Lukijalta: Ympäristöarvot eivät saa heikentää peruspalveluita

Teresa Rautapää

Lahden älypyörätie ja siitä syntynyt keskustelu osoittavat, etteivät kaupungin nykyiset päättäjät ole osanneet perustella uuden liikkumisratkaisun merkitystä. Haluan uskoa, että pyörätieinvestoinnin taustalla vaikuttavat uskottavat perustelut. Mutta miksei niitä ole selkeästi kerrottu tai niistä avoimesti tiedotettu?

Lahti on kokenut imagonkohotuksen ympäristöpääkaupunkitittelinsä ansiosta. Tämän tittelin vaikutusten pitäisi ulottua kauas tulevaisuuteen, koska ympäristön- ja luonnonsuojelun sekä kestävän kehityksen tukeminen luovat tulevaisuudelle mahdollisuuksia. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvään keskusteluun ja toteutustapoihin on silti voitava suhtautua kriittisesti.

Tärkeät ympäristökysymykset ovat usein puoluepoliittisesti arvolatautuneita, vaikka niiden tulisi itsestään selvästi kuulua kaikille. Jotta kestävä ympäristöideologia toteutuu käytännössä, ajatusmaailmoja tulee muuttaa. Niitä ei muuteta utopistisilla ideologioilla. Ne muutetaan teoilla.

Yksilön ympäristöteot ovat esimerkiksi kulutukseen tai asumiseen liittyviä valintoja, joiden tulee olla yksinkertaisia, helppoja ja kunnioitettavia. Yritysten ympäristöteot ovat yritystoiminnan valintoja, joiden pitää edistää yritysten kilpailukykyä tai tuottaa pysyvää kilpailuetua.

Yhteiskunnan ympäristöteot sen sijaan ovat valintoja, joiden ei välttämättä konkreettisesti tarvitse maksaa itseään takaisin. Yhteiskunnan pitää mahdollistaa se, että yksilöt ja yritykset haluavat tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja – helposti ja kannattavasti.

Lahden on ympäristöpääkaupunkina pystyttävä luomaan realistisia edellytyksiä sille, että jokainen lahtelainen kokee ympäristöarvot omikseen. Ympäristön kannalta kestävät ratkaisut eivät silti saisi heikentää nykyisiä tai tulevia peruspalveluita.

Ympäristö­kysymysten tulisi itsestään selvästi kuulua kaikille.

Kun ympäristöarvot, kestävät valinnat ja ihmisten mieltymykset kohtaavat, on tehty kaikkien kannalta oikein.

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi