Urheilu

Ummikko urheilutoimittajakin löysi Counter Strikesta tarttumapintoja, mutta ymmärtäminen ottaa aikansa

Kertomus siitä, mitä e-urheilun ja Counter Striken ummikko näki Telia Esports Seriesin ensimäisessä tuotantokaudessa. Kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Lahdessa 7.8.2019.

”Counter Strike on taktinen taistelupeli, jossa kaksi viiden hengen joukkuetta kilpailee vaihtuvilla pelikentillä. Hyökkäävä joukkue yrittää asettaa ja räjäyttää pommin. Puolustava joukkue yrittää estää sen. Puoliajalla joukkueet vaihtavat rooleja.”

Näillä sanoilla käynnistyy Telia Esports Seriesin ottelu tv-kanava Subilla.

Kello on yhdeksän perjantai-iltana, ja meneillään on jotain aivan uutta. Ihmiset katsovat primetime-aikaan kun muut pelaavat tietokonepeliä! Itse peli ja joukkueet ovat minulle tuntemattomia. Pohjimmiltani jopa vierastan sotaisia räiskintäpelejä, mutta en silti malta olla nauliintumatta ruudun ääreen, sillä asetelmassa on jotain kiehtovaa. Elektroninen urheilu on jo 2010-luvun hitti, ja kenties 2020-luvun mullistaja.

Sponsorilogoilla varustettuihin pelipaitoihin sonnustautuneet pelaajat istuvat tietokonerivistöjen takana, viisi kummallakin puolella. He ovat pari-kolmekymppisiä miehiä, siltä osin pintapuolinen stereotypia pitää kutinsa.

Counter Strike ei selvästikään ole vain ampumista vaan viisikkona työskentelyä.

Pystyisinkö perinteisten urheilulajien ystävänä ymmärtämään, mitä he Counter Strikessa tekevät?

Pelin alkaessa ruutuun ilmestyy aseen piippu ja teollisuusalueelta näyttävä miljöö. Counter Strike: Global­ Offensive on pelityyppinä niin sanottu first person shooter, jossa maailma nähdään aseistautuneen sotilaan silmin.

Yläreunassa kello alkaa tikittää kohti nollaa. En tiedä miksi erä kestää juuri minuutin ja 45 sekuntia.

Nopeasti käy ilmi, että kaikenlainen liikehdinnän, tapahtumien ja informaation määrä ruudulla huimaa. Toisen joukkueen pelaajat on merkitty sinisellä ja toisen keltaisella. Kuluu jonkin aikaa hahmottaa kumpi on puolustava ja kumpi hyökkäävä. Yhdellä hyökkääjistä on pommi.

Vasemman ylänurkan kartassa samat siniset ja keltaiset täplät liikkuvat vinhasti ympäri pelikenttää. Kuvakulma vaihtuu sekunnissa pelaajasta toiseen. Välillä ruudulla näkyy muita sotilaita. En pysy kärryillä muuta kuin huomatakseni, että joku juoksee kulman takaa tullen heti ammutuksi, ja veri lentää. Toisen joukkueen listalta häviää yksi nimi.

Lopulta keltaisen joukkueen­ onnistuu tappaa kaikki siniset ukkelit ja asettaa räjähtävän pommin. Tilanne 0–1 ensimmäisen erän jälkeen. Kaikkiaan 16 pitäisi voittaa.

Erä erältä alan oppia, että ”ceeässässä” pistooliasetta käytetään vain pakon edessä. Pelaajien nimien perässä näkyy rahasummia, ja jos rahaa on riittävästi, joku joukkueesta ostaa tarkkuuskiväärin, pari muuta ehkä rynnäkkökiväärejä.

Näiden virtuaalisten rahojen jakoperustetta en hoksaa. ”600 dollaria per fräkki”, olen kuulevinani. Ehkä se tarkoittaa tappoa.

Oman haasteensa, ja toisaalta kiehtovuutensa, tuovat erilaiset pelikentät, joita on seitsemän. Yksi sijoittuu ydinvoimalaan, toinen junavarikolle, muutama kaupunkikortteleihin. Kommentaattorin mukaan jokin kenttä suosii terroristeja, jokin taas ”ct-puolta”.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän millaista on seurata urheilua ummikkona, kun ei ymmärrä sääntöjä eikä lajiväen erikoissanoja. Moni asia kaipaisi selittämistä.

Avoimin mielin suhtautuen huomaan kuitenkin säännöllisesti hakeutuvani Telia Esports Seriesin pariin kevättalven perjantai-iltoina. Kiihkeäpuheinen selostaja, viisas kommentaattori jsekä intohimoiset, joskin välillä heikohkolla asiantuntemuksella tai ulosannilla varustetut, studiovieraat auttavat perehtymisessä.

Usein kahden tai kolmen pelaajan yhteistyö korostuu. Yksi etenee ja toinen tukee taustalla. Yksi saatetaan lähettää hämäyksenä liikuskelemaan ”B-saitille”, eli toiselle kahdesta pomminasetuspaikasta, neljän muun tehdessä varsinaisen hyökkäyksen pommin kanssa A-saitille.

Kuulokkeet päässä pelaajat kommunikoivat keskenään, ja toteuttavat ennalta opittuja hyökkäys- tai puolustuskuvioita. Vastustajan taktiikoita on tutkittu etukäteen. Savukranaateilla voidaan luoda näkösuojia, valokranaatilla taas sokaista vastustaja hetkeksi. Pelikentällä voi aiheuttaa ääniä vaikkapa ovesta kulkemalla, mikä saattaa tilanteesta riippuen paljastaa tai hämätä aikeet.

Toki pelaajien reagointi­kykykin on ihailtavaa, ja liipaisinsormi herkällä vastustajan edes vilahtaessa jostakin rakosesta. Ammu hutiin ja tule vastateloitetuksi silmänräpäyksessä, se on osa pelin henkeä.

Jonkin liikkeen tekeminen ja siihen reagoiminen toteutuvat vähän samaan tapaan kuin perinteisessä urheilussakin.

Kaikilla pelaajilla näyttää olevan lempinimet, tai nimimerkit, joilla peliin on aikoinaan kirjauduttu. Muun muassa ENCE:n Aleksi ”Allu” Jalli ja SJ Gamingin Elias ”Jamppi” Olkkonen ovat Counter Striken kotimaisia ja osin jo kansanvälisen huipputason tähtiä.

Maailman kovimmissa turnauksissa e-urheilu­ täyttää jo areenoita, ja palkintosummat kipuavat miljooniin. Tietoliikennejätti Telia on haistanut tämän perustaessaan sarjan, jota voisi luonnehtia e-urheilun ensimmäiseksi SM-liigaksi. Siinä pelataan runkosarja, pudotuspelit ja finaali. Pidetään pistepörssiä tapoista.

Kesäkuun alussa ENCE voittaa Seriesin kuitaten 14 000 euroa. Pelaajat eivät vielä ole täysammattilaisia, mutta palkintorahojen kasvaessa unelma ei ole enää mikään mahdottomuus.

Eräänä päivänä Twitterissä joku äimistelee arvostuksen puutetta, kun lehdistö ei noteeraa ENCE:n voittoa kansainvälisessä ottelussa maailman toiseksi rankatusta Katowicesta.

Osasyy voi olla siinä, että me tavalliset toimittajat emme vain yksinkertaisesti vielä tiedä taikka ymmärrä, sillä e-urheilu on nyt suurin piirtein siellä, missä salibandy tai rap-musiikki olivat 20 vuotta sitten.

Vaatii mielettömän määrän laadukasta pitkäjänteistä työtä nousta valtavirtaan.

Counter Strikea arvioitaessa on kuitenkin osattava katsoa yli ja ohi sen, että kyseessä on tietokonepeli, jossa räjäytetään pommeja ja tapetaan ampumalla. Pelissä menestyminen edellyttää pohjimmiltaan taitoa, taktiikkaa ja älyä, osin fysiikkaakin.

E-urheilulla yleisesti ei kuitenkaan ole sellaista paikallista tarttumapintaa, joka on perinteiselle urheilulle ominaista. Nimellisesti Lahden Pelicansia edustava ENCE ei ole lahtelainen joukkue.

Nämä tietyt ominaispiirteet hämmentävät aluksi. Itsekään en osaa lopullista kantaani vielä täysin muodostaa, mutta tv-viihteenä syksyllä toisen kautensa starttaava Telia Esports Series on mielenkiintoinen paketti.

Suuren yleisön uutteraa valistamista laji kuitenkin yhä tarvitsee, ja ehkä kokonaisen sukupolven ajan sittenkin.

Telia Esports Seriesin toinen kausi käynnistyy perjantaina 4.10. kello 23 tv-kanava Jimillä.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme