Urheilu

Analyysi: Kuhnurien tehottomuus on jo kroonista laatua

Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta FC Lahden hyökkäyspelaaminen kärsii hitaudesta, passiivisuudesta ja kaavamaisuudesta.

FC Lahden akilleen kantapää ei ole parantunut tälläkään kaudella.

Maalinteon tehottomuus on pesiytynyt ”Kuhnureilla” jo identiteetiksi, ja oikeastaan ongelmana on pallollinen hyökkäyspelaaminen kokonaisuudessaan.

Veikkausliigan sarjataulukossa nyt 9. sijalla majaileva joukkue pystyy kyllä tekemään eroa karsintaviivaan, mutta on samalla liian taipuvainen tappioihin ja tasapeleihin noustakseen hätyyttelemään kärkisijoja. Sekin noudattelee ennakkoarvioita.

Kolmessatoista ottelussa on syntynyt yhtä monta maalia, joista tosin kuusi kahdessa kolmen maalin illassa.

Pelaajat valitsevat – tai joutuvat valitsemaan – jatkuvasti eräänlaisia välimallin ratkaisuja.

Mistä FC Lahden hyökkäyksen pysyvä tahmeus oikein johtuu? Tutkitaanpa.

Päävalmentaja Sami Ristilä apureineen on onnistunut säilyttämään tyydyttävästi organisoidun puolustuksen. Hyökkäämisen rakenteet eivät kuitenkaan ole mainittavasti tuotteliaampia kuin edeltäjällään Toni Korkeakunnaksella, jonka aikana FC Lahti vajosi krooniseen hitauteen ja apatiaan.

Sitä Ristilä on ainakin paikka paikoin lääkinnyt ottelukohtaisilla pelisuunnitelmilla, jollainen nähtiin taannoin 3–0-kotivoitossa HJK:ta vastaan.

FC Lahden valmennus oli juoninut nopean hyökkäyksen mallin (KUVA 1), joka yllätti korkealla pelanneen HJK-puolustuksen.

Oli sovittu, että kun pallo voitetaan omalla puoliskolla, joku kärjestä tulee keskiympyrään vastaan (tässä Erik Törnros), ja pudottaa saamansa pallon alaspäin maahan Josulle. Tarkkapotkuisen Josun tehtävänä on nostaa pallo puolustuslinjan yli tyhjään tilaan, johon toinen hyökkääjä (kuvassa Gaël Etock) tekee pystyliikkeen.

Tällainen viiden sekunnin täsmällinen ja ripeä yhteistoiminta toistui avauspuoliajalla ainakin kolmeen kertaan, johtaen ensin jatkotilanteesta Törnrosin ja sitten läpiajosta Etockin maaleihin. Tästä plussat Ristilän ”settipelille”, joka oli hieman kuin koripallon tai jenkkifutiksen aikalisältä. Tuona iltana HJK:n puolustus oli vielä sopivasti haavoittuvainen.

Yksittäisillä kuvioilla pystytään kuitenkin vaikuttamaan ehkä vain pieneen osaan hyökkäyksistä. Tyypillisesti FC Lahden ongelmat korostuvat siinä valtaosassa, jossa pyritään murtamaan organisoitua puolustusta, ja käynnistellään hidasta tai puolinopeaa hyökkäystä syvältä omalta alueelta esimerkiksi maalivahdin tai puolustajan avauksella.

Niissä nähdään usein ”fclahtimainen” kierre:

Yksi: Puolustajan etsiessä syöttöpaikkaa (KUVA 2) keskikentän pallottomien pelaajien liike on laiskaa ja epäorganisoitua – väleihin ei avaudu suuntia, joihin voisi syöttää vastustajan ensimmäisen linjan ohittaen.

Kaksi: Puolustaja joutuu siirtämään (takaisin) toiselle puolustajalle – joka törmää samaan pulmaan.

Kolme: Etenemisen hidastuessa pallo alkaa vaivihkaa viipyä pelaajien jaloissa yhä useamman kosketuksen ajan, kun tämä odottaa edes jotakin kohdetta minne palloa toimittaa – sillä aikaa vastustaja ehtii jälleen ryhmittyä puolustusasemiin.

Päämäärätön toimintoketju on jo pitkään johtanut siihen, että lupaillun ”aktiivisuuden” ja röyhkeyden sijaan FC Lahden toimintaa leimaa eräänlainen mukavuusalueella pelailu.

Pelaajat valitsevat – tai joutuvat valitsemaan – jatkuvasti eräänlaisia välimallin ratkaisuja, kun he siirtelevät perussyöttöjä, liikkuvat näennäisesti pelattaviksi, ja hölkkäilevät keskivauhdilla.

Pelin rytmi muistuttaa Ristinkirkon kellojen verkkaista kumahtelua. Se ei pakota vastustajia radikaaleihin liikkeisiin, jotka repisivät puolustusmuotoon saumoja ja avaisivat tilaa sinne mistä pelaaja lähti liikkeelle. Siksi näyttää, että FC Lahti puskee alivoimaisena ylivoimaa vastaan, ja ratkaisut ovat joko huonoja tai ennalta-arvattavia.

Näennäisen pallonhallinnan kaavan rikkominen vaatisi Ristilältä adjutantteineen täsmällisempää valmentamista: Milloin antaa minimaalisen lyhyt syöttö, tai pitkä puolenvaihto? Milloin juosta nopea kuljetus tai houkutella vastustajaa peliä seisauttamalla?

Ylipäätään hyökkäysmalleilla pitäisi saada aikaan enemmän kuin kahden pelaajan kombinaatioita (KUVA 4), mikä mahdollistaisi alueellisten ylivoimien syntymisen, ja siten myös tehokkaamman prässäämisen pallon menettämisen jälkeen.

Toistaiseksi FC Lahdelta puuttuu kokonaisvaltainen pallollisen pelin metodi, jota yksittäinen kikkakuvio ei vielä tee. Vasta sen jälkeen voidaan edes ryhtyä ruotimaan maalintekopaikkoihin murtautumisen ja maalinteon ongelmia.

Kommentti: Elpymisenkin merkkejä näkyvillä

Kahdessa viime ottelussa KuPS:a ja HIFK:a vastaan FC Lahden hyökkäyspelaamisessa on näkynyt pieniä elpymisen merkkejä, vaikka tuloksena oli vain yksi hieman onnekas maali. Esimerkiksi sunnuntaina HIFK-ottelun alussa 6–8 peliminuutin välillä lahtelaiset käynnistivät useammankin napakan hyökkäyksen: ensimmäisessä syntyi jopa 4vs3-ylivoimahyökkäys keskeltä Pekka Lagerblomin kautta. Seuraavassa luotiin alueellinen ylivoima laitaan, ja hyvän keskityspaikan luominen jäi vain epätarkasta syötöstä kiinni. Hetken päästä laitapuolustaja Teemu Penninkangas ohitti varjostajansa terävällä spurtilla pallon kanssa tilanteessa, jossa normaalisti FC Lahden puolustajat eivät ole lähteneet haastamaan. Viimeisessä kierrätettiin vielä pallo totuttua paljon ripeämmin alakerran kautta laitaan Jean-Cristophe Coubronnelle, joka pääsi vauhdista keskittämään maalille varsin lupaavaan 3vs3-tilanteeseen. Tapahtumaketju kertoo orastavasta potentiaalista, mutta systemaattisesta hyökkäyspainostuksesta FC Lahti on yhä kaukana.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme