Urheilu

Kolumni: Kiekkoja keräävä päävalmentaja

Ville Niemisellä on välillä aikaa haahuilla, kun apuri Pasi Nurminen piirtää pelaajille kuvioita.

Pelicansin harjoituksissa apuvalmentaja Pasi Nurminen on usein se, joka sananmukaisesti valmentaa ja hoitaa harjoitusten läpiviennin. Eli kertoo ohjeet, viheltää pilliin, ja kommentoi. Vaikka sitten vaihtoaitiosta käsin, kuten polvioperaatiosta toipuessa alkusyksystä.

Pieni kuvaava tuokio toissa perjantain KooKoo-ottelun aamujäältä: Nurmisen luennoidessa fläppitaululla liukuu päävalmentaja Ville Nieminen kiekkoja keräillen aivan toisaalla.

Muutenkin Niemisellä on tapana puhua jäällä säästeliäästi. Toisinaan hän astuu joukkueen eteen, varmistaa että joukkue kuu(nte)lee, ja kiteyttää sitten oleelliset asiat rauhallisesti, rautalangasta vääntäen. Nieminen on selvästi panostanut siihen, että viesti varmasti menee perille kaikille ilman melskaamista. Kaukaloiden moottoriturpa puhuu vähän mutta asiaa.

- - -

Tämä oli vain pikkuruinen huomio, mutta työnjako lienee yksi merkki siitä, että Nieminen luottaa, ja uskaltaa luottaa, apureihinsa Nurmiseen ja Arttu Lipsaseen. Kenties myös peruja hänen vuosistaan Pohjois-Amerikassa, jossa päävalmentajat ovat enemmän tiimityön päältäkatsojia kuin kädestä pitäen kouluttajia.

Ei sillä etteikö sekin onnistuisi, ja olisi pakkokin. Nieminen on esimerkiksi näyttänyt Taavi Vartiaiselle kiekkoa suojaavia käännöksiä kulmissa tai Hannes Björniselle keskushyökkääjän täsmällistä liikerataa avaustilanteessa.

- - -

Päävalmentaja myös osoittaa viisautta keräten ympärilleen huippuosaajia, jopa itseään parempia. Tätä on korostanut muun muassa jalkapallovalmennuksen priimus Mika Lehkosuo. Nurminen on esimiestään kymmenen vuotta kokeneempi, ja Liigassa päävalmentajina on jo puolen tusinaa Nurmista vihreämpää luotsia.

Silti Pelicansin jääkiekossa on nyt Niemisen leima. Joukkue on valmennettu hallitsemaan kiekkoa ja pitämään viisikon tiiviinä molempiin suuntiin. Peliä ei ole pakotettu viime kauden ”haaskalintukiekon” muottiin, vaikka Nurmisella olisi valmis kokemuspankki sen tyylisestä jääkiekosta hyvine ja huonoine puolineen.

- - -

Vaikka Nurminen on otteluiden aikana vaihtoaitiossa rauhoittunut viime kausista, on hän harjoituksissa yhä se ”paha poliisi”, jonka pedagogiikka on hetkittäin kuin avointa, kirosanojen säestämää vittuilua. Joku viisas on sanonut, että kritiikin pitäisi saada vastaanottajansa entistä motivoituneemmaksi. Sikäli Niemisen tyyli on enemmän tämän päivän aaltopituudella, mutta joskus Nurmisen ärjyntääkin tarvitaan herättelyyn.

Vanhojen roolijakojen lokeroihin Pelicansin aliarvostettua valmennuskolmikkoa ei kuitenkaan pidä sulloa.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme