Ämpärillinen: Näistä politiikan jakolinjoista puhutaan turhan vähän

Pää edellä vitosesta? Vai sittenkin rannalta varovaisesti sipsutellen? Mytäjäisten hyppytornilla tehdään taas alkavan uimakauden aikana lukuisia päätöksiä, joissa otetaan enemmän tai vähemmän riskejä. Päätöksenteon psykologia on pohjimmiltaan samankaltaista politiikassakin. Tulevalla vaalikaudellakin lahtelaiset valtuutetut miettivät vielä monta kertaa, missä menee hallitun riskinoton raja. Sami Lettojärvi

Poliitikkoja on tapana jakaa erilaisiin blokkeihin muutamalla vakiintuneella tavalla. Perinteisen oikeisto–vasemmisto-jakolinjan rinnalle on viime vuosina noussut yhä vahvemmin luokittelu liberaaleihin ja konservatiiveihin, kuten jokainen vaalikoneen käyttäjäkin näinä aikoina väistämättä huomaa kysymyksenasetteluista.

En ole ihan varma, kuinka olennaisia nuo jaottelut lopulta ovat nykyään kuntapolitiikan arjessa. Väitän, että käytännön päätöksentekotilanteissa ratkaisuihin vaikuttavat monesti toisenlaiset päättäjän korvien välissä olevat ominaisuudet, jotka jakavat yhtä lailla ihmisiä erilaisiin blokkeihin.

Otetaan lähempään tarkasteluun kaksi paikallisen päätöksenteonkin kannalta olennaista ominaisuutta, jotka jäävät usein turhan vähälle huomiolle poliitikoista puhuttaessa: riskinottohalukkuus ja ajattelun strategisuus.

Käyttämieni termien merkitys on helppo ymmärtää miettimällä niitä yksityiselämän mittakaavassa. Pureudutaan ensin riskinoton psykologiaan.

Jokaisella meistä menee oman henkilökohtaisen riskinottokykymme ja -halumme raja jossakin. Toiset meistä ovat valmiita ottamaan huimia taloudellisia riskejä saavuttaakseen unelmansa. Toisille pelkkä ajatuskin yrittäjämäisestä kaiken peliin laittamisesta tuntuu puistattavalta.

Riskinottohalukkuus vaikuttaa lukuisiin muihinkin elämämme isoihin vai pieniin valintoihin. Paljonko voin ottaa asuntolainaa? Hyppäänkö Mytäjäisten hyppytornista ylimmästä kerroksesta veteen? Jalat vai pää edellä?

Jälkikäteen on aina helppo sanoa, milloin riski kannatti ja milloin ei. Onnistuneimmat riskinottajat löytävät itsensä verokalenterin kärkisijoilta. Vähemmän onnistuneet päätyvät nimeksi ulosottomiehen asiakirjoihin. Turvallisuushakuisia ja perusvarovaisia ratkaisuja elämässään tehneellä ihmisellä on pienempi todennäköisyys päätyä kumpaankaan ääripäähään.

Tunnettu tosiasia on, että ihmisen taustalla on myös väistämättä vaikutuksensa riskinottohalukkuuteen. Vauraista perheistä tulevilla nuorilla yrittäjillä on vahvempi luottamus siihen, että elämä kantaa, vaikka kaikki sijoituspäätökset eivät onnistuisikaan. Vaatimattomammasta taustalla tulevalle yrittäjällä tuollaisen itseluottamuksen rakentaminen voi viedä enemmän aikaa, jos lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat olleet lähinnä taloudellista ja selviytymiskamppailua.

Ja miten ihmeessä kaikki tämä liittyy lahtelaiseen päätöksentekoon ja tuleviin vaaleihin? Liittyy mielestäni hyvinkin paljon. Päättäjien pöydälle tulee harva se päivä päätöksiä, joissa otetaan riskejä yhteisillä rahoillamme.

Tästä asetelmasta on viime kädessä kyse kaikissa niissä tapauksissa, joissa valtuusto päättää käyttää rahaa johonkin muuhun kuin kaupungille pakolliseen toimintaan sillä oletuksella, että investointi maksaa itsensä myöhemmin takaisin tavalla tai toisella. Riski liittyy nimenomaan siihen, että takaisinmaksusta ei voi olla etukäteen täysin varma.

Aivan kuten yksityiselämässä, myös kunnallisessa päätöksenteossa kaupungin tausta ja nykyinen taloudellinen asema vaikuttavat väistämättä ratkaisuihin. Niinpä monet lahtelaiset päättäjätkin ovat seuranneet kateellisina esimerkiksi Tampereen isoja hankkeita ja toivoneet, että tännekin saataisiin vastaavaa tekemisen meininkiä.

Kuinka paljon on järkevää ottaa riskejä, jotta Lahti ei jää jälkeen kaupunkien välisessä kilpailussa? Vai tulisiko sittenkin ottaa varman päälle ja laittaa ensin nykyiset nurkat kuntoon ylläpitoremontin hengessä?

Kaupungin päätöksenteossakin joskus riski kannattaa ja joskus ei. Kun pelaa varman päälle, ei tee isoja virheitä, mutta ei myöskään saavuta isoja palkintoja.

Vaikka olen nyt rinnastanut yksityisen ihmisen ja kaupungin rahankäyttöön liittyvää päätöksentekoa, on niissä tietenkin yksi oleellinen ero. Veronmaksajien rahoilla operoiva päättäjä ei ole päätöksistä samalla tavalla vastuussa yksityistaloudessaan. Yhteisillä rahoilla on huomattavasti helpompi ottaa riskejä, sanovat päättäjät juhlapuheissa mitä tahansa.

Riskinottoon läheisesti liittyvä ominaisuus on päätöksentekijän ajattelun strategisuus. Tarkoitan sillä kykyä analysoida asioita isoina kokonaisuuksina ja arvioida päätösten vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Toisilla meistä tuo onnistuu helpommin ja toisilla ei juuri mitenkään.

Mitä pidemmällä ja tulevaisuudessa katse on ja mitä isompia kokonaisuuksia ihmisen mielessä pyörii, sitä pienemmiltä hidasteilta nykyiset ongelmat todennäköisesti näyttävät. Niinpä esimerkiksi matkailuelinkeinosta puhuttaessa Lahden nykyinen hotellitilanne ei ole minkäänlainen peruste sille, etteikö tilanne voisi olla kymmenen vuoden kuluttua täysin toinen.

Pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä strateginen ajattelija tarvittaessa valmis tinkimäänkin nykyisestä elintasostaan sillä oletuksella, että panostus palkitaan myöhemmin. Korkeakouluopiskelijat ja aloittavat yrittäjät ovat arkisia esimerkkejä tästä ajattelutavasta. Vastaavasti Lahden kaupungin mittakaavassa korkeakoulutoimintaan tai elinkeinopolitiikkaan tehtävät panostukset saattavat olla aluksi lähinnä kuluerä, mutta pidemmän ajan kuluessa jotain ihan muuta.

Strategisella ajattelullakin on rajansa. Liian pitkälle vietynä se ei ole muuta kuin katteetonta pilvilinnoissa haihattelua. Todellisena uhkakuvana on silloin silmien ummistaminen arjen todellisuudelta ja oleellisilta yksityiskohdilta, mikä johtaa pahimmillaan niihin veronmaksajan silmin järjettömiltä tuntuviin ratkaisuihin, jotka ovat tulleet tutuiksi paikallisuutisten lukijoille.

Jokainen valtuustosalin jakkaralle istuutuja joutuu määrittelemään mielessään, missä menee järkevän rahankäytön raja yhteisistä rahoista puhuttaessa. Kuinka paljon on syytä olla riskiä ja strategisen tason näkökulmaa?

Yksikään asiaansa perehtynyt valtuutettu tuskin on sitä mieltä, että Lahden pitäisi toteuttaa vain ne palvelut, jotka ovat ehdottoman pakollisia lakisääteisesti. Se tarkoittaisi huomattavaa säästökuuria esimerkiksi kouluihin. Toisaalta kukaan ei ole myöskään sitä mieltä, että kaupungin rahaa voi käyttää mihin tahansa ja kuinka paljon tahansa.

Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, jälkiviisaus sitäkin helpompaa. Valtuustoon valittavilta ihmisiltä ei vaadita valmiita vastauksia kaikkeen, mutta sitäkin enemmän kykyä havainnoida ajan merkkejä ja reagoida tilanteen vaatimalla tavalla.

Äänestäjän kannattaa valita sellainen ehdokas, jonka tapa hahmottaa maailmaa kaikkine uhkineen ja mahdollisuuksineen vastaa mahdollisimman hyvin omaa käsitystä. Eiköhän sieltä Lahden 545 ehdokkaan joukosta löydy joku, jonka kanssa voi tuntea olevansa edes suunnilleen samalla karttalehdellä. Ja jos näin ei käy tälläkään kertaa, viimeistään neljän vuoden kuluttua kannattaa asettua itse ehdolle.

Kommentoi