Urheilu

Kolumni: Pelicans onnistui kääntämään ensimmäisen koetinkiven

Kun viidesosa liigakaudesta on pelattu, pitää kirjoittaja Pelicansin syksyä onnistuneena kokonaisuutena.

Sen huomaa, että on lokakuu. Se on aina se aika vuodesta, kun Liigan kurinpidossa alkavat hullut päivät ja arvontakone laulaa.

Jäävään itseni arvioimasta, oliko Pelicansin Mikko Kousan taklaus Ilveksen Eemeli Suomeen putipuhdas vaiko sittenkin väärä ja päähän kohdistunut, mutta linjan täytyisi tästä eteenpäin sitten pitää. Tällaisen siinä rajoilla olevan taklauksen sanktiot alkavat siis 3–4 ottelusta ylöspäin. Eikä sitten mitään sellaista, että samanlainen taklaus tuntemattomaan pelaajaan ilman loukkaantumista menee täysin läpi sormien.

Suomen mukaan (radiokanava Fun Tampereen haastattelussa) taklaus ”ei ollut likainen tai törkeä”. Selvää silti on, että vastapalloon ja päähän kohdistuvia taklauksia on pakko suitsia, koska niiden seuraukset aivovammoineen alkavat murentaa lajin mielekkyyttä.

Kahdentoista ottelun jälkeen Pelicans on 1,4 pisteen ottelukeskiarvossa, eli 84 pisteen tahdissa. Sillä määrällä on viime kausina nipin napin päästy kympin sakkiin.

Kolmen ottelun minisarjassa joukkue osoitti paitsi luonnetta myös pelin laatua lupaavalla tavalla.

Ensimmäinen iso koetinkivi ja testi alkoi kuudennessa ottelussa kotona HIFK:ta vastaan, jolloin alla oli jo kaksi vaisua tappiota Tapparalle ja Jukureille. Kahden erän jälkeen HIFK johti 1–3. Tästä sillasta Pelicans kuitenkin kampesi tasoihin ja voittolaukauksilla voittoon onnistuen seuraavana päivänä nujertamaan TPS:n vieraissa suvereenisti (1–4). Heti perään Oulussa taas Pelicans pisti kolmen suoran voiton putkessa olleen Kärpät ahtaalle (1–0).

Tässä kolmen ottelun minisarjassa joukkue osoitti paitsi luonnetta myös pelin laatua lupaavalla tavalla. Pois lukien Tappara-vierailu ja ehkä tuo viimeisin selviytymistaistelu HPK:ta vastaan Pelicans on ollut alkukaudesta hyvin tuloksen syrjässä kiinni hieman huonompinakin iltoina.

- - -

Puolustuspään luottopakkien poissaolot syövät juuri nyt pelikaanien iskukykyä, mutta vastaavasti pelitapa tukee aiempaa paremmin rivipelaajien suoriutumista kentällä. Kun viisikko on tiivis, on apu lähellä ja ratkaisut voi pitää helpompina.

Hyvä signaali on sekin, että todelliset epäonnistujat ja alisuorittajat ovat harvassa. Useilta pelaajilta on nähty paljon odotettua parempaa: 11 pisteen Hynek Zohorna, ilmiömäinen veskari Jakub Skarek, kapteeniuden sisäistänyt Hannes Björninen ja puolustuksen ”neljäs hyökkääjä” Oliwer Kaski.

Kun vielä taitava ja jalkava kärkikaarti, kuten Mikko Kousa, Jesse Mankinen ja Jesse Saarinen, on päässyt hyvään pelituntumaan, ei ennakoitu hyökkäystehojen puute ole ollut päällimmäisenä.

- - -

Suhteettoman paljon huomiota joissakin keskusteluissa on kiinnitetty varsinkin Manuel Ganahlin ja Juho Olkinuoran otteisiin. Ehkä se kertoo siitä, että todelliset ongelmat yksilötasolla ovat vähissä. Ganahlin kaltaiseen duunariin Pelicans ei joka tapauksessa kaadu eikä nouse, joten hänestä ei kannata tehdä kiveä kenkään.

Olkinuoralta on toki syytä odottaa väkevämpää kilpailua ykkösvahdin tontista. Ryhtiä tarvitaan viimeistään vuodenvaihteessa, jos ja kun Skarek on pelaamassa nuorten MM-kisoja Tshekin maajoukkueessa.

Severi Lahtisen ja Jesse Ylösen kohdalla taas on välttämätöntä muistaa, että kasvaminen Liigan päivittäiseen rutiinitasoon on vasta tekeillä. Välähdysten vastapainoksi tulee myös valahduksia, ja tässä kohtaa se kuuluu pelin henkeen.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme