Lukijalta: Päätöksenteon on palveltava kaupungin eri asuinalueita

Teresa Rautapää

Olen usein kuullut pahanilkisesti puhuttavan, kuinka Karistossa – kaupunginosassa, jossa asun – asuu parempaa väkeä. Tätä ajatusta puoltaa tilastointi Lahden kaupunginosien välisten tuloerojen kasvusta ( ESS 30.12.2020), ja Kariston rinnalla komeilevat esimerkiksi Jalkaranta ja Renkomäki.

Tilastoinnit kertovat aina tietyn näkökulman, vaikka itse soisin niiden kertovan koko totuuden. Tuloeroista puhuttaessa pitäisi ehdottomasti kertoa myös verokertymästä.

Kariston sekä esimerkiksi Jalkarannan ja ­Renkomäen tulotaso on korkea. Hyvä niin!

Alueilla nimittäin asuu paljon hyviä veronmaksajia, Lahden kaupungin kassaa merkittävästi kartuttavia työikäisiä ja heidän ­lapsiaan – siis tulevia lahtelaisia veronmaksajia.

Nämä alueet ovat veronmaksukykynsä puolesta tilastojen kärjessä, ja ne ovat myös kehittyviä asuinalueita. Kehittymiseen tarvitaan päätöksiä, joilla turvataan asuinalueiden viihtyvyys jatkossakin, ja samalla houkutellaan uusia asukkaita Lahden ulkopuolelta.

Esimerkiksi karistolaiset ovat lähtökohtaisesti tyytyväisiä elämäänsä. Olisi kuitenkin reilua, että asukkaat kokisivat konkreettisemmin saavansa maksamilleen veroille vastinetta, pysyisivät jatkossakin tyytyväisinä eivätkä keksisi muuttaa töiden ja houkuttelevampien palveluiden perässä muualle.

Olisi reilua, että asukkaat kokisivat konkreettisemmin saavansa maksamilleen veroille vastinetta.

Kaiken ei tarvitse olla kallista, vaan kehittämisen voi vaikkapa Karistossa aloittaa siitä, että nuorisolle saadaan tekemistä, lapsille pulkkamäki ja koirille oma puisto.

Lahden kaupungin päätöksenteon on palveltava sen eri asuinalueita ja niiden asukkaita. Tämän palvelun tulisi olla innostunutta, ennen kuin joku keksii toimivan suunnitelman sille, miten esimerkiksi Karistosta tehdään Päijät-Hämeen oma, itsenäinen Kauniainen.

karistolainen kuntavaali­ehdokas

Kommentoi