Urheilu

FC Lahden hankintalistalla ainakin neljä merkittävää vahvistusta – tällaisen joukkueen päävalmentaja Zeneli saa käyttöönsä

Ilir Zenelin päävalmentajasopimus on kaksivuotinen. ”Espoosta ajaa Lahteen hieman yli tunnin, mutta oman jaksamisen takia suunnittelen muuttoa Lahteen”, hän sanoo. Kuva: Sami Kuusivirta

Veikkausliigassa nähdään ensi kaudella neljä uutta päävalmentajaa. He ovat KuPS:n mestaruutta puolustava norjalainen Arne Erlandsen, 59, RoPS:n apuvalmentajan paikalta ylenevä Vesa Tauriainen, 51, IFK Mariehamnin kontakteja erityisesti Tukholman alueelle vahvistava ruotsalainen Lukas Syberyjski, 38, sekä FC Lahteen kaksivuotisella sopimuksella siirtyvä Suomen kosovolainen Ilir Zeneli, 35.

Zenelistä tulee samalla sarjan nuorin päävalmentaja, tosin vain vuoden erolla HJK-kollega Toni Koskelaan, 36.

FC Lahdella oli toimitusjohtaja Juho-Matti Heikarin mukaan parikymmentä ehdokasta Suomesta ja ulkomailta, joten yhteistyöseura FC Espoota Kakkosessa valmentanut Zeneli ei ollut ilmeisin vaihtoehto. Arvatenkin vaakakupissa osaltaan painoivat palkkauksen edullisuus, potentiaalin varaan laskeminen sekä pääkaupunkiseudun pelaajien ja seurojen tuntemus.

Kari Arkivuon­, 36, kokemus tulee nyt tarpeeseen.

Pelaajasopimuksia FC Lahdella on kolmetoista, joten Zeneli saa käsiinsä melko valmiin rungon.

Kenties tärkeimpinä luotto­pelaajina puolustuksen ytimessä jatkavat ykkösmaalivahti Patrick Rakovsky ja keskuspuolustaja Mikko Viitikko. Sen sijaan Jani Tanskan vetäydyttyä pelikentiltä terveysongelmien vuoksi on puolustuslinjassa monta isoa roolia avoinna.

Zeneliä on kuvailtu hyökkäysvoittoisen pelin kannattajaksi, ja vaikka liigassa realiteetteja on pakko päivittää, lienee hankintalistalla myös pallollista osaamista ja hyökkäyspelillisiä ominaisuuksia, joita poistuu erityisesti Jean-Cristophe Coubronnen muodossa.

Nimekkäin valttikortti joukkueessa on tietenkin kotiin palaava Kari Arkivuo, 36, jonka kokemus tulee nyt tarpeeseen. Hän on samalla monipuolinen vahvistus laitakaistojen rooleihin puolustuksessa tai keskikentällä.

Päättynyt kausi BK Häckenissä oli kuitenkin rikkonainen. Arkivuo pelasi vain 12 ottelussa 34 mahdollisesta, kun lasketaan Allsvenskan ja Eurooppa-liigan karsinnat. Kentälle päästessään hän silti urakoi pääsääntöisesti 75–90 minuuttia.

Keskikentän keskustassa jatkavat läpimurron tehnyt Eemeli Virta, penkille juuttunut Teemu Jäntti ja siltä väliltä suorittanut Matti Klinga. Nuoren kolmikon perustaitotasosta tekeminen ei jää kiinni, mutta heiltä kaivattaisiin sekä karheampaa puolustamista että isompaa panosta maalitilanteiden ratkaisuihin.

Heidän tuekseen olisi tarpeena ainakin keskikentän pohjaa tukkiva kokeneempi erikoisosaaja.

Hyökkäävät laitapelaajat ovat kenties FC Lahden kiinnostavin osa-alue. Viime kaudella läpimurtonsa tehneet Jasin Assehnoun, 21, ja Altin Zeqiri, 19, ovat Zenelin entisiä suojatteja Espoosta, ja isossa kuvassa FC Lahti näyttäisikin nyt ainakin saavan uusia vivahteita hyökkäyspelaamiseensa, joka ei viime kausina ole ollut joukkueen varsinainen vahvuus.

Assehnounilla ja Zeqirillä on pelinlukutaidoissa ja joukkuepelaamisessa vielä harjaantumisen varaa, mutta vastaavasti heillä on viljalti luontaista nopeutta, pelirohkeutta sekä 1vs1-tilanteiden haastokykyä. Heiltä joukkue myös kaipaisi akuutisti tulosta, kun päättyneen kauden parhaat maalinteijät Josu (7 maalia), Gaël Etock (5) ja Jeronimo Amione (4) vaihtoivat maisemaa.

Juuri nyt avauskokoonpanon kärkipelaajiksi ovat tarjolla lupaavasti väläytellyt Pyry Lampinen (2) sekä valitettavan löysäksi osoittautunut Erik Törnros (2). Josun jäljiltä jää myös iso rooli erikoistilanteiden antamisessa, vaikka loppukaudesta espanjalaisen keskitysten laatu jostain syystä heikkenikin.

Päättyneellä kaudella – kuten lähes aina – kärkipelaajien maalintekovoimalla oli koko liigaan iso vaikutus.

Esimerkkeinä parivaljakoista KuPS:n Lucas Rangel (8 maalia 16 ottelussa) ja Tuco (4/12), FC Interin Filip Valencic (16 maalia) ja Timo Furuholm (10), sekä HIFK:n Erikson ”Tiquinho” Carlos (10) ja Luis Henrique (8/14).

Moni joukkue halajaa edes yhtä tämän kaliiberin hyökkääjää, niin myös FC Lahti.

FC Lahti

Pelaajasopimukset 15.11.

Maalivahdit: Patrick Rakovsky (2020), Joona Tiainen (2020).

Puolustajat: Kari Arkivuo (2020), Lassi Forss (2021), Mikko Viitikko (2021).

Keskikenttä: Teemu Jäntti (2020), Matti Klinga (2020), Matias Niuta (2020), Eemeli Virta (2020).

Hyökkääjät: Jasin Assehnoun (2020+1), Pyry Lampinen (2021), Erik Törnros (2020), Altin Zeqiri (2021+1).

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme