Aivan viime päivien aikana on tapahtunut paljon asioita, joita vielä jokin aika sitten pidettiin täysin mahdottomina. Näkyvissäkin asemissa olevat ihmiset eivät enää kommentoikaan asioita täysin täysin ennalta-arvattavasti vain tietystä näkökulmasta, kuten ovat aina tähän asti tehneet.
Onkin mielenkiintoista nähdä, onko kyse vain poikkeustilanteen aiheuttamasta tilapäisestä ilmiöstä vai tuoko korona myös pysyvämpiä muutoksia normaaliaikojen elämänmenoon.
Tähän asti olemme kyllästymiseen asti kuulleet niin paikallisella kuin valtakunnallisessa päätöksenteossa, että rahaa ei ole juuri mihinkään. Julkinen talous on tuntunut olevan koko ajan aivan romahduspisteessä, millä on perusteltu myös hyvin tarpeellisiin peruspalveluihin tehtyjä menoleikkauksia.
Tiukan paikan tullen paljastuikin, että kyllä sitä rahaa jostakin sittenkin järjestyy. Nykyisessä tilanteessa puheet Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän budjettiylityksistä tai Suomen velkaantumisesta ovat kummasti painuneet taka-alalle.
Näin se toki pitääkin olla tässä akuutissa vaiheessa, siitä ei kahta sanaa. Tärkeintä on nyt ihmishenkien pelastaminen ja laskua ehditään ihmetellä myöhemmin.
Siitä huolimatta tilanne herättää väistämättä periaatteellisen kysymyksen: järjestyisikö sitä rahaa sittenkin myös muihin yhtä välttämättömiin menoihin, esimerkiksi erilaisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin? Voitaisiinko siten puuttua hitaammin ja salakavalammin kehittyviin ”epidemioihin”, kuten mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen?
Pinttyneimmästäkin porvarista tulee vähintään osa-aikasosialisti.
Niissä on kyse yhtä lailla lopulta ihmishengistä, vaikka ongelmat eivät lävähdäkään silmille yhtä salamannopeasti kuin koronapandemiassa.
Julkinen talous ei sittenkään ole ihan sama asia kuin vaikkapa kotitalous, jonka oletetaan maksavan velkansa pois kokonaan tietyssä ajassa. Tämä on hyvin tullut esille viime aikojen kommenteissa, joita ovat esittäneet sellaiset henkilöt, jotka normaalioloissa peräänkuuluttavat tiukkaa budjettikuria ja pientä julkisen sektorin roolia.
Nyt hädän hetkellä valtio onkin enemmän kuin tervetullut apu esimerkiksi yritysten auttajaksi. Perinteiset oikeisto-vasemmisto-jakolinjat menettävät osittain merkitystään, kun pinttyneimmästäkin porvarista tulee vähintään osa-aikasosialisti.
Rahankäytön lisäksi myös päätöksenteon aikatauluun liittyvät pinttyneet käsitykset ovat menneet nopeasti uusiksi.
Perinteisestihän Lahdessakin on totuttu ajattelemaan, että virkamiehet valmistelevat ensin kaikessa rauhassa asioita, minkä jälkeen he esittelevät ne poliitikoille päätettäväksi.
Kyse on tyypillisesti ollut vähintäänkin viikkojen prosesseista kaikkine kokouksineen. Jos joku on kiirehtinyt jotakin asiaa hänelle on saatettu todeta hieman ylenkatsovalla asenteella, että asiat nyt vain väistämättä ottavat aikansa kaupungin koneistossa.
Tämäkin oli lopulta myytti. Maan hallitus julisti maahan poikkeustilan maanantaina 16.3., ja Lahden kaupunginhallitus teki ensimmäiset paikallisten yritysten auttamiseksi tehdyt päätökset poikkeuksellisesti saman viikon perjantaina istutussa kokouksessaan. Asiaa tarkemmin tuntemattoman silmin tuo saattaa näyttää muutaman päivän viiveeltä, mutta tosiasiassa kyse oli ennen näkemättömän nopeasta ja joustavasta päätöksentekoprosessista kaupungin päätöksenteossa.
Monilla työpaikoilla on totuttu tähän asti ajattelemaan, että laajamittainen etätyö ei ole mahdollista. Viime päivien aikana tämäkin ennakkoluulo on olosuhteiden pakosta ollut pakko romuttaa.
Itselläni ei koskaan ole ollut mitään periaatteellista syytä vastustaa etätyöskentelyä, päinvastoin. Olen kuitenkin olettanut, että tietyt työvaiheet tässä lehdenteossa on työn sujuvuuden kannalta parempi hoitaa toimistolla ja lähellä muita ihmisiä.
Tarkoitan etenkin lehden taittovaihetta, eli juttujen ja kuvien sijoittelua sivulle, joka on aina enemmän tai vähemmän tiimityötä kaikkine yksityiskohtien säätämisineen. Viime viikko osoitti, että sekin onnistuu yllättävän näppärästi kotisohvilta käsin. Juttujen kirjoitusvaihehan ei ole koskaan mikään ongelma etätyön kannalta ollutkaan, tämäkin teksti syntyy nykyisen toimisto–kouluhuoneiston makuuhuoneosiossa.
Mielenkiintoista on nähdä, kuinka paljon etätyö yleistyy ja mitä tapahtuu etenkin niille muutaman tunnin kokouksille, joiden takia vielä muutama viikko sitten saatettiin matkustaa toiselle puolelle Suomea tai kauas maan rajojen ulkopuolelle.
Poikkeusaika on ennenkin romuttanut olemassa olevia tottumuksia. Esimerkiksi naisten todellinen marssi työelämään sai alkunsa sotavuosina, kun he pyörittivät kotirintaman tuotantoa miesten sotiessa.
Tämänkään kriisin jälkeen maailma ei ole entisensä, mikä ei välttämättä ole pelkästään huono asia.