Lukijalta: Koronasta kapitalismin kriisiin?

Juhani Melanen

Koko maailman tiedeyhteisö, etupäässä ympäristötieteilijät, ilmastotieteilijät ja virologit, ovat jo pitkään raporteissaan tuoneet julki huolensa mahdollisista erilaisista tulevista ekokriiseistä. Ei tämä koronapandemia ole mistään puskista ilmaantunut. Karu tosiasia on, että nykymuotoinen elämäntapamme ja teollisdigitaalinen yhteiskuntamme viestittävät kehityskuluista, jotka jo enteilivät koko maapallomme planetaarisesta tuhoa; ennemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa.

Kaikki muut paitsi populistiset puolueet ovat nähneet jo selvät ennusmerkit, että rajallinen maapallomme, joka uskoo rajattoman kasvun ja laajenemisen eetokseen, tulee törmäämään varmasti elonkehän asettamiin rajoihin.

Näitä ennusmerkkejä ovat kiihtyvä lajikato, moninkertaistuvat luonnonkatastrofit, lisääntyvät sään ääri-ilmiöt ja maailmanlaajuiset pandemiat.

Kriisi tarkoittaa aina rajatilaa: tyhjän päälle joutumista. Yksilö joutuu kohtaamaan yhä useammin elämässään erilaisia, varsin perusteltujakin dystopioita. Ne ovat meille suunnattuja varoittavia esimerkkejä ja viimeisiä hätähuutoja nykykehityksen suunnanmuutoksen tärkeydestä.

Koko yhteiskuntamme, kulttuurimme ja ympäristömme vaikuttavat olevan kokolailla riittämättömästi varautuneilta kohtaamaan nykytilanteen kaltaisen pandemian hurjuutta. Katastrofien horisontti häilyy edessämme, mutta orkesteri soittaa edelleen ja tarjoilu jatkuu Titanicin kansituoleilla samaan tapaan kuin ennenkin.

Onko todella niin, että tämä elämän ja planeettamme rajallisuus ei vain mahdu kollektiiviseen tajuntaamme?

Tämä olemassaolon taistelumme antaa elämällemme myös mielekkään tarkoituksen.

Ekokriisien lisääntyessä olemme yhä enemmän joutumassa tilanteeseen, jossa elämisen merkityksen etsimisen ja tuottamisen prosessit asettuvat jo sellaisenaan kyseenalaisiksi.

Filosofi Tere Vaden on todennut, että yksikään moderni yhteiskunta ei ole kyennyt luomaan elämänmuotoa, joka olisi pystynyt toimimaan ympäristönsä kanssa edes auttavalla tavalla kestävästi.

Päättäjämme tietävät, että vaaleja ei voiteta tosiasioilla. Ekokritiikillä on käytettävissään uskomattoman ilmaisuvoimallisia sanoja asiansa ajamiseen, kuten ekologinen sivistys, ilmastoahdistus, jälkifossiilisuus, resurssitietoisuus, posthumanismi, lajikumppanuus ja niin edelleen. Mutta ne ovat vain sanoja. Edes maailman parhailla tulevaisuuden tutkijoilla ei ole tarkkaa ja reaalista arviota tai tietoa tulevista ekokriiseistä ja niiden todellisista vaikutuksista telluksellamme.

Vaikka monet tiedemiehet uskovat, että olemme jo ekokriisien torjunnassa peruuttamattomassa ”The point of no return” -tilanteessa, elättelen itse vielä toivoa.

Meidän on vain hyväksyttävä kuumeneva, kriisiytyvä, köyhtyvä ja katastrofeja kohti horjuva maailmamme sellaisenaan, mutta taisteltava kaikin keinoin loppuun asti monimuotoisen, kestävän ja oikeudenmukaisen maapallomme tulevaisuuden puolesta. Tämä olemassaolon taistelumme antaa elämällemme myös mielekkään tarkoituksen.

Toivottavasti juuri tämä koronapandemia opettaa ihmiskunnalle edes jotain!

Keskustelu