Lukijalta: Digiloikka ei ehkä onnistu kaikilta yli 70-vuotiailta

Marja-Kaarina ­Koskinen

Kunnan lakisääteinen tehtävä asukkaiden peruspalveluiden tuottajana on merkittävä, huolimatta siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaakin hyvinvointiyhtymä. Kunta on tässäkin tapauksessa kuntalaisiin nähden vastuussa myös näiden palveluiden tuottamisesta, vaikka palvelun tuottajana voi olla joku muu kuin kunta.

Soten ulkopuolelle jää merkittävä joukko erilaisia palveluita, joita kunta tarjoaa ja kuntalaiset käyttävät. Veronmaksajilla on suuria odotuksia ja perusteltuja vaatimuksia palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta.

Lahdessa on 20 854 yli 70-vuotiasta henkilöä (Kuntaliiton tilastot 2019). Luku on varmasti hieman erilainen vuonna 2021, mutta antaa hyvän perspektiivin siihen, kuinka suuresta joukosta puhutaan.

Tämä joukko ei välttämättä hallitse kaikkia tietojärjestelmien hienouksia, vaihtuvia applikaatioita, lukuisia erilaisia some-navigoinnin polkuja ja kaikkien välttämättömien palveluiden ja asioiden hoitoa netin kautta.

Tämä ikäpolvi, yli 70-vuotiaat, eivät kaikki ole olleet työelämässä sellaisissa työtehtävissä, että it-taidot olisivat kulkeutuneet matkassa mukana eläkkeelle siirryttäessä. Kaikilla ei ole kännykkää, ei tietokonetta, ei läppäriä, ei tablettia – eli ei ensimmäistäkään laitetta, ”härpäkettä”, jolla pääsee kiinni palveluiden tarjontaan, osaamisesta puhumattakaan.

Kunta digitalisoi palveluitaan, ja palvelumuotoilu lepää vahvasti digiuskossa. Tässä vauhdin hurmassa on kokonaan unohtunut sana ”demokratia”, joka tarkoittaa sitä, että vielä noin 20 vuotta palvelut tulee suunnitella siten, että ne voidaan saavuttaa tavallisella lankapuhelimella, kirjeellä tai menemällä paikan päälle asioimaan.

Tässä vauhdin hurmassa on kokonaan unohtunut sana ”demokratia”.

Siis niin sanottu hybridimalli tulisi olla palvelumuotoilun lähtökohta, jolloin kunnan palvelut ovat tasapuolisesti saatavina kaikille asukkaille. Tasapuolisuus tarkoittaa myös riittävää henkilöstöä ja oikeanlaista resurssointia eri palvelumuotoihin.

Kunnassa on oltava hyvä tietoisuus kuntalaisten ikäjakaumasta eli kohderyhmistä, jotka palveluita käyttävät. Tehtävän luulisi olevan helppo, sillä ikääntyneet ovat syntyneet siellä 1920–1950-luvuilla ja ennakointiaikaa on kyllä ollut riittävästi.

Näkyväthän kunnan väestöennusteissa jopa hedelmällisyysluvuista lasketut syntymättömät lapset, joita ei edes ole laitettu alulle, niin miksipä ei ikääntyneet.

Digiloikalla ei siis saavuteta vielä hetkeen aikaan niitä henkilöstösäästöjä, joita sen on arveltu tuovan. Kunnan työntekijöiden ja viranhaltioiden tulee omissa toimissaan myös huomioida tämä joukko kuntalaisia.

Vieraantuminen ikäihmisistä ja heidän arjestaan synnyttää omituisia tilanteita terveyspalveluiden käytössä, kuten ohessa käyty keskustelu osoittaa: ”Voisimmeko soittaa teille lääkärin vastaanottoajan. Annatteko kännykkänumeronne? Ai, teillä on vain lankapuhelin, ei näillä kännyköillä voi niihin soittaa, laitamme ehkä kirjeen.” Surullista.

Kuntavaalit kolkuttavat ovella kesäkuussa. Oikeusministeriö on erittäin huolissaan demokratian toteutumisesta kuntavaaleissa koronakaranteenissa olevilla henkilöillä.

Tätä joukkoa ei esimerkiksi Lahden alueella ole varmaankaan tuhatta enempää, ja asia pystytään varmasti terveysturvallisesti ratkaisemaan. Suuri kysymys on kuntademokratiasta, kun digiloikka hyppää yli 20 000 kuntalaisen ja palveluiden saavutettavuus häviää käden ulottumattomiin.

Kyllä tähän sopii hyvin mottona ”kaveria ei jätetä” – kaikki pidetään mukana loikkimisesta huolimatta, ja turvataan ne tärkeät kunnan palvelut myös ikäihmisille.

biolaboratoriolääketieteen maisteri, opetusneuvos, kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi