Pääkirjoitus: Pienet pelit seis ja katse olennaiseen

Lahtelaisia valtuutettuja viime vuoden marraskuussa hyväksymässä tämän vuoden talousarviota. Reilun parin kuukauden kuluttua he ovat vastaavassa kokouksessa vielä huomattavasti tiukemman paikan edessä. Katja Luoma

Lahden politiikan vaikutusvaltaisin kärki pohtii nyt kuumeisesti, mitä tehdä Francis McCarronille ja Terttu Pohjolaiselle, jotka äänestivät taannoisessa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymäkokouksessa kaupunginhallituksen ohjeistuksen vastaisesti.

Asiaa on vatvottu tuloksetta kohukokouksesta lähtien, joten viime viikon valtuustokokouksessa jätettiin aloite McCarronin ja Pohjolaisen luottamusta arvioivan tilapäisen valiokunnan perustamisesta. Kuntalain mukaan tuollaisella lautakunnalla on mahdollisuus esimerkiksi erottaa McCarron teknisen ja ympäristölautakunnan puheenjohtajan paikalta.

Mikäli kokoomuspoliitikkojen tilanteeseen löytyy jokin ratkaisu, jonossa odottaa jo seuraavia kiistoja ratkaistavaksi. Tulevaa pormestarimallia koskeva hallintosääntö palautettiin viime valtuustokokouksessa uudelleen valmisteltavaksi. Innokkaimmat pormestarimallin vastustajat tulkitsivat tämän jo tarkoittavan sitä, että koko kiistellylle mallille voidaan heittää kohta kevyet mullat.

Samanaikaisesti kaupungin taloudessa on jättimäinen 59 miljoonan euron tasapainotustarve, koronan toinen aalto kerää vauhtia ja talouden näkymät vaikuttavat erittäin huolestuttavilta vientiyritysten tilauskirjojen tyhjentyessä.

Lahtelaisten päättäjien huomio onkin aivan väärissä ja toissijaisissa asioissa. Poliittisista hiekkalaatikkotappeluista on harvemmin hyötyä kaupunkilaisille, mutta nyt niille on erityisen huono aika. Kaikki liikenevä energia tarvittaisiin paljon olennaisempiin kysymyksiin.

Päättäjät eivät pääse pakoon talouden karuja realiteetteja. Tämän tietävät juuri nyt kaikkein kouriintuntuvimmin lautakunnissa istuvat päättäjät, jotka kohtaavat päälle vyöryvän talousmyrskyn etulinjassa. He joutuvat ottamaan kantaa niihin konkreettisiin säästöpäätöksiin, joilla on todellista vaikutusta kaupunkilaisten elämään.

Tehtävä ei ole helppo, koska taloutta on vedetty tiukille jo edellisinä vuosina. Tämä nähtiin viime viikolla istutussa sivistyslautakunnan kokouksessa.

Lautakunta teki suhteellisen yksimielisesti isoja muutoksia virkamiesten laatimaan pohjaesitykseen, jossa oli esitetty sivistyspalveluihin yhteensä peräti 11 miljoonan euron edestä sopeutuksia. Kokouksen jälkeen säästöistä jäi jäljelle noin kolme miljoonaa euroa. Lautakunta halusi turvata muun muassa perusopetuksen ja lukioiden rahoituksen.

Vastaava ilmiö on nähty perinteisesti lähes joka syksy vaalikaudesta toiseen. Tällä kertaa lautakunnan torppaamien säästöjen yhteissumma vain oli eri mittakaavassa kuin aiemmin. Se ei ole yllättävää, koska myös virkamiesten alkuperäinen säästöesitys oli ennätyksellisen suuri.

Tulevan vuoden talousarviossa mikään ei ole vielä ratkennut. Viime viikon päätöksellään sivistyslautakunta heitti käytännössä pallon ylemmille päätöksentekoelimille, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle. Lautakunnan jäsenet yli puoluerajojen peräänkuuluttavatkin nyt arvokeskustelua eli perusteellisia linjanvetoja siitä, mitä kaupunki tekee tai ei tee nykyisessä talousahdingossa.

Vaatimus on perusteltu. Sivistyslautakunnalle esitetty säästötavoitehan paisui kohtuuttoman suureksi, koska se on kaupungin selvästi suurin toimiala ja alkuperäiset säästövaatimukset oli ripoteltu eri puolille kaupungin organisaatiota melko mekaanisella prosenttimatematiikalla. Juustohöylä vapauttaa todellisten valintojen tekemiseltä, mutta lopputulos on pahimmillaan kaikkea muuta kuin yleisen oikeustajun mukainen.

Talouden tasapainotukseen ja arvovalintojen tekoon tarvitaan myös kaupungin poliittisen päätöksenteon kärkipaikoilla olevien henkilöiden täysi huomio. Valmista pitää olla viimeistään 23. marraskuuta, jolloin valtuusto hyväksyy ensi vuoden talousarvion.

Tuon urakan rinnalla on aivan toissijaista ja yhdentekevää, kuka istuu jonkin lautakunnan puheenjohtajana jäljellä olevan vaalikauden muutamat kuukaudet.

Pormestarimallin osalta selkeintä olisi tehdä mahdollisimman nopeasti hyllytyspäätös. Mallin käyttöönotto aiheuttaa väistämättä poliittista kuohuntaa ja reviirikiistoja, ja ensi vaalikauden alussa aikaa tuhraantuisi uuden johtamisjärjestelmän opetteluun ja synnytystuskiin.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen, että uudella valtuustolla on silloin olennaisempaakin tekemistä.

Mikään ei estä uutta valtuustoa kaivamasta pormestarimallia pöytälaatikosta joskus ennen vuoden 2025 kunnallisvaaleja, jos idealle on silloin kannatusta ja maailma on nykyistä normaalimmassa jamassa.

Keskustelu