Ämpärillinen: Luin lehdestä olleeni kymmeniä vuosia väärässä - pieni poika ja keski-ikäinen trikoopelle ihmeissään

Tässä yksi ratkaisumalli Lahden liikennesuunnittelun tiettyihin haasteisiin. kuva saatu

Eräs äskettäin lukemani uutinen sai ajatukseni harhailemaan lapsuusvuosiin, jonnekin 1980-luvulle.

Silloin Lahdessa oli Suomen kaikkien aikojen paras futisjoukkue, jonka peliä oli nautinto seurata kioskista ostettua Aurinko Jaffaa siemaillen. Voiko mitään hienompaa olla? Ei siis ihme, että niihin aikoihin tuli poljettua fillarilla kerran jos toisenkin Saksalasta urheilukeskukseen.

Vakioreitti meni kevyen liikenteen väyliä pitkin rautatieaseman ohi ja edelleen Radiomäen alapuolelta kohti urheilukeskusta. Samaa reittiä tuli mentyä usein myös Mytäjäisiin uimaan ja pomppimaan tornista.

Nostalgiasta näihin päiviin. Mieleen tulevat myös kesäiset harjoituslenkit, jolloin on myös usein tullut poljettua tismalleen samaa baanaa. Todennäköisesti monta kertaa yli kolmenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Siihen ei maantiepyörällä paljon vaadita loivissa alamäissä.

Väitän siis tietäväni jotain siitä, millaista on pyöräillä Radiomäen kohdalla olevalla kevyen liikenteen väylällä Mannerheiminkadulla. Minulla on asiaan niin pienen pojan kuin keski-ikäisen trikoopellen perspektiiviä.

Kertaakaan en ole kokenut, että kyseinen paikka olisi jotenkin hankala tai vaarallinen.

Lahti maksoi kehätiestä 70 miljoonaa euroa, jotta siitä saatiin yksi peruste kaupungin sisäisen liikenteen hankaloittamiseen?

Vähänpä tiesin. Äskettäin ESS uutisoi, kuinka Mannerheiminkatu aiotaan muuttaa kyseisellä kohdalla 1+1-kaistaiseksi. Vapautuvaa tilaa on tarkoitus ottaa jalankulun ja pyöräilyn käyttöön. Aiheesta haastatellun kaavoitusarkkitehdin mukaan etenkin Radiomäen kohdalla ­kevyen liikenteen väylä on ollut varsin hankala ja olematon.

Usean vuosikymmenen omakohtaisten kokemusteni perusteella en ymmärrä lainkaan, mistä ihmeestä puhutaan.

Ymmärrän toki oikein hyvin, että tuollaisia asioita ei voi eikä pidä katsoa pelkästään henkilökohtaisten kokemusten kautta. Pitää yrittää ymmärtää myös taustalla oleva laajempi idea. Niin sanottu iso kuva, kuten nykyinen muotisanonta kuuluu.

Siitäkin kuvittelen jotain tietäväni, kun olen ”muutaman” vuoden työkseni seurannut lahtelaista päätöksentekoa ja liikennesuunnittelua.

Ymmärrän täysin, että Lahti ei ole muusta maailmasta erillinen saareke, joka voi loputtomiin uida vastavirtaan omissa kaavoitusratkaisuissaan. Niinpä täälläkin pitää kantaa oma kortemme kekoon edistääksemme kestävämpää liikkumista ilmastotalkoiden nimissä.

Yhtä selvää on, että Lahden keskustaa pitää uudistaa vastaamaan nykyaikaisen kaupunkimaisen elämäntyylin vaatimuksia. Etenkin nuorempien sukupolvien koulutetut ihmiset ovat nostaneet riman korkealle vertaillessaan paikkakuntia. Mikään vakavasti otettava keskusta ei voi enää olla sellainen kahden maantien risteys, joka Lahtikin oli vielä reilut kymmenen vuotta sitten.

Tarvitaan todellista kävelypainotteisuutta, vihreyttä ja autoilulta rauhoitettuja alueita. Ne ovat välttämätöntä kasvulannoitetta sille sykkivälle kaupunkikulttuurille, jota jokainen kaupunki tänä päivänä tavoittelee strategioissaan.

Olenkin ollut aina sitä mieltä, että Lahden suunnitelmissa taustalla oleva perusidea on hyvä ja suorastaan välttämätön.

Lahteen kannattaisi kehittää kunnon kävelypainotteinen keskusta Vesijärvenkadulta tulevan Ranta-Kartanon alueen suuntaan. Siellä voisi tehdä paljon nykyistä rohkeampiakin muutoksia kunnon kävelykeskustan suuntaan. Nykytilanne on epämääräinen välimallin kompromissi, joka ei kunnolla täytä kenenkään toiveita.

Muutoksia miettiessä on kuitenkin syytä ottaa huomioon paikalliset olosuhteet, kaupungin todellinen mittakaava ja erilaisista investoinnista saatava todellinen hyöty.

Siksi olenkin ollut kirjoituksissani johdonmukaisesti sitä mieltä, että kohuttuun liikennesuunnitelmaan kuuluva Vuoksenkadun–Saimaankadun kehäreitti joutaisi kuitenkin silppuriin tarpeettomana kustannuseränä. Se on käytännössä vain tiettyjen ongelmien siirtämistä paikasta toiseen. Toteutuessaan järjestely myös todennäköisesti aiheuttaisi entistä pahempia sumppuja esimerkiksi Loviisankadun risteyksen tienoille.

Päätetään liikennesuunnitelmasta ensi maanantaina valtuustossa mitä tahansa, yksi asia on varma. Kuvailemani nostalginen pyöräilymaisema eli Radiomäen juurella menevä Mannerheiminkadun osuus pysyy merkittävänä osana Lahden katuverkostoa.

Siksi tuntuukin enemmän kuin kummalliselta, että kyseisessä paikassa halutaan varta vasten heikentää liikenteen sujuvuutta. Yhdeksi perusteluksi on sanottu, että muussa tapauksessa uudelle eteläiselle kehätielle ei välttämättä siirry tarpeeksi liikennettä vanhalta valtatie 12:n linjalta.

Hetkinen? Lahti maksoi kehätiestä 70 miljoonaa euroa, jotta siitä saatiin yksi peruste kaupungin sisäisen liikenteen hankaloittamiseen?

Kai se uskottava, kun omin silmin lukee. Mitäpä jos mietittäisiin asia vielä kerran ja yritettäisiin pitää kiinni yhdestä kaupunkimme merkittävimmästä vahvuudesta. Toistaiseksi täällä on ollut helppo elää sujuvaa arkea, koska liikkuminen paikasta toiseen on vaivatonta. Kaikilla kulkutavoilla.

Nykyisten liikennesuunnitelmien ideoista on luettavissa sellaistakin henkeä, että ihmisten halutaan siirtyvän joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen hankaloittamalla autoilua.

Kukaan ei yleensä ilmaise asiaa ääneen ihan noilla sanoilla, mutta viestiä ei tarvitse juurikaan tulkita rivien välistä. Puhutaan esimerkiksi joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamisesta.

Kyllä, keskustaan pääsee edelleen autolla, mutta parempi olisi tulla sinne jotenkin muuten.

Ei siinä mitään. Noin voidaan toki toimia, jos lahtelaisten valitsemat päättäjät niin parhaaksi katsovat.

Ei pidä kuitenkaan naivisti olettaa, että tuolla tavoin olisi mahdollista elvyttää keskustaa tai saada ihmiset muuttamaan olennaisesti kulkutottumuksiaan. Vaikutukset olisivat todennäköisesti juurikin päinvastaisia.

Mitä vaikeammaksi autolla keskustaan tulo tehdään, sitä useamman auton nokka kääntyy keskustan ulkopuolisten peltomarkettien ja katettujen ostoskeskusten suuntaan.

Siinä asiassa ratkaisevat päätökset on tehty jo 30 vuotta sitten. Jos asiaan halutaan isoa muutosta liikennesuunnittelun avulla, pitää Launeen, Renkomäen ja Kariston ostospaikkojen ympärille viritellä oheisessa kuvassa näkyviä järjestelyitä.

Mikäli sitä ei jostain syystä katsota mahdolliseksi, kannattaisi nykyisissä järjestelyissä pitää tolkku, järki ja suhteellisuudentaju mukana.

PS. Jos pyöräilyn olosuhteita halutaan todenteolla parantaa, asialle on tehtävissä vaikka mitä ilman massiivisia katujärjestelyitä. Hyvä alku olisi turvallinen pyöräparkki keskustassa, ja muutamaankin kevyen liikenteen risteykseen ja tunneleiden suuaukoille voisi asentaa näkyvyyttä ja turvallisuutta parantavat peilit. Yksi kiireellinen kohde löytyisi ihan siitä kaupungin liikennesuunnittelijoiden toimistotalon nurkalta, kuten tälläkin palstalla on muistutettu ajat sitten.

Toimeen tarttuminen vaatisi vain sen, että joku jaksaisi kiinnostua tuollaisista arjen yksityiskohdista, joilla ei näytä olevan visionäärisen tason strategista merkitystä.

Kommentoi