Urheilu

Kolumni: Onko FC Lahdella käynnissä valmentajahaku vai identiteettikriisi?

FC Lahden nykyinen apuvalmentaja Sami Ristilää on ollut mukana päävalmentajaspekulaatioissa. Ristilä itse kiisti Etelä-Suomen Sanomille harkinneensa vielä koko asiaa, ja muitakin vaihtoehtoja FC Lahdella on. Kuva: Aku Isotalo

FC Lahden päävalmentajan rekrytoinnissa edettiin alkuviikolla hakemusten käsittelyyn asti. Tähän mennessä tiedetään, että tulevan päävalmentajan pitäisi ainakin ylläpitää Toni Korkeakunnaksen aikana kehitettyä yhteistyöseurojen verkostoa, sekä peluuttaa "iloista ja hyökkäävää jalkapalloa."

No tämähän käy järkeen. Seuran toive ei ammu yli eikä ali.

Kiinnostavaa olisi kuulla yksityiskohtaisempiakin näkemyksiä päävalmentajan rekrytoinnista. Ei ole montaa suomalaiseen jalkapalloon konkreettisemmin vaikuttavaa asiaa, kuin se tapa, millä päävalmentajia palkataan.

FC Lahden tavassa on esiintynyt sen verran katkoksia, että voidaan puhua epäloogisuudesta, ellei jopa pienestä identiteettikriisistä.

Jos seuraavaksi hyökätään iloisesti, niin kaikki neljä ilmansuuntaa on käyty läpi.

Viimeisten kolmen päävalmentajan (Tommi Kautonen, Juha Malinen, Korkeakunnas) käsissä joukkue on käynyt pelityylien äärilaidat läpi ensin hinkkaamalla palloa, sitten ravaamalla vastahyökkäyksiä, ja lopulta puuduttamalla pelistä pois maalit ja muut hienoudet.

Jos seuraavaksi hyökätään iloisesti, niin kaikki neljä ilmansuuntaa on käyty läpi.

Tässä vaiheessa tehty johtopäätös on kuitenkin sinänsä ihan oikea. FC Lahden on saatava aikaan muutakin kuin orjallista puolustamista, johon taitavatkin yksilöt Korkeakunnaksen alaisuudessa turhautuivat. Pelivälineen kanssa pitäisi päästä mukavuusalueelle.

Asian pihvi ei kuitenkaan ole yleisön kosiskelulta kuulostava hyökkääminen, vaan ylipäätään joukkueen entistä täsmällisempi toiminta.

Päävalmentajan sijaan olisi parempi puhua valmennusryhmästä, joihin esimerkiksi HJK, KuPS ja VPS ovat hankkineet ulkomailtakin sitä osaamista mitä on puuttunut. Ei välttämättä vahvaa päävalmentajaa, vaan ryhmän eri tavoin erikoistuneita valmentajia.

Ne tietotaidot voivat liittyä esimerkiksi harjoittelun organisointiin ja sisältöihin, sekä pelaajien yhteistyöhön ja taktisiin valintoihin pelitilanteissa.

Juuri näillä osa-alueilla FC Lahden, kuten koko Suomi-futiksen, on petrattava vastatakseen kansainväliseen kilpailuun, kehittääkseen parempia pelaajia ja menestyäkseen joukkueena. Siitä eteenpäin tyyliseikatkin loksahtavat kyllä kohdalleen.

Valmennuksen kokoaminenkin kutsuu nyt puoleensa rohkeutta enemmän kuin vanhoillisuutta. Ennestään tutut jokapaikanhöylät osaavat kaikesta vähän, mutta juuri siitähän oltiin hankkiutumassa eroon.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme