Ämpärillinen: Sakea soppa ateriapalveluista

Valtuusto päätti viime viikolla äänestyksen jälkeen olla kilpailuttamatta muun muassa lahtelaisten koululaisten ruokkijana tunnetun Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden toimintaa. Viena Kytöjoki

Lahden valtuustossa viime viikolla käyty keskustelu Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden mahdollisesta kilpailuttamisesta ja myynnistä oli monessakin mielessä mielenkiintoinen läpileikkaus paikallisen päätöksenteon todellisuuteen.

Valtuustohan päätti torpata kilpailuttamisen tiukan äänestyksen jälkeen ja nyt Lahti toivoo, että yhtiön vähemmistöomistajana oleva Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymäkin miettisi vielä uudemman kerran kesällä tekemäänsä kilpailuttamispäätöstä. Muussa tapauksessa Lahdella ja ateriayhtiöllä voi olla edessään vaikea tilanne, jos noin puolet yhtiön toiminnasta siirtyy toisiin käsiin.

Ennakkoasetelma oli klassinen. Poliittisen kentän oikealla reunalla oli valmiutta kilpailuttaa ja yksityistää toimintoja, koska siinä nähtiin mahdollisuus saada kipeästi tarvittavia säästöjä. Vasemmalla puolella vannottiin omissa käsissä olevan julkisen palvelun nimiin ja uskottiin, että yksityistäminen tulisi pidemmän päälle kalliimmaksi.

Tämä näkyi myös kaupunginhallituksen kokouksessa, jossa kilpailutuspäätös oli ehditty jo hyväksyä. Valtuustossa vasemmiston ja oikeiston väliset poliittiset voimasuhteet menevät kuitenkin toisin, joten hallituksen päätöksellä pyyhittiin pöytää.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Valtuuston kokouksessa nähtiin kokoomuksen tekemä palautusesitys, jossa peräänkuulutettiin monenlaisia lisätietoja erilaisten yrityksen tulevaisuuteen liittyvien vaihtoehtojen riskeistä ja mahdollisuuksista.

Esityksessä nostettiin taloudellisten näkökulmien rinnalle myös huoli yhtiön työntekijöiden tulevaisuudesta ja työpaikkojen tulevaisuudesta. Rivien välistä tuolla käytännössä viitattiin siihen vaihtoehtoon, jossa Lahti ei tee kilpailutusta, mutta hyvinvointiyhtymä tekee ja siirtää tilauksensa toiselle yhtiölle.

Yhdenkään päättäjän ei ole kovin helppoa katsoa silmiin 1 800 euroa kuukaudessa ansaitsevaa keittäjää ja sanoa hänelle, että kaupungin säästötalkoiden ja tuottavuuden noston nimissä työehtoja on nyt mahdollisesti pakko heikentää.

Esille nostettu huoli on kieltämättä aiheellinen. Ulkopuolisena tarkkailijana sopii kuitenkin epäillä, olisiko vastaavaa palautusesitystä nähty, jos vaalit eivät olisi näin lähellä ja Sibeliustalon edustalla nähty työntekijöiden mielenilmaus ei olisi ollut jo etukäteen tiedossa. Yleensä oikealla ei ole ollut tapana liiemmin painaa jarrua kilpailuttamiseen ja yksityistämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Salin vasemmalla reunalla epäilyt esitettiin diplomaattisemmassa muodossa ihmettelemällä, miksi esitys tuli näin myöhäisessä vaiheessa.

Päätös kuvastaa hyvin myös sitä monimutkaista syy–seuraussuhteiden verkostoa, jossa päättäjät elävät.

Kokouksessa muistutettiinkin, että päättäjät ovat hyväksyneet talouden tasapainotusohjelman, jonka yhtenä osana on ”tukipalveluiden kilpailuttaminen”.

Siinäpä kaksi hajuttoman ja mauttoman oloista hallinnollista sanaa, joiden ääneen sanominen tai hyväksyminen osana päätöstekstiä ei liiemmin tuota tuskaa.

Huomattavasti vaikeammaksi menee, kun todellisuus konkretisoituu. Kahden pienen sanan takana on oikeita ihmisiä ja pitkiäkin työuria. Yhdenkään päättäjän ei ole kovin helppoa katsoa silmiin 1 800 euroa kuukaudessa ansaitsevaa keittäjää ja sanoa hänelle, että kaupungin säästötalkoiden ja tuottavuuden noston nimissä työehtoja on nyt mahdollisesti pakko heikentää. Siihenhän kilpailuttaminen ja yrityskauppa olisi hyvinkin saattanut ajan myötä johtaa.

Tyypillisesti päättäjillä on valittavanaan vain huonoja vaihtoehtoja. Kokouksessa muistutettiinkin, että kilpailutuksesta saatavat säästöt ovat tarpeen, jotta sivistystoimialalla onnistutaan välttämään mahdollisimman hyvin esimerkiksi erityisopetukseen tehtäviä säästötoimia.

Kun asetelma esitellään näin, kenenkään on paha mennä syyttämään toista osapuolta täysin kelvottomista arvovalinnoista. Tällaisessa todellisuudessa todellakin elävät ne päättäjät, jotka istuvat sivistyslautakunnassa ja joutuvat jakamaan heidän käyttöönsä annetun rahapotin, jossa ei koskaan ole riittävästi pelimerkkejä.

Yhden lautakunnan ja toimialan näkökulma ei kuitenkaan ole koko totuus. Tilannetta voidaan tarkastella myös koko kaupungin näkökulmasta, jolloin samassa rahalaarissa ovatkin kaikki mahdolliset kaupungin menot.

Kokouksessa muistutettiinkin, että ateriakeskustelunkin yhteydessä usein mainitusta taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta kaupungilla riittää rahaa esimerkiksi älypyörätiehen, pormestarimalliin tai ympäristöpääkaupunkivuoden hankkeisiin.

Tämäntyyppistä vastakkainasettelua on yleensä tapana vähätellä ja mollata sitä keinotekoiseksi. Loogisesti ajateltunahan asia ei toki näin ole, oltiin asiakysymyksistä mitä mieltä tahansa. Viime kädessä kyse on aina samoista kaupungin verorahoista, menivät hallinnolliset rajat missä tahansa.

Ateriapalveluita koskevan päätöksen tapauksessa omat kommervenkkinsä koko kuvioon toi yhtiön omistusrakenne. Lahti on yhtiön enemmistöomistaja ja hyvinvointiyhtymä vähemmistöosakas.

Hyvinvointiyhtymä päätti jo kesäkuussa omien ateriaostojensa kilpailuttamisesta salaisella päätöksellä. Kokouksessa esitettiinkin mielenkiintoinen epäily, jonka mukaan käsky tähän olisi tullut Lahden kaupungintalolta. Kaupunginjohtaja Pekka ­Timonen kävi tähän toteamassa, että hänen tiedossaan tällaista ei ole.

Oli miten oli, kilpailuttamispäätöksellään hyvinvointiyhtymä oli ajanut Lahden osittaiseen pakkorakoon, mihin etenkin salin oikean reunan kommenteissa viitattiin.

Koko asetelma herättikin ärtymystä etenkin salin vasemmalla reunalla. Asiasta keskusteltaessa kuultiinkin hyvinvointiyhtymää koskevan poliittisen keskustelun yhteydessä ennenkin kuultu sanonta, jonka mukaan ”häntä heiluttaa koiraa”.

Sanonnalle on tässä(kin) tapauksessa sikäli perusteensa, että kokonaisuus ei tunnu olevan kunnolla kenenkään hallussa.

Kaupungin ja yhtymän välinen asetelma johti kokouksessa myös poliittiseen kissa–hiiri-leikkiin, kun kokoomuslaiset kävivät yksi toisensa jälkeen maanittelemassa hyvinvointiyhtymän demaripuheenjohtajaa Kari Lempistä puhujapönttöön. He olisivat halunneet hänen kertovan, miksi yhtymän hallitus oli päättänyt yksimielisesti kilpailuttaa ateriapalvelunsa.

Hiiri ei lähtenyt liikkeelle, vaikka juusto oli asetettu näkyville. Toimintaa ei voi pitää kovin ryhdikkäänä, mutta ulkopuolisin silmin näytti siltä, että Lempisellä oli vain hävittävää. Hän olisi joutunut tavalla tai toisella myöntämään, että taustalla on omistajakunnilta tulevat säästöpaineet, mitä olisi voinut käyttää perusteluna myös kaupungin ostamien aterioiden kilpailutukseen.

Se olisi ollut märkä rätti hänen oman ryhmänsä kasvoille. Kokouksen jälkeen esitettiinkin myös sellaisia spekulaatioita, että Lempistä oli kielletty puhumasta asiasta.

Aterioiden kilpailuttaminen vaikuttaa aika simppeliltä asialta, mutta siitäkin saadaan sakea soppa, kun taustalla on vaikeasti hahmotettavia hallinnollisia kiemuroita ja politiikkaa.

Tarina on vielä kesken. Seuraavaksi katsotaan, pystyvätkö lahtelaiset päättäjät vaikuttamaan hyvinvointiyhtymän kilpailutuspäätökseen. Kuten olemme aiemmin tänä syksynä nähneet, yhtymän poliittinen päätöksenteko on erityisen sekavaa ja arvaamatonta jopa politiikan mittapuulla.

Keskustelu