Urheilu

Kolumni: Onko Korisliigassa liian paljon jenkkejä vai liian vähän toimistotyöläisiä?

Viimekonloppuna Lahti Basketballin miehistöön saapunut Taylor Johns korvaa alkukaudella pelilliseltä panokseltaan vaisuksi jääneen Desmond Hubertin. Kuva: Juha Peurala

Korisliigan listoilla on tätä kirjoittaessani sellaiset 49 ulkomaalaiseksi laskettavaa pelaajaa. Se tekee tarkalleen 4,08 ulkomaalaista per joukkue. Lisäksi viidelle pelaajalle on syksyn aikana annettu lähtöpassit. Ainoastaan kaarinalainen Ura Basket alittaa kiintiömäärän peluuttamalla ”vain” kolmea tuontipelaajaa.

Peli on sama passista riippumatta, mutta yhdysvaltalaisilla (ja kanadalaisilla) pelureilla on Korisliigaan kirjaimellisesti iso vaikutus monellakin tapaa. He tuovat sellaista fyysistä kokoa jota kotimaisten pelaajien rajallisesta massasta on vaikeampi löytää. Mitat täyttää myös Lahti Basketballin tuorein värväys, viikonloppuna Desmond Hubertin (207 senttimetriä) tilalle hankittu Taylor Johns (201).

Euroopassa työvoiman liikkumista ei saisi rajoittaa, minkä vuoksi ns. ulkomaalaiskiintiö on Korisliigassa pyöräytetty ylösalaisin.

Keskustelussa pitäisi ehkä kuitenkin tarkastella koko Korisliigan toimintaympäristöä .

Erillinen Home grown -sääntö määrää, että otteluun on merkittävä vähimmäismäärä Suomessa koripallo-oppinsa saaneita pelaajia. 12 pelaajan listalle 8 kotimaista, 11 pelaajan listalle 7, ja niin edelleen.

Home grown -pelaaja ”voi edustaa Suomea kansainvälisessä kilpailussa, tai on ennen 22 ikävuotta pelannut Koripalloliiton sarjoissa vähintään kolmena eri pelikautena”.

Loput neljä paikkaa kokoonpanossa saa täyttää amerikkalaisilla, joiden sopiva määrä on ikuinen väittelynaihe. LaBan päävalmentaja Petri Vellingin mukaan vahvistuksilla on pelin ja harjoittelun laatua nostava vaikutus, mikä eittämättä pätee, ja on edistänyt joidenkin suomalaispelaajien kehittymistä sekä seurojen pärjäämistä kansainvälisissä turnauksissa.

Periaatteessa neljällä tuontipelaajalla voi olla myös liigan voimasuhteita tasoittava vaikutus, jos pienemmät seurat onnistuvat rekrytoinneissaan.

Toisten mielestä Jenkkilän reissumiehet taas vievät töitä kotimaisilta pelaajilta. Runsasta peliaikaa liikenee usein vain parille suomalaiselle, ja turhan monet vaihtopenkillä turhautuneet 20–30-vuotiaat liigapelaajat päättävät vaihtaa muihin töihin parhaiden pelivuosiensa kynnyksellä.

Tilanne kärjistyy jos pohjatyöt on tehty huonosti ja jatkuva ”jenkkiruletti” alkaa määrätä koko seuran toimintaa. Yleisönkin on luultavammin vaikeampi sitoutua joukkueeesen, jossa vaihtuvuus on suurta.

Ja ottaa se syksyllä aina oman aikansa hitsata neljästä uudesta jenkistä saumatonta joukkuetta.

Suomen verotus vaikuttaa osaltaan siihen, että pitkäaikaisia liigajyriä harvasta amerikkalaisesta tulee. Maassa oleskelun kestolle ja palkkioiden summalle on asetettu tietyt rajat, joiden ylittyessä verotuskin vaihtuu raskaammaksi. Joissakin tapauksissa voi olla edullisempaa ”nollata laskurit” ja hankkia tilalle uusi pelaajanelikko.

Monien reissumiesten elämä etenee kuukausi kerrallaan, ja tavallaan työpaikka on koko ajan katkolla. Sopimustekniikka oli Lahti Basketballinkin etu Jarred Jonesin loukkaantuessa ennen kauden alkua, kun puretun sopimuksen palkkarahat saatiin siirrettyä Jerry Evans Jr:n hankintaan. Valtavasta tarjonnasta löytyy aina joku toinen, joka on valmis yrittämään kuukausi kerrallaan.

Jonesin kohdalla oli tiettävästi onni onnettomuudessa, että hänellä on kotimaassaan vakuutus ynnä kontakti huipputason urheilulääkäriin, joten oli mielekkäämpää matkustaa kotiseudulle leikkaukseen ja kuntoutumaan. Ja onhan Lahti Basketball toivottanut Jonesin tervetulleeksi takaisin tulevaisuudessa.

Kaikkein kalleinta seurajohtajien mukaan on kuitenkin palkata laadukas kotimainen pelaaja, jonka hinnalla saa kuulema kaksi hyvää yhdysvaltalaista. Ulkomaalaisten rajoittaminen saattaisi vain nostaa kotimaisten palkkatasoa entisestään.

Keskustelussa pitäisi ehkä kuitenkin tarkastella koko Korisliigan toimintaympäristöä. Yhden päätoimisen työntekijän lisäys jokaisen seuran toimistolle saattaisi muuttaa liigan tuottavuutta enemmän kuin pelaajakiintiön nollasummapeli. Yleisöstä harva huomaa pelillistä eroa, mutta moniin tehoaa laadukas ottelutapahtuma ja markkinointi.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme