Lukijalta: Yksin asuvat muistettava päätöksenteossa

Siru Heromaa-­Karjalainen

Hyvin usein yleisessä keskustelussa ihmisten elämä on raamitettu niin, että asuinkuntaan kuuluu perhe, jossa on kaksi töissä käyvää vanhempaa.

Mitä tapahtuu, jos toinen vanhemmista sairastuu? Jää työttömäksi? Kuolee? Tai että toista aikuista ei ollut alun perinkään ollut jakamassa kuluja?

Yllä mainittu stereotyyppinen ajattelu ”perhenormista” ei enää päde, sillä merkittävä osa asuinkunnista on nykyään yksinasuvia, syystä tai toisesta. Yksinasumista ei myöskään tulisi tämän perusteella leimata. Yksinasuvien asemasta yhteiskunnassa kertoo mielestäni jotain kuitenkin se, että heidän asemansa edistämistä varten on pitänyt perustaa yhdistys, Suomen yksinasuvat ry.

Miten tämä sitten liittyy kuntapolitiikkaan? Kunta vastaa väestönsä tarpeista niin asumisen, koulutuksen, liikkumisen kuin julkisten palveluiden suhteen. Palveluiden tulee olla saatavilla sekä saavutettavia.

On eri asia, että jokin palvelu on saatavilla, kuin että ihmisellä olisi tosiasialliset mahdollisuudet saavuttaa tämä palvelu. Kunnan vastuulla sosiaaliturvasta on esimerkiksi omaishoidon tuki, sosiaalihuolto, toimeentulotuki ja terveydenhuolto yhdessä valtion laitosten, kuten Kelan kanssa.

Tiedossa on, että leikkaukset sosiaaliturvaan kohdistuvat yleensä koviten muun muassa yksinhuoltajiin. Pidänkin tärkeänä, että jokainen saisi elää oman näköistä elämäänsä, ilman pelkoa siitä, onko siihen mahdollisuuksia.

Palveluiden tulee olla saatavilla.

Puhuttaessa köyhyydestä Suomessa yleisimmin puhutaan suhteellisesta köyhyydestä eli huono-osaisuudesta. Huono-osaisuuden tiedetään ”periytyvän”, sillä ympärillä oleva elämä, ihmiset ja asuinpaikka muovaavat sitä, minkälaisia mahdollisuuksia elämässä toisaalta nähdään, mutta myös tavoitellaan.

Lisäksi puhutaan huono-osaisuuden notkelmista. Enemmistö suomalaisista asuu mäen päällä katsoen eteenpäin, eikä huomaa mäen alla olevaa notkelmaa ja siellä olevia ihmisiä.

Huono-osaisuus liitetään julkisessa keskustelussa yksinasumiseen. Syitä on myös muitakin, eikä yksinasuminen aina johda huono-osaisuuteen.

On ikävää, että yksinasumisesta puhuttaessa keskustelu kääntyy herkästi sen ongelmiin. Vaikka tiedostamme riskit, joille yksinasuminen voi altistaa, syy ei ole yksinasujissa vaan yhteiskunnassa. Siinä, miten hyvin päättäjät tekevät työtään.

Tämän vuoksi on tärkeää, että kunta panostaa eriarvoisuuden vähentämiseen asuinkunnan koosta riippumatta, perheiden ja yksinasuvien tukemiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja siihen, että kaikilla tulisi olla mahdollisuus tavoitella korkeammalle kuin mitkä lähtökohdat mahdollisesti ovat.

Esimerkiksi vanhempien (tai vanhemman) koulutuksella on tutkitusti vaikutus nuoren hyvinvointiin ja terveyteen. Tämä onkin yksi esimerkki siitä, miksi koulutukseen tulisi panostaa, jotta pystymme parantamaan asukkaidemme hyvinvointia ja terveyttä.

Jos tätä ei tee se enemmistö, joka katselee maailmaa mäen päältä nähden kaikki mahdollisuudet, kun toisen näköala on mäen alapuolelta, niin kuka sitten?

kuntavaaliehdokas (sd.)

Kommentoi