Urheilu

FC Lahti keskittyy maaottelutauolla maalinteon tehokkuuteen – Amionen debyytti lähestyy

FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä muistaa jakaa kiitosta pelaajiensa uhrautumiselle puolustuksessa. ”Vastustajat ovat ehkä laukoneet meitä enemmän, mutta kuteja on paljon blokattukin”, Ristilä toteaa. Kuva: Katja Luoma

Veikkausliigan runkosarja saavuttaa FC Lahden osalta puolivälin tiistaina, jolloin stadionilla vierailee Rovaniemen Palloseura. Painoarvoa kotiottelun sarjapisteille lisää se, että 8. sijalla oleva Lahti ja 10. sijan RoPS kisaavat molemmat paikasta 22 ottelun runkosarjan jälkeen käynnistyvässä Mestaruussarjassa.

Veikkausliigaa kuohuttanut päävalmentajan vaihdos Toni Koskelasta Pasi Tuuttiin ei parin ottelun perusteella ole tuonut merkittäviä muutoksia rovaniemeläisten pelitapaan, FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä arvioi.

– Siellä voi olla pieniä juttuja pelin sisällä, mutta taitava ja pallonhallintaan perustuva ryhmä se on, jolla alkukausi ei ole tuloksellisesti mennyt ihan nappiin. Pystyvät kuitenkin pelaamaan monipuolisesti. Nähtäväksi jää onko (Aleksandr) Kokko jo heillä pelikunnossa, Ristilä sanoo.

Ainoastaan Klubi on pystynyt ottamaan meiltä pallonhallinnan kotiottelussa. Sami Ristilä

Alkukausi on ollut kautta liigan harvinaisen monien tasapelien sävyttämä, minkä johdosta erot sarjataulukon sijoilla 1–10 ovat säilyneet minimaalisina.

– Olemme lähellä tavoitetta, eli pääsyä kuuden parhaan joukkoon, Ristilä summaa.

Nyt FC Lahti on kahden pisteen päässä KuPSista (6. sija), tosin ottelun vähemmän pelanneena. Ristilän mielestä joukkue on parantanut otteitaan koko ajan, vaikka väliin mahtui esimerkiksi vaisumpi Espoon-keikka.

– Olemme alkukauden jälkeen oppineet kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi, vaikka olemme pelanneet ilman kahta isointa hyökkääjäämme (Erik Törnroos ja Jeronimo Amione).

Pelillisesti FC Lahden tavaramerkkinä on säilynyt vähämaalisuus. Maaleja ei montaa tehdä, mutta ei pä juuri päästetäkään.

– Suurinta osaa peleistä varsinkin kotona on hallittu. Ainoastaan Klubi on pystynyt ottamaan meiltä pallonhallinnan, Ristilä arvioi.

Pisteet koti- ja vierasotteluista ovat kuitenkin toistaiseksi tasan 7–7. Alkukauden kirkkain kohokohta oli tietenkin juuri HJK:n murentaminen 3–0 kotiyleisön edesä. Pelin ja pallon hallintaa pitäisi vain vielä tehokkaammin pystyä siirtämään tulostaululle.

– Selkein kehityskohde ovat tilanteenvaihdot, joissa päästään riiston jälkeen hyökkäämään avoimeen kenttään. Ne toimivat Klubi-matsissa, ja päästiin etenemään maalintekopaikkoihin. Hitaista hyökkäyksistä paikkojen luominen on vielä vaikeampaa, Ristilä toteaa.

Tiistain lähestyessä koko kevään jalkavammaansa kuntouttaneen Amionen debyytin ajankohta on yhä arvoitus.

– Hän on ollut täydessä vahvuudessa nyt kolmet treenit kahteen päivään ilman mitään oireita. Voi olla, että hänet nähdään joku hetki kentällä, mutta tietenkin pitkän pelaamattomuuden jälkeen se hetki pitää tarkkaan valita, Ristilä puntaroi tiistaina.

Samoin Erik Törnros, Eemeli Virta ja Tim Martinen ovat Ristilän mukaan kärsineet ainakin lievistä vaivoista tauolla, mutta kokonaisuutena terveystilanne on hyvä.

– Vaikka harjoittelutahti on ollut tiivis. Siinä mielessä olemme onnistuneet hyvin, Ristilä sanoo.

FC Lahti–RoPS tiistaina 18.6. kello 18.30 Lahden stadionilla.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme