Pääkirjoitus: Vaalit syytä järjestää alkuperäisellä aikataululla

Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on 18.4. ja ennakkoäänestys on käynnissä 7.–13.4. Riitta Ketola

Muistatteko vielä, kuinka vasta muutama viikko sitten Suomessa suhtauduttiin Amerikan vaalien käytännön järjestelyihin? Perinteisen demokratian mallimaan toiminta näytti ajoittain olevan kuin banaanitasavallasta vauhdikkaine käänteineen, jatkuvine oikeusjutun uhkineen ja osavaltiosta toiseen vaihtelevine kirjavine käytäntöineen.

Ei ihme, että suomalaisessa keskustelussa oli nähtävissä huvittuneisuutta, epäuskoa ja myös jonkinlaista ylpeyttä oman järjestelmämme toimivuudesta.

Kaikesta hälinästä huolimatta amerikkalaiset saivat valittua itselleen marraskuussa presidentin, kongressin jäsenet ja myös lukuisia paikallistason päättäjiä. Näin siitä huolimatta, että maa oli vaalien aikaankin ankaran koronapandemian kourissa. Väitteistä ja vihjailusta huolimatta todisteita väärinkäytöksistä ei ole löytynyt.

Marraskuun tunnelmat on syytä pitää kirkkaana mielessä, kun puhumme kevään kuntavaa­lien kohtalosta Suomessa. Keskusteluhan pyörähti toden teolla käyntiin jälleen viime viikolla, kun oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoi STT:lle, että kuntavaalien järjestämisen ajankohtaa ja mahdollista siirtämistä on pohdittava huolellisesti vielä tämän kuun puolella.

Hän perusteli kantaansa sinänsä loogisesti: mahdolliset ratkaisut on syytä tehdä ajoissa. Mitä lähemmäksi vaaleja mennään, sitä vaikeammaksi niiden siirto käy. Yksi oleellinen päivämäärä on tulossa vastaan jo hyvin pian, vaalien ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 9.3. Periaatteessa päätös vaalien siirtämisestä on mahdollista tehdä vaikka vaaliviikolla, jos epidemiatilanne on räjähtänyt käsiin.

Vaikeimmistakin vaihtoehdoista on hyvä puhua ääneen, mutta nyt on syytä keskittää kaikki energia ja tarmo siihen, että vaalit saadaan järjestettyä alkuperäisenä ajankohtanaan huhtikuun 18. päivä. Muussa tapauksessa meillä ei todellakaan ole varaa naureskella ylimielisesti amerikkalaisten vaalisirkukselle.

Mikäli epidemiatilanne pahenee entisestään kevään kuluessa, vaalien järjestämisessä on entistä enemmän erilaisia käytännön kysymyksiä mietittävänä.

Yksi avoin kysymys liittyy karanteeniin joutuneiden ihmisten äänestysmahdollisuuksiin. Ratkaisuksi on väläytetty kirjeäänestystä, joka oli käytössä ulkomailla asuvien ja oleskelevien osalta viime eduskuntavaaleissa. Tätä on pidetty kuitenkin ongelmallisena ratkaisuna, koska Euroopan neuvoston suositus on, että laajemmat vaalimenettelyä koskevat pelisäännöt pitäisi olla viimeistään puoli vuotta ennen vaaleja tiedossa 

Asiaa harkitessa kannattaa pitää mielessä, että tuollaiset suositukset on laadittu tyystin toisenlaisessa maailmantilanteessa. Pandemian aikaisissa poikkeusoloissa pitää pystyä nopeampaan reagointiin, jotta pystytään valitsemaan joustavasti tilanteen mukaan vähiten haitallinen vaihtoehto.

Kirjeäänestyksen nopeakin käyttöönotto olisi perusteltu ratkaisu, jonka ei luulisi erityisesti hyödyttävän tai heikentävän jonkin tietyn puolueen mahdollisuuksia.

Sen sijaan mahdollinen vaalien lykkääminen olisi paljon ongelmallisempi ratkaisu. Se herättäisi välittömästi spekulaatiota päätöksen todellisista motiiveista, koska jollekin puolueelle lykkäys on aina helpotus ja jollekin toiselle iso pettymys. Jokainen voi helposti päätellä gallupeja vilkaisemalla, mikä puolue kuuluu tällä hetkellä mihinkin kategoriaan.

Tällaiset yleistä luottamusta nakertavat spekulaatiot on syytä ampua määrätietoisesti alas järjestämällä vaalit alkuperäisenä ajankohtanaan. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta täysin mahdollista, jos tahtoa on. Kysykään vaikka naureskelumme kohteena olleilta amerikkalaisilta.

Käytännön järjestelyissä on syytä kiinnittää tarkasti huomiota turvallisuusnäkökohtiin ja oltava valmis miettimään ennakkoluulottomasti myös uusia ratkaisuja nopeallakin aikataululla.

Olisiko esimerkiksi mahdollista laajentaa varsinaisen äänestyksen äänestämistä sunnuntailta myös lauantaille, jolloin väki hajaantuisi tasaisemmin parille päivälle ja äänestyspaikoille ei pääsisi syntymään niin isoja ruuhkia?

Kommentoi