Urheilu

Kolumni: Hämäläistä stadiontöpeksintää

Kirjoittaja on sitä mieltä, että Lahdessa ei ole oltu ajantasalla uutta jalkapallostadionia suunniteltaessa.

FC Lahden jalkapallokausi on vihdoin päästy avaamaan huippukuntoisella pelialustalla, kiitos keinonurmen. Vaikka muovi ei ruoholta tuoksu eikä kumirouhe ole multaa, niin pelille tämä kehitys lienee hyvästä.

Jalkapallostadionista jahkailu sen sijaan kasvaa jäkälää, kas kun asialla ovat Lahden jäykät päättäjät ja vähän naiivi urheiluväki. Jälkiviisaasti todettuna he yhdessä ovat syyllisiä siihen, että stadionia ylipäätään on vuosien saatossa lähestytty aivan väärästä tulokulmasta ja hämäläisittäin pahasti ajastaan jäljessä.

Antakaas kun selitän.

Urheiluväen puheessa toistuvat Kisapuiston perinteet, idyllisyys ja henkinen koti, kuten Uuden Lahden lukijakyselyn lukuisat vastauksetkin todistavat.

Stadionia on lähestytty väärästä tulokulmasta ja ajastaan jäljessä.

Tunne vie järkeä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, mutta joskus haitallistakin.

Allekirjoittanutkin myöntää puolustaneensa Kispin romantiikkaa.

Haperosta urheilupuheesta kuitenkin hieman uupuu päivitettyjä perusteluja uuden urheilupyhätön tarpeelle ja rahoitukselle. Vastustavat kriitikot vetoavat, kuten aina, homekouluihin ja vanhustenhoitoon ynnä hiihtostadionin olemassaoloon. Ehkä pitäisikin vielä ponnekkaammin tuoda esille, että moderni jalkapallostadion voisi olla hyvinvoinnin kehto, joka tarjoaa työtä työikäisille, vipinää keskustaan ja hyvää lääkettä kaikelle sille, mistä elämänkaaren alku- ja loppupäässä kärsitään.

Eihän yhteiskunnallinen merkitys muodostu katsomokapasiteetista, vaan lahtelaisten ihmisten arjesta, terveydestä, viihteestä ja yhteisöllisyydestä.

- - -

Samalla Kisapuiston suhteen on kurjan myöhään tajuttu, että välttämättä se ei rajoittavan kaavoituksen takia niitä tarpeita edes voi tyydyttää, koska jostain pitäisi löytyä rahoituskin.

Ja rahoitus taas on yleisemminkin suomalaisessa urheilussa keskeinen ja kasvava ongelma. Valtion ja yritysten rahahanojen kuivuessa urheilua pitäisi pystyä paremmin tarjoilemaan laaja-alaisena sijoituksena, ei pelkästään ottelutapahtumina. Siinä kohtaa esimerkiksi asumisen, kaupankäynnin ja palvelujen kaltaiset ikiliikkujat liittyvät stadionin toimintoihin.

On oltava hyötymahdollisuus, jotta joku sijoittaa, jotta syntyy hyvä urheiluareena, jotta on elinvoimaa ja kannattava urheiluseura, jotta on taitavampien pelaajien parempaa peliä sekä esikuvia nuorille, jotta yleisö täyttää lehterit.

Rahoitusyhtälöä olisi fiksujen päättäjänaisten ja -miesten suonut miettivän jo 10-20 vuotta sitten.

- - -

Maaliskuussa kansanedustaja Ville Skinnari esitteli Launeen stadionsuunnitelmansa. Vision realistisuudesta ja motiiveista voi olla montaa mieltä, mutta jotain oleellista se kerrostaloineen ja hotelleineen kuitenkin tavoitti.

Skinnarin stadionissa ajateltiin eteenpäin. Ajateltiin sitä, mitä lahtelainen urheilu tulee olemaan ja tarvitsemaan siellä hamassa tulevaisuudessa joskus 2040-luvulla.

Pääkatsomon sijaan kyse on kokonaisuudesta. Mihin suuntaan liikunta ja urheilu ruohonjuuritasolla menevät? Mitä tapahtuu ammattilaisurheilulle? Entä viihdebisnekselle ja seurojen liiketoiminnalle? Mitkä ovat ne ihmiselämän uudet tuulet, joita jo nyt voisi haistella?

- - -

Mikä tahansa rakennelma on tietenkin Kisapuiston rötisköstä eteenpäinmenoa. Mahdollisuuden lisäksi se vain sisältää uhkan siitä, että matkaa jatketaan toista jalkaa laahaten. Toiminnallisesti huono stadion voi sinetöidä sekä huippu-urheilun että yhteiskunnallisen hyödyn keskinkertaisuuden pysyväksi olotilaksi.

Lahtelaisen toimeliaisuuden vihollinen on siis sen itse itselleen töpeksimät raja-aidat. Mahdollisuuksia tässä kaupungissa olisi enempäänkin.

Niin hassulta kuin se kuulostaa, Skinnarin Laune-visio edusti stadionkeskustelussa järjen ääntä. Se oli kumirouhetta tuppukylän multasormille.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Suosittelemme