Lukijalta: Leikataanko vai ei?

Satu Lehtola

Leikataanko palveluista vai korotetaanko veroja? Kaksi varmaa kysymystä joka vuosi budjettikeskustelun agendalla. Huolimatta siitä, onko yhteiskunnassa menossa nousu- vai laskukausi, kaava on sama ja veronmaksaja maksaa tavalla tai toisella.

Aina huudetaan puutetta, ja he ketkä eniten sitä huutavat, haluavat nämä kaikki veronmaksajille kalliit yhtiöt perustettavaksi voitontavoittelu mielessä, verhoten ne mainospuheilla parantuvista palveluista.

Tytäryhtiön perustaminen on eri asia. Se voikin toimia samoin säännöin kokonaan, kuten kaikki yksityiset yritykset. Eli se on kilpailija, ja siksi yksityistämisen puolesta puhujat eivät siitä pidä. Lisää kilpailua tarkoittaa vähemmän kysyntää yksityiselle palveluntarjoajalle – tai hintoja täytyy alentaa voiton kustannuksella.

Tosin tytäryhtiön voi myös myydä eteenpäin, ja näinhän siitä päästään sitten kuitenkin.

Lähiklinikoiden keskittämispäätös on Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä tehty syksyllä 2019. Vastustin sitä silloin ja vastustan edelleen.

Lähipalveluita Ahtialassa ja Launeella käytetään, ja ne ovat tarpeen. Myös huonossa kunnossa oleva Nastolan terveysasema olisi tarvinnut uudet tilat ajat sitten, mutta siihen ei ole mukamas varaa. Parakit maksavat vuosittain verorahoista aimo summan, mutta sehän ei ole ilmeisesti kulua.

Parakkeihin ­laitettavat rahat voidaan laittaa Nastolan terveysaseman ja monitoimikeskuksen rakentamiseen.

Launeen lähiklinikalla on remontti edessä. Siihen on haettavissa ja saatavissa tukea. Tyhjillään olokin maksaa.

Parakkeihin laitettavat rahat voidaan laittaa Nastolan terveysaseman ja monitoimikeskuksen rakentamiseen. Se on tarpeellinen, ja investoinnilla saa vastinetta rahalle: Nastolasta asti ei tarvitse tulla ruuhkautuneeseen kaupunginsairaalaan. Virukset leviävät juuri massoissa parhaiten. Eikö tässä mennäkään terveys edellä?

On ollut esillä julkisuudessa, että avattaisi työehtosopimukset ja alennettaisiin työntekijöiden juuri sovittuja pieniä palkkoja, kun yhteiskunta ja yritykset ovat niin kovilla koronastakin johtuvasta syystä.

Silti voidaan tehdä kalliita organisaatiomuutoksia ja perustaa yrityksiä, joihin perustettava hallitus­ammattilaisten hallitus ja hallinnot maksavat. Kaikella on vain tarkoituksena palvelujen saatavuuden heikennys tai kuluttajan maksuosuuden lisäys.

Onko Lahden kaupungin­talon korjaus tarpeen? Ei tässä tilanteessa, missä säästöjä haetaan jokaiselta toimialalta, pidä kalliita eikä tarpeettomia remontteja tehdä.

Säästöä tulee monta miljoonaa. Tehdään remontit sitten kun on niihin varaa. Niin kuluttajakin joutuu tekemään: kun rahat ei riitä, on priorisoitava.

Se on jonkun työpaikka, ei koti. Ei sitä sillä ajatuksella tule tehdä, että voi oleilla itseä miellyttävässä miljöössä kaikki päivät. Remontti ei ole juuri tämän hetken pakollisin.

Priorisointi yhteisten rahojen käytössä tuntuu olevan hukassa Lahdessa. Pormestarin hattu olisi pitänyt jonkun päähän sovittaa, vaikkei rahaa ole, mutta siihen olisi löytynyt.

Green City on ajatuksena hieno, kova palkkaus siinäkin puuhastelussa ja vero­varoin.

Älypyörätietä ei olisi tarvittu, mutta perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta leikataan, kun ei ole rahaa riittävästi.

Arvot ovat nähtävissä. Loppukiri nähdään ennen vaaleja.

varavaltuutettu (sd.)

Keskustelu