Lukijalta: Puheet Lahti Energian myynnistä tulee lopettaa

Lahti Energia on velkaantunut voimalainvestointiensa johdosta, mikä on kiihdyttänyt keskustelua yhtiön taloustilanteesta. Sami Kuusivirta

Juha Tapiola

Lahden kaupunki teetti vuonna 2019 hintavan konsulttiselvityksen Lahti Energian omistajastrategian vaihtoehdoista eli kansanomaisesti myynnistä. Konsultin loppupäätelmänä oli, että yhtiön enemmistöosuuden myynti tai täysin nykytilassa pysyminen kannattaa unohtaa. Suosituksena siis oli, että osa yhtiöstä pitäisi myydä.

Tämä suositus perustui konsultin haastattelemien kaupungin johtavien luottamushenkilöiden näkemyksiin eli kyse ei ollut ulkopuolisen energia-asiantuntijan näkemyksestä.

Lahden ylin virkamiesjohto puhua paasasi Lahti Energian osamyynnin puolesta. Kun virkamiehet eivät saaneet tahtoaan läpi kaupungin luottamustoimielimissä, niin he viimeisenä oljenkortena marssittivat Lahti Energian toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan luottamushenkilöiden eteen todistamaan, että yhtiön kaupungille maksettavaa osinkoa on pienennettävä. Tätä voi pitää jo huonosti käsinkirjoitettuna näytelmänä.

Lahti Energian myyntiä on perusteltu yhtiön velkaantuneisuudella ja heikentyneellä kyvyllä maksaa osinkoa. Konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen sanoi viime vuoden lokakuussa pidetyssä valtuustoseminaarissa, että kaupunki käy vakavaa keskustelua Lahti Energian kanssa siitä, olisiko pariin seuraavaan vuoteen syytä piirtää pyöreä nolla.

Lahti Energian talousluvut osoittavat, ettei yhtiön osingonmaksukyky ole heikentynyt viime vuosina virkamiesten vastakkaisista väitteistä huolimatta. Osingot voidaan maksaa yhtiön vapaista omista pääomista eli jakokelpoisista varoista, jotka koostuvat käytännössä yhtiön voittovaroista. Lahti Energian nettisivuilla olevien tilinpäätöstietojen mukaan yhtiön voitot vuosina 2014–2020 ovat 92 miljoonaa euroa ja näistä voitoista on jaettu osinkoja 83,5 miljoonaa euroa.

Yksinkertaisen laskutoimituksen seurauksena saamme faktatiedoksi, että vuosina 2014–2020 yhtiön voittovarat ovat osingonmaksuista huolimatta lisääntyneet 8,5 miljoonaa euroa. Lahti Energia oy:n jakokelpoiset varat lasketaan emoyhtiön luvuista. Sen vapaa oma pääoma 31.12.2020 oli 29,8 miljoonaa euroa. Yhtiön omien tytäryhtiöiden talousluvut mukaan laskien koko Lahti Energia oy:n konsernin vapaa oma pääoma 31.12.2020 oli 84,3 miljoonaa euroa.

Lahti Energia on velkaantunut viime vuosien jätti-investointien takia. Ne kuitenkin luovat pohjaa paremmalle tuloksenteolle tulevina vuosina. Velkaantumisesta huolimatta yhtiön vakavaraisuus on viime vuosina parantunut. Vuonna 2014 se oli 23,2 prosenttia ja viime vuona 31,1 prosenttia. Tarkoitushakuiset puheet Lahti Energiasta sekä yhtiön myymisestä tulee lopettaa ja keskittyä yhtiön kehittämiseen kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi.

Lahti Energia toimii sähköverkon ja kaukolämmön osalta monopoliasemassa, mikä mahdollistaa palvelujen hinnoittelun ilman, että kuluttajat voisivat vaihtaa palveluntuottajaa.

Tämä on keskeinen peruste, miksi Lahti Energiaa ei pidä myydä yksityisille sijoittajille. Sähköverkkojen yksityistäminen (esimerkiksi Caruna) on johtanut hintojen kohtuuttomaan nousuun ja se on varoittava esimerkki monopoliasemassa olevan yhtiön myynnistä.

varatuomari ja JHT-tilintarkastaja,

kuntavaaliehdokas (vihr.)

Kommentoi