Urheilu

Kolumni: Viihdyttäminen, pallopelin tärkein turha asia

Santeri Hostikka tykittää palloa kohti maalia. Kuinka tärkeää on maalien tekeminen, ja mitä muuta viihdyttävää jalkapallossa voi olla, pohtii kirjoittaja. Kuva: Aku Isotalo

FC Lahti tuntuu jostain syystä herättävän lahtelaisissa nykyään erikoisen paljon negatiivisia reaktioita.

Tyyris stadionhanke, meren takaa tuodut pelaajat ja Toni Korkeakunnaksen loihtima pelitapa eivät selvästikään ole kovin suosittu yhdistelmä. Jopa tyystin hiljentynyt kannattajaryhmä saa osakseen kritiikkiä kuin vanhasta muistista.

Jokin FC Lahden yhtälössä ei nyt täsmää, sillä tuloksellisesti se on viimeisen vuoden ajan ollut Veikkausliigan kärkikastia tai vähintäänkin lähellä sitä.

Mikään ilmiselvä asia ei selitä odotettua pienempiä yleisömääriä ja patoutunutta ilmapiiriä.

FC Lahden dilemma on siinä, että tulokset eivät välttämättä vaihtamalla parane.

"Kuhnureiden" otteet herättivät myös pohtimaan vaikeasti mitattavaa asiaa:

Kuuluuko pallopelin viihdyttää katsojaansa?

Mikä tarkalleen ottaen on "viihdyttävää" jalkapalloa?

Tämä on ollut yksi kritiikin kärjistä. Keskimääräinen katsoja todennäköisesti kaipaa peliltä ennen kaikkea maaleja, läheltä piti -tilanteita ja taitavia syöttökuvioita. Harhautuksia ja haastoja. Loppuun asti taisteltuja tilanteita, torjuntoja, taklauksiakin.

Tilastot eivät todista, että FC Lahden otteluissa tapahtuisi asioita erityisen vähän, mutta pelin yleisilme saa lahtelaiset poistumaan katsomosta usein pettyneinä ja ilottomina. Ottelutapahtuma viihdyttää korkeintaan sosiaalisena parveiluna, mutta ei jalkapallo-otteluna.

- - -

Joukkue valmentajineen taas on ensisijaisesti vastuussa vain pelille ja tulokselle. Ei voi olla muuta lähtökohtaa kuin ottelun voittaminen tai vähintään pisteiden kerääminen siihen parhaiten soveltuvalla tavalla.

Katsojilla on toisiakin motiiveja, mikä kiteytyy erään FC Lahden seuraajan kirjoittamaan kommenttiin:

"Ihan rehellisesti voin sanoa, että mieluummin katselisin kunnon taistelua ja tahtofutista sarjan häntäpäässä kuin nykyistä himmailua."

Lausuntohan on kammottava ajatellen urheilun syvintä olemusta, joka perustuu paremmuuden tavoitteluun, mutta tässä bisneksessä katsojalla on aina pääsylipun verran valtaa tyyliseikkoihin.

- - -

FC Lahden suuri dilemma on siinä, että tulokset eivät valmentajaa vaihtamalla välttämättä parane. Näennäinen viihdyttävyys voi lisääntyä, mahdollisesti tulosten kustannuksella. Sekin aiheuttaisi lopulta tyytymättömyyttä.

Itse seurajohtajana en kovin herkästi lähtisi tälle tielle, mutta samalla uhkana on, että FC Lahti mukavoituu keskikastin haastajaksi, vaikka aineksia selvästi olisi parempaankin.

Tuloksenteon vastapainona Korkeakunnaksen alaisuudessa pelin ja pelaajien kehittäminen ei ole edennyt odotetulla tavalla. Joukkue on ollut toistuvasti aseeton ja arka pelin pallollisessa vaiheessa ja viimeistelyssä, mikä erottaa sen mitalitaistosta. Vuosien aikajänteellä kyse ei ole enää huonosta tuurista. Samalla rutinoituneista pelureista on havaittavissa taantumista, ja voidaan kiistellä saavatko Santeri Hostikan ja Teemu Jäntin kaltaiset lupaukset ympärilleen sellaista yhteistyön jalkapalloa ja täsmävalmennusta, jota uralleen tarvitsisivat.

- - -

Silti olen sitä mieltä, että viihdyttävyys tulkitaan välillä väärin. Joku on viisaasti todennut, että se on pelin tärkein turha asia. Vastinetta rahoille, mutta ei itse pelille välttämätöntä.

Sisukkuus ja motivoituneisuus ovat tietysti oma lukunsa, mutta voisiko esimerkiksi ääripuolustava ja kuivaa 1-0-voittoa tavoitteleva joukkue olla viihdyttävä työssään jota se tekee? Voisiko FC Lahden Artem Vjatkinin eleetön puolustustyöskentely olla viihdyttävää? Voiko pelin rikkominen, joka on taito sekin, olla viihdyttävää samaan tapaan kuin rakentaminen?

Entä onko katsojalla vallan lisäksi vastuu ymmärtää myös passiivisempaa lähestymistapaa tuloksen tekemiseen?

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme