Lukijalta: Suomikin tarvinnut apua

Sami Korkiakoski

Eräs perussuomalainen nuorisopoliitikko väitti somepalstallaan, ettei auttaminen voi perustua kunnianvelkaan Afganistania kohtaan. Kyse ei ole kunnianvelasta vaan perusoikeuksien toteuttamisesta. Jos maasi pommitetaan hajalle ja sen hallitus on kaadettu, niin varmaan haluaisit, että sinut otetaan hyvin vastaan uudessa maassasi?

Suomi on käsittääkseni kuitenkin ihmisoikeuksia kunnioittava valtio, joka auttaa jos joku on oikeassa hädässä. Nyt meillä on eduskunnassa sellainen puolue, joka kyseenalaistaa näitä oikeuksia.

Jos puhutaan kehitysavun oikeutuksesta niin unohdetaan, että kerran Suomikin on saanut avun sodanjälkeiseen jälleenrakennukseensa. Raskaiden sotien jälkeen Suomi sai apua amerikansuomalaisilta, joiden apu käsitti kenkiä sekä muita vaatteita lapsille. Rahalahjoitusten avulla Suomi sai ruokaa sekä vitamiineja.

Suomi kieltäytyi toki Marshall-avusta, mikä johtui suhteesta Neuvostoliittoon, joka oli tulenarka kesken olevineen sotakorvauksineen.

Kuitenkin sotienjälkeisessä jälleenrakennuksessa muun muassa Lappi sai osansa avusta kveekarien avulla, mikä oli suurin syy siihen, että Lappi sai koulunsa auki ja säännöllinen kouluruoka alkoi Lapin alueella. Unicefin nettisivuilla asiasta avataan enemmän.

Myytti Suomen yksin selviämisestä ei pidä paikkansa. Suomen voima jälleenrakentumisessa nykyisiin mittoihinsa oli muiden maiden kansalaisten avun ja etenkin kirkon työn ansiota. Tätä asiaa pitäisi valottaa nykyistä enemmän.

Kommentoi