Urheilu

Ulkomaat kutsuvat Panthersin joukkueita

Kesäkuussa LCS Panthersin kokeneemmat joukkueet kilpailevat ulkomailla ja samalla on kesäleiri uusille harrastajille. Kuva: Mirja Hussain

Lahtelaisen cheerleadingseura LCS Panthersin kaksi SM-joukkuetta edustavat seuraa ulkomailla kesäkuussa.

Aikuisten joukkue Leopardus lähtee kilpailemaan Saksan Bottropiin Elite Cheerleading Championship -kilpailuun, joka on Euroopan suurin cheerleadingtapahtuma. Juniorijoukkue Neofelis puolestaan suuntaa Englannin Liverpooliin, jossa järjestetään eurooppalaisten joukkueiden JAMfest Europe -kilpailussa.

Molemmista kisoista on mahdollisuus lunastaa pääsy Orlandossa pidettäviin MM-kilpailuihin.

– Viime vuonna järjestimme ensimmäistä kertaa cheerleadingkisat Lahdessa, nyt suuntaamme ensi kertaa kisaamaan ulkomaille, toiminnanjohtaja Henrietta Aarnikoivu taustoittaa.

Kilpailuissa esitettävien ohjelmien All Star -sääntöjen mukaiset painotukset ja lattia-alusta poikkeavat hieman Suomessa käytettävistä. Valmennuspäällikkö Veera Törmäsen mukaan se ei tuota ylimääräistä haastetta.

– Muutokset koskevat ohjelman rakennetta ja eri osuuksien painotuksia, toteaa Törmänen.

Hänen mukaansa joukkueet pääsevät harjoittelemaan kisa-alustalla.

Leopardus ja Neofelis osallistuvat syksyllä SM-karsintoihin. Kisamatkan rahoittamiseksi seura ja joukkueet tekevät varainkeruuta. Muut seuran joukkueet kisaavat kansallisissa kilpailuissa.

– Tukemalla kisamatkaa mahdollistetaan kansainvälistä kisakokemusta, upeita elämyksiä sekä näkyvyyttä Päijät-Hämeen lajiosaamiselle, Aarnikoivu toteaa.

Panthersin kesäleiri järjestetään 3.–5.6. LCS Areenalla Sopenkorvessa. Sinne voivat ilmoittautua 8–13-vuotiaat tytöt ja pojat lajitaustasta riippumatta. Leirillä harjoitellaan cheerleadingin ja -tanssin eri osa-alueita, sekä pelataan kesäpelejä ja muita liikunnallisia aktiviteetteja.

Cheerleadingseura

LCS Panthers ry

Elokuussa 2016 perustettu Päijät-Hämeen alueella toimiva cheerleading- ja cheertanssiseura.

Seurassa on 20 joukkuetta, noin 600 urheilijaa ja noin 50 valmentajaa.

Joukkueista 11 on harrastejoukkueita ja yhdeksän kilpajoukkuetta, ikäluokissa 3-vuotiaista aikuisiin.

LCS Panthers valittiin vuonna 2017 Päijät-Hämeen urheiluseuraksi.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme