Lukijalta: Kevyen liikenteen uudistusten on perustuttava kysyntään

Johannes Mäkilä

Lahden kaupungin liikennesuunnitelma Liisussa kevyen liikenteen väylillä on merkittävä rooli. Uusia ja leveämpiä pyöräteitä olisikin tulossa valtavasti lisää. Käytännössä tämä tapahtuisi tärkeiden ja suosittujen autokaistojen kustannuksella. Pyöräilyn suosio ei tosin autoilulle vedä vertoja, mikä ei tässä polkupyörävarkaiden piinaamassa kaupungissa ole ollenkaan yllättävää.

Tärkeimmän kulkumuotomme autoilun hankaloittaminen verrattain epäsuositun pyöräilyn hyväksi ei sinänsä olisi järkevää, saati kohtuullista. Niukkoja verovaroja ei kannattaisi kohdentaa leveämpien pyöräteiden kaltaisiin hankkeisiin, joille aitoa kysyntää ei nykytasolla ole; oikeastaan pyörätieverkoston kapasiteetti on tätä nykyä aivan riittävä.

Itse en ainakaan ole kuuna päivänä päätynyt lahtelaisella pyörätiellä ruuhkaan. Toisaalta Amsterdamin tai Kööpenhaminan kaltaisesta polkupyöräparatiisista on turha haaveilla kaupungissa, jossa polkupyörät ovat alati alttiita pitkäkyntisten pihistyksille. Siksi minkäänlaisia peruuttamattomia uudistuksia ei tule toteuttaa. Väliaikaiset kokeilut olisivat toki asia erikseen.

Tilapäisillä järjestelyillä voitaisiin kokeilla, suoko kevyen liikenteen kysyntä kaavailluille uudistuksille oikeutusta. Massiivisia investointeja ei saa tehdä katteettomin perustein, sillä liikennehankkeissa maltti on valttia.

Uudet sähköpotkulaudat sekä lähiaikoina alkava kaupunkipyöräkokeilu povaavat toki suotuisaa kehitystä kevyen liikenteen kasvavalle suosiolle: kulkuvälineitä ei itse tarvitse omistaa, ja tekniset järjestelmät takaavat niiden asianmukaisen lukituksen.

Entuudestaan olen kokeillut potkulautailua Tampereella ja kaupunkipyörää Helsingissä. Molemmista kokemukseni ovat kaikin puolin myönteisiä. Lisäksi nämä jakamistaloudelliset innovaatiot ovat omiaan kasvattamaan ihmisten ostovoimaa kun satoja tai jopa tuhansia euroja ei tarvitse omasta menopelistä pulittaa.

Itse en ainakaan ole kuuna päivänä päätynyt lahtelaisella pyörätiellä ruuhkaan.

Käyttöoikeuden kaupunkipyöriin ja potkulautoihin voikin jokainen hankkia tarvitsemalleen ajanjaksolle, oli kyse sitten päivistä, kuukausista tai kertaluonteisesta siirtymästä.

Mikäli kyseiset uutuudet antavat uudistuksille aihetta, kannattaa kokeiluja siinä tapauksessa harkita. Muussa tapauksessa nykyisten liikenneväylien myllääminen ei vetele!

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi