Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Lähiöasukkaiden palvelut on turvattava

Suomalaisen unelma on asua kaupungin keskustassa omakotitalossa järven rannalla. Me Lahden lähiöissä asuvat olemme lähellä tätä unelmaa. Järvet, uimarannat ja ulkoilumaastot ovat lähellä asui sitten kerrostalossa tai pientalossa. Lähiöihin on aikanaan tuotu julkisia palveluja, kuten koulut, päiväkodit ja terveysasemat. Viimeinen tulokas ovat lähikirjastot.

Pettymys oli, kun hyvinvointiyhtymä lakkautti eteläisen ja itäisen lähiklinikan. Olisi ollut toivottavaa, että niiden toimintaa olisi jatkettu edes koronarokotusajan ylitse. Nyt joudumme kaikki tungeksimaan rokotuksen saadaksemme Trios­sa tai ehkä messuhallissa tartunnoille alttiina.

Kaupallisten palvelujen kehitys on ollut päinvastaista. R-kioskeista on tullut monipuolisia palvelupisteitä. Ahtialaa ja Karistoa palvelee hyvin Ahtialan ostoskeskuksen lisäksi Karisma, joka on laajalle joukolle jopa kävely- tai pyöräilyetäisyydellä. Seurakunnat tarjoavat hyvin alueellista palvelua, mutta joutuvat myös taloudellisista syistä luopumaan joistakin toimintapisteistään.

Ilahduttava poikkeus palvelujen poistumisen valtavirrasta ovat ulkoilualueet. Ahtialan reunoille syntyneiden uusien asuinalueiden iloksi on viitoitettu ja kunnostettu Viuhan metsät -ulkoilualue reitteineen. Hiihtoladut Ahtialassa ovat monipuoliset ja tarjoavat lähes 40 kilometrin hiihtomatkan, kun kiertää kaikki perät.

Tänä hyvänä lumi­talvena ladut on myös hoidettu hyvin. Olen hiihtäessäni mielenkiinnon vuoksi laske- nut vastaantulevat hiihtä- jät. Tavallisena ulkoiluaika- na tunnissa kohtaa Laidun–Sipura-lenkillä noin 40–50 hiihtäjää.

Kunnan vastuualueeseen jää sote-uudistuksen toteuduttua terveyden edistäminen. Liikuntareittien ylläpito on halpaa terveyden edistämistä. Tänä talvena koronan aiheuttama muiden harrastusmahdollisuuksien puute on tuonut hiihtoladulle aiem­paa enemmän lapsiperheitä ja ikäihmisiä.

Ilahduttava poikkeus palvelujen poistumisen valtavirrasta ovat ulkoilualueet.

Lähiöpalvelut antavat mahdollisuuden tutustua alueen asukkaisiin. Esimerkiksi ladulla kohtaamisilla on myös sosiaalista merkitystä. Ne vahvistavat kaupunginosa­identiteettiä, olonsa kotoisaksi tuntemista.

Palvelujen keskittämistä ei voida aina välttää. Uusi keskitetty perusterveydenhuolto digiklinikoineen pystyy tarjoamaan monipuolisempaa palvelua, mutta vastapainoksi lähiklinikan leppoisa palveluympäristö menetettiin. Digipalvelut auttavat myös palvelujen saavutettavuutta.

Palveluja keskitettäessä tulee kuitenkin huolehtia fyysisten liikkumismahdollisuuksien turvaamisesta. Verkon välityksellä pystyy hoitamaan vain osan asioita.

Sitä paitsi meillä ikäihmisillä kynnys voi olla myös vaillinainen tietotekniikkaosaaminen. Tunnuksien ja salasanojen kanssa pelaaminen ei ole helppoa aina kokeneemmallekaan.

Lähiklinikoiden keskittäminen olisi voinut odottaa Sairaalanmäen pysäköintimahdollisuuksien parantamista. Julkinen liikenne Lahdessa on varsin hyvä, mutta koronan aiheuttama matkustajamäärän pudotus voi uhata vuorotiheyttä.

Vaikka mielipidepalstoilla näkeekin kritiikkiä tyhjinä ajavista busseista, julkisen liikenteen vuorotiheyden ylläpito on tärkeä asia. Jos se alenee, auton käyttömahdollisuuden omaavat siirtyvät ympäristökaupungin idean vastaisesti oman auton käyttöön.

Vastaavasti hyvä palvelutaso houkuttelee oman auton käyttäjiä bussiin. Hyvä julkinen liikenne tekee lähiöasukkaalle lä­hiöstä kaupungin.

kuntavaaliehdokas (kesk.)