Urheilu

Erik Kakko jäi kaipaamaan uraltaan vain Pelicansille voitettua mitalia

Erik Kakko pelasi tasan 20 ammattilaiskautensa aikana yhteensä 1 047 runkosarja- ja pudotuspeliottelua SM-liigassa, Elitserienissä ja Sveitsin liigassa. Kuva: Janne Nousiainen

Perjantaina lahtelaisen jääkiekon kunniagalleriaan nimettävä Erik Kakko, 48, ei ole jättänyt lätkää huippu-uransa päätyttyä. Tähänkin haastatteluun Pelicans-ikoni vastailee yhteistyökumppaneiden höntsäpelin jälkeen, ja hän on myös harrastesarjassa pelaavan Pulicansin vakiokasvoja.

– Tietynlainen pukukoppielämä on säilynyt. Pulicans on tärkeä osa elämääni, ja toivoisin, että kaikilla olisi uran jälkeen samanlainen paikka mihin mennä, kun on ikänsä joukkueissa urheillut, Kakko miettii kiekkoilijoiden yhteisöstä.

Tätä nykyä vakuutusyhtiön yhteyspäällikkönä työskentelevästä Kakosta tulee 22. jäsen Lahti-kiekon Hall of Famessa.

– Joukkuelajissa menisin mieluummin joukkue edellä, mutta tietenkin olen tunnustuksesta otettu. Olen kuitenkin lahtelainen ja pitkään täällä pelasin, eikä lahtelaisuus ole ikinä poistunut, vaikka lähdin maailmalle.

En vastusta huomioimista, enkä loukkaannu, jos ei huomioida. Olen lajista jo saanut omat glooriat ja pitkän uran. Erik Kakko

Näin puhuu Kiekkoreippaan kasvatti, joka pelasi kausina 1990–1993 Hockey Reippaassa ja Reipas Lahdessa, sekä uransa viimeisen kolmanneksen Pelicansissa 2004–2010.

Meriittilista on lahtelaisittain poikkeuksellinen: Suomen mestaruus ja Eurooppa Cupin voitto (TPS 1995), kaksi Ruotsin mestaruutta (Färjestad 2002, Frölunda 2003), 15 maaottelua ja kolme himmeämpää SM-mitalia.

Yksi huippu vain jäi saavuttamatta.

– Ihan suhteellisen hyvän ikäisenä palasin Lahteen, ja tarkoitus oli saada lahtelainen kiekko menestymään. Uran päättyessä olin vähän pettynyt siihen, ettei mitalia voitettu, Kakko muistelee.

Tästä syystä hän suhtautuu pienin varauksin uran jälkeisiin muistamisiin, kuten joskus väläyteltyyn paidan jäädyttämiseen.

– Sitten se voisi olla ookoo, jos olisin pystynyt auttamaan enemmän. Mieluummin näkisin sen joukkuekuvan kultamitali kaulassa kuin omat kasvoni.

– En vastusta huomioimista, enkä loukkaannu, jos ei huomioida. Olen lajista jo saanut omat glooriat ja pitkän uran.

Viisi kautta Kakko toimi Pelicansin pitkäaikaisimpana kapteenina, mikä osaltaan teki hänestä itseoikeutetun valinnan kunniagalleriaan.

Jykevän puolustajan viimeisinä kausina Pelicans kasvoi urheilullisesti ja taloudellisesti uskottavaksi.

– Hienoja ihmisiä tuli seuran taakse, ja pikkuhiljaa toiminta meni eteenpäin. Tavallaan sillä tiellä Pelicans on edelleen.

Kakkoa itseään vaivasivat loukkaantumiset.

– Tuli ihan ihme vammoja, enkä kaikista ihan kertonutkaan, on sen verran kova pää etten viitsinyt antaa periksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että murtuma paranee viikossa, Kakko naureskelee.

– Pari viimeistä vuotta oli melkeinpä kausikortti Terveystaloon, että siellä kuvattiin. Olisin kyllä voinut kuntouttaa loukkaantumisia vähän paremmin. Ne alkoivat vain syödä henkistä kapasiteettia.

Nyky-Pelicansia Kakko kertoo seuranneensa hyvillä mielin.

– Strategia on jo ollut jonkin aikaa ihan järkevä, että rakennetaan nuorista ja omista pelaajista, eikä mitään ostoporukkaa.

Pysyväksi kärkiseuraksi nouseminen on kovan työn takana, hän muistuttaa.

– Sen opin menestyvissä seuroissa, että menestyksen rakentaminen ottaa aikansa. Pitää olla pitkäjänteinen ja luottaa tekemiseen.

Kakko on niitä harvoja pelaajia, joille Pelicansin kannattajat ovat nimenneet pysyvästi oman laulun: On vain yksi Erik Kakko. Se kajahtaa varmasti perjantainakin juhlan kunniaksi.

– Vedetään nyt jonkunlainen puhe ja pysytään matolla pystyssä, Kakko veistelee.

Pelicans–HPK perjantaina 29.11. kello 18.30 Isku Areenalla.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme