia valintojaan paikkoja jaettaessa.

Näkemyserojen seurauksena ajauduttiin tilanteeseen, jossa pienet muodostivat oman blokkinsa ja kolme isointa eli demarit, kokoomus ja perussuomalaiset omansa.

Niinpä paikat päädyttiin jakamaan blokkien kesken suhteellista vaalitapaa käyttäen, mikä oli jo sinänsä uutta ja erikoista. Sitäkin poikkeuksellisempaan suuntaan tapahtumat kääntyivät vaalikauden ensimmäistä valtuustokokousta lähestyttäessä, kun isoimmat ryhmät halusivat tehdä kaupungin tuoreeseen hallintosääntöön saman tien muutoksia, jotka käytännössä hyödyttivät heitä itseään.

Henkilösuhteet olivat tuossa vaiheessa aidosti ruvella, ja tapahtumien arveltiin jättävän jälkensä lahtelaiseen politiikkaan. Yhtä selvää kuitenkin oli, että kesän paikkajakovääntöä varten luodut koalitiot olivat vain teknisiä järjestelyitä, joilla ei ole merkitystä politiikan asiakysymyksistä päätettäessä.

Tämä näkyikin syksyn mittaan, kun esimerkiksi sivistystoimialan talousarviota koskevissa ratkaisuissa tai keskustan liikennejärjestelyitä koskevissa ratkaisuissa puolueiden väliset jakolinjat menivät jossakin muualla kuin suuren kesätaistelun koalitiorajojen kohdalla.

Valtuustoon talousarviokokoukseen tultaessa oli jo selvää, että virkamiesten pohjaesityksessä olleet leikkaukset sivistyspuolen rahoihin eivät toteudu esitetyllä tavalla.

Itse talousarviokokouksessa puolestaan selvisi, että nykyisen valtuuston enemmistö haluaa jättää puumerkkinsä myös keskustan liikennejärjestelyihin pysäyttämällä Liisu-suunnitelman kiistellyimpien osien suunnittelun. Tässä vaiheessa on vielä osin auki, miten keskustan jatkosuunnittelu nyt etenee.

Vuoden lähestyessä loppuaan katse on jo tammikuussa ja historiallisissa aluevaaleissa. Varsinaisen vaalituloksen ohella huomio kiinnittyy äänestysprosenttiin, jonka puolesta on ennakkotietojen perusteella syytä olla huolissaan.

Jostain syystä tällä kertaan vaaleja ei kuitenkaan olla siirtämässä, vaikka koronatartuntojen lukemat ovat huidelleet ennätyslukemissa.