Tämän lehden ilmestymispäivästä on enää 10 kuukautta ja viisi päivää siihen hetkeen, kun kevään 2021 kunnallisvaalien ehdokkaat on vahvistettu.
Nyt olisi tavallistakin mielenkiintoisempaa tietää, millaisessa tilanteessa vaalikamppailua tuolloin käydään.
Onko käynnissä pelätty koronaepidemian toinen aalto? Vai onko rokote jo ehtinyt markkinoille ja paluu normaaliin elämään on hyvässä vauhdissa? Onko Lahden työttömyysaste ponkaissut jo yli 20 prosentin, kun talouden ongelmat ovat syksyn mittaan levinneet palvelualoilta myös vientiteollisuuteen? Vai eletäänkö sittenkin optimististen arvioiden mukaista nopeaa talouden toipumista?
Se ainakin on täysin varmaa, että Lahden kaupungin taloudellinen tilanne on tuolloin huomattavasti huonompi kuin vielä tämän vuoden alussa oletettiin.
Äskettäin julkistetun, Kuntaliiton laskelmiin pohjautuvan arvion mukaan korona heikentää Lahden taloudellista tulosta tämän vuoden aikana vähintään 46 miljoonalla eurolla. Tarkoittaa väistämättä sitä, että entistä isompi osuus välttämättömistäkin investoinneistakin on hoidettava velkarahalla.
Vaalikamppailussa onkin syytä puhua entistä vakavammilla äänenpainoilla siitä, mihin kaupungilla on varaa ja mihin ei. Mistä luovutaan aivan viimeisenä? Mitä investointeja Lahden kannattaa joka tapauksessa tehdä, jotta kaupunki olisi mahdollisimman houkutteleva ja kilpailukykyinen koronan jälkeisessä maailmassa? Mihin asioihin ei ole enää perusteltua käyttää verorahojamme muuttuneessa tilanteessa?
Kysymykset ovat periaatteessa hyvin yksinkertaisia, mutta käytännössä äärimmäisen vaikeita. Se on ehditty nähdä jo normaalioloissakin, jolloin taloustilanne ei kuitenkaan ollut vielä näin kriittinen.
Tukalassa tilanteessa onkin iso kiusaus ryhtyä puhumaan helpommista ja kevyemmistä aiheista, kuten mahdollisten pormestariehdokkaiden persoonallisuuksista.
Lahti ei ole nyt talousongelmiensa kanssa yksin. Suunnilleen koko maailmaa velkaantuu parhaillaan ei vain korviaan myöten, vaan vähintään otsakiehkuroihin asti.
Julkiseen rahankäyttöön liittyvien summien mittakaava on mennyt nyt lyhyessä ajassa uusiksi. Nyt esimerkiksi Suomen valtiovarainministeriö toteaa olevansa tyytyväinen, jos koronan takia otettavan lisävelan ensimmäinen numero on kakkonen. Eli alle 30 miljardia. Muutaman kuukauden takaisessa todellisuudessa tuossa luvussa olisi ollut vähintäänkin yksi nolla liikaa.
Luvut ovat järjettömän suuria tavallisen ihmisen hahmotettaviksi. Ei tarvitse kuitenkaan olla taloustieteen nobelisti ymmärtääkseen, että koronan loppulaskussa riittää näillä näkymin tuleville sukupolville maksettavaa vielä pitkäksi ajaksi.
Poikkeuksellinen tilanne onkin poikinut myös poikkeuksellisia ehdotuksia. Vakavasti otettavatkin talouden asiantuntijat ovat alkaneet puhua niin sanotun helikopterirahoituksen puolesta. Lennokkaalla talouspoliittisella termillä tarkoitetaan toimenpidettä, jossa keskuspankki luo taloutta elvyttääkseen uutta rahaa ja jakaa sitä suoraan kansalaisille. Hallituksen talouspoliittista kriisiryhmää vetävä työelämäprofessori Vesa Vihriälä väläytti jo noin kuukausi sitten helikopterirahoitusta kansalaisten sijaan valtioille.
Hänen ehdotuksensa on radikaali, mutta yksinkertainen: Euroopan keskuspankki antaisi rahalahjoituksen euromaille mitätöimällä osan hallussaan olevista valtioiden velkakirjoista. Temppu olisi periaatteessa tehtävillä ”yhdellä napin painalluksella” muuttamalla valtioiden velat ikuisiksi ja nollakorkoisiksi.
Tähän asti tuollaista ideaa on pidetty käytännössä mahdottomana muun muassa siitä syystä, että EKP:n säännöt eivät moista operaatiota mahdollista. Mahdollinen käytännön toteutus vaatisikin vielä huomattavia poliittisia päätöksiä.
Vihriälä kuitenkin uskoo, että ajatus olisi hyväksyttävissä, kun kaikki euromaat saisivat lahjoituksen ( HS 16.3.). Ehdotuksen mukaan velkoja annettaisiin eri maille anteeksi samalla periaatteella, eli suhteutettuna niiden talouden ja väkiluvun kokoon. Velkojen mitätöinti on yksi muoto setelirahoituksesta, johon on totuttu liittämään kaksi olennaista ongelmaa: inflaatioriski ja moraalikato. Moraalikadolla tarkoitetaan sitä, että tasapainoisesta talouden hoidosta lipsutaan helposti jatkossakin, kun massiivisesta velkojen mitätöinnistä on saatu ennakkotapaus.
Vihriälä on kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että muut velkakriisin ratkaisutavat ovat vielä huonompia ja voivat käytännössä johtaa EU:n hajoamiseen. Pohjoisen Euroopan mailla kun ei perinteisesti ole ollut halukkuutta ottaa yhteisvastuullisesti hoitaakseen Välimeren maiden isoja velkoja.
Miten tämä kaikki EU:n talouspolitiikan korkeissa sfääreissä pyörivä keskustelu liittyy tuleviin Lahden kunnallisvaaleihin? Periaatteessa voi liittyä hyvinkin paljon.
Tehdäänpä pieni ajatusleikki: jos Suomenkin valtio saisi mitätöityä huomattavan määrän velkojaan, olisi sillä ainakin teoriassa entistä enemmän taloudellista liikkumavaraa auttaa ahdingossa olevia kuntia. Se voisi tapahtua esimerkiksi tekemällä korotuksia kunnille maksettaviin valtionosuuksiin tai ottamalla valtion hoidettavaksi kuntien nykyisin rahoittamia tehtäviä.
Ehkä ikuinen sote-uudistuskin olisi entistä helpompi saada vihdoin maaliin kunnille mieluisalla tavalla.
Toteutuessaan tällainen järjestely muuttaisi kertaheitolla myös keskustelua Lahden taloudellisesta tilanteesta. Paikalle lipuisi todellinen valkoinen joutsen, jos koronavirus oli se pelätty musta joutsen.
Pelkkä tieto tällaisesta mahdollisuudesta voisi vaikuttaa ratkaisevasti moniin käytännön päätöksiin paikallistasollakin. Jos rahoitusratkaisu olisi siintämässä horisontin takana, aivan kaikkia tarpeellisia hyvinvointivaltion toimintoja ei ehkä tarvitsisikaan romuttaa musertavien talouspaineiden puristuksessa.
Pahimmassakin myrskyssä on paljon luottavaisempi olo haaksirikon jälkeen pelastuslautalla, jos jostakin kuuluu jo pelastushelikopterin roottoreiden säksätys.
Toistaiseksi näille helikopteripuheille ei kuitenkaan ole minkäänlaista konkreettista katetta. Ne ovat enemmänkin talousajattelijoiden kommentteihin pohjautuvaa fantasiointia ja yksityisajattelua. Niinpä tällä Lahti-nimiselläkin pelastuslautalla on syytä lähteä siitä, että omin avuin on selvittävä toistaiseksi. Tulevissa kunnallisvaaleissa ehdokkailta onkin syytä vaatia entistäkin perustellumpia näkemyksiä siitä, miten tämä kaupunki pärjää mahdollisimman hyvin seuraavat neljä vuotta ja mielellään pitkälle siitä eteenpäinkin.
Aina parempi, jos näkemykset perustuvat realistiseen tilannekuvaan ja niissä on otettu huomioon yllättäviäkin vaihtoehtoja.
Todellinen yllätys kun taitaisi olla vain se, että mitään yllättävää ei tapahdu.