Pääkirjoitus: Maailma muuttuu 40 vuodessa – yksi asia pysyy lehden ytimessä

Uusi Lahti ehti saada alkunsa Kekkosen ajan Suomessa. Pitkäaikaisen presidentin eroilmoitus luettiin tv-uutisissa 12 päivää ensimmäisen lehtemme ilmestymisen jälkeen.

Asioilla ei tiettävästi ole tekemistä toistensa kanssa, mutta kertoopahan tuo ainakin siitä, että lehti on ehtinyt jo kypsään keski-ikään. Elämänvaiheeseen, jolloin on tullut nähtyä ja koettua jo kaikenlaista.

Tässä juhlanumerossa muistellaan lehden alkuaikoja, jolloin Uusi Lahti oli kummajainen, joka oli tullut täyttämään aukkoa Lahden mediakentässä. Haastattelemme lehden entistä päätoimittajaa Kari Naskista, joka oli ensin käynnistämässä lehteä ja myöhemmin vakiinnuttamassa sen asemaa. Siinä samalla hän loi itselleen legendaarisen maineen jutuillaan, jotka koettelivat aikanaan rajoja ja joiden julkaisu ei tänä päivänä käytännössä olisi mahdollista.

Ääneen pääsevät myös lehden nykyiset tekijät, jotka kertovat työstään niin toimituksen kuin myynnin näkökulmasta.

Pienikin pintaraapaisu riittää osoittamaan, että 40 vuodessa Lahti, Suomi ja maailma ovat muuttuneet paljon. Siinä samalla myös lehti on muuttunut lukijoidensa mukana.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan. Lahti ja lahtelaisuus on ollut lehden kovaa ydintä alusta asti.

Ihmiset haluavat edelleen tietää, mitä heidän kotikulmillaan ja välittömässä lähiympäristössään tapahtuu.

Emme ole koskaan olleet suurin ja sisällöltään kattavin tiedotusväline. Nopeudella emme todellakaan voi kilpailla nykyisessä uutisympäristössä. Sen sijaan voimme hyvällä omallatunnolla sanoa olevamme maailman lahtelaisin media. Yksikään toinen tiedotusväline ei keskitä kaikkea huomiotaan ja tekemistään yhtä täysipainoisesti vain ja ainoastaan Lahteen.

Tästä aiomme pitää kiinni jatkossakin.

Nykyisin on tapana puhua lähes kyllästymiseen asti median murroksesta, mille on myös omat perusteensa. Yhdessä asiassa ei kuitenkaan näkynyt murroksen merkkejä: ihmiset haluavat edelleen tietää, mitä heidän kotikulmillaan ja välittömässä lähiympäristössään tapahtuu.

Meidän tehtävämme on tarjota tätä tietoa kiinnostavalla tavalla siinä muodossa kuin ihmiset itse haluavat. Tässä urakassa tarvitsemme viikoittain myös paikallisen yhteisön mittaamattoman arvokasta tukea.

On kyse sitten juttuvinkkiä antavasta lukijasta tai ilmoitustilaa ostavasta paikallisesta yrittäjästä, hän on omalla panoksellaan osallistumassa tämän lehden tarinaan ja mahdollistamassa sen jatkumista myös tuleville vuosikymmenille.

Palstoillamme käydään monesti räiskyvääkin keskustelua tämän kaupungin tilanteesta. Siihen kannustamme edelleen.

Avoin ja suora, faktapohjainen keskustelukulttuuri on ainoa tapa varmistaa, että kaikki olennaiset näkökulmat tulevat huomioiduksi, kun on kyse yhteisen kotikaupunkimme tulevaisuudesta. Joskus se voi tarkoittaa sitäkin, että palstoille päätyy jotain sellaistakin, jonka joku soisi jäävän vähemmälle huomiolle.

Tässä juhlalehdessä olemme ottaneet pienen hengähdystauon päivänpäällisistä melskeistä ja tarkastelemme Lahden ja lehden asioita hieman ajattomammasta näkökulmasta, noin 40 vuoden perspektiivillä.

Tietynlainen hötkyilemättömyys on periaatteemme myös arkisissa lehdissämme. Emme ole mukana uutiskilpailussa, jossa voittajat mitataan sekuntikellolla. Sen sijaan kerran viikossa ilmestyvä lehti tarjoaa mahdollisuuden kurkata asioita myös pintaa syvemmältä ja uusista näkökulmista. Uskomme ja tiedämme myös lukijoidemme arvostavan tätä. Viedään yhdessä tämä lehti kohti seuraavia vuosikymmeniä.

Kommentoi