Urheilu

Tikka tottelee luonnonlahjakkuutta – Liisa Hautaniemellä jo 35 Suomen mestaruutta

Asikkalan Tikkaa edustava lahtelainen Liisa Hautaniemi on kilpaillut tikanheitossa 13 vuotta. Tuolta ajalta saavutukset ovat komeaa luettavaa: 35 Suomen mestaruutta, lukuisia suomenennätyksiä sekä useita valintoja vuoden tikkaurheilijaksi. Tällaista uraa hän ei kuitenkaan etukäteen suunnitellut, vaan se käynnistyi sattumalta.

– Olin Padasjoen sahtimarkkinoilla kesäjuhlissa, ja siellä heittelin tikkaa. Siellä sanottiin, että etkö ole missään seurassa. Sen jälkeen sitten liityin.

Kilpailemisen Hautaniemi aloitti seuraan liittymisen jälkeen nopeasti. Ensimmäinen kisakin on hyvin muistissa.

– Ensimmäinen kisa oli Asikkalan Viitailassa. Se meni huipputuloksella 1 006, jota kaikki kyllä ihmettelivät. Tuhat on 125 tikalla sellainen maaginen raja, ja se meni ensimmäisessä kisassa.

Tulos on sitä huonompi, mitä enemmän harjoittelen.

Ensimmäisen kisan jälkeen innostus kasvoi entisestään, ja nykyisin Hautaniemi heittää vuosittain 40–50 kisaa. Kisoja on Turusta Rovaniemelle saakka.

– Melkein joka viikonloppu on kisoja, jos vain haluaa käydä.

Ennen varsinaista kilpailu-uraansa Hautaniemi heitteli tikkaa lähinnä omaksi ilokseen.

– Tiesin kyllä, että mahdollisuuksia olisi, mutta ei tullut kilpailuihin lähdettyä.

Kuten saavutukset ja jo ensimmäisen kilpailun tulos kertovat, on Hautaniemi tikanheitossa luonnonlahjakkuus.

– Eihän se oikein muuta voi olla. Kun minä katson kymppiin, se menee sinne kymppiin, ja kaikki muutkin tikat menevät siihen viereen.

Synnynnäistä lahjakkuutta pitääkin lajissa Hautaniemen mukaan olla.

– Väkisin ei tule tikanheittäjää, olen sen monessa huomannut. Harjoittelemalla saa jonkinlaisia tuloksia, mutta huipulle ei pääse, jos ei lahjakkuutta ole.

Harjoittelua varten Hautaniemi on viritellyt asuntoonsa tikkataulun niin, että pystyy heittämään neljän metrin etäisyydeltä, josta naiset kisoissakin heittävät. Tikkamestari ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan kovinkaan paljon harjoittele, vaan luottaa lahjakkuuteensa.

– Tulos on sitä huonompi, mitä enemmän harjoittelen. Ennen kisoja saatan sellaisen 10–15 kertaa heittää. Ja kilpailupaikalla harjoittelen vielä.

Hautaniemi pitää vahvuuksinaan heittäjänä myös rauhallisuutta ja tasaisuutta. Vieressä olevat muut kilpailijat tai taustalla kisoja seuraavat katsojat eivät häntä häiritse.

– Minä olen aika rauhallinen luonne. Ensimmäisissä kisoissa muistan, että jännitti ihan hirveästi. Sitten on tullut tottumusta, kun on monessa paikassa heittänyt, niin jännityskin on poistunut.

Tasaisuudesta kertoo puolestaan se, että Hautaniemellä ei juurikaan huonoja päivä tule.

– Minulla osuu kyllä aina hyvin. Moni saattaa heittää 45 pistettä (viidellä tikalla), mutta seuraavalla 25 pistettä. Minulla tulos on siinä 40–47. Alta 40:n tuloksia ei tule oikeastaan yhtään.

Kun on saavuttanut lajissaan melkein kaiken mahdollisen, on pakko kysyä, mistä Hautaniemi löytää motivaatiota jatkaa?

– Kyllä siinä se polte on, ja ennätyksiä haluan parantaa. Koko ajan heitän parin pisteen päähän, niin se on hetkestä ja pienestä tuuristakin kiinni, milloin ennätys paranee. Kyllä minulla on vielä mielenkiintoa.

Tuomas Räihä

Suosittelemme