Urheilu

Kolumni: Mallorca, tuo lahtelaisen jääkiekon syntinen kirous

Pelicansin pelaajat luistelevat 2. erän alussa jäälle hieman erikoistenkin sävelten ja sanojen tahtiin. Kirjoittaja pohtii, kuinka kauaskantoiset vaikutukset yhdellä musiikkikappaleella voi olla. Kuva: Katja Luoma

Jokainen Pelicansin otteluissa käynyt on todennäköisesti kuullut Marcus Beckerin vuonna 2004 levyttämän musiikkikappaleen.

Mallorca Hey Wir Kommen, o-o-oo-o.

Kun kuulet sen, tiedät kyllä. Se soi hallin kaiuttimista pyytämättä ja yllättämättä ensimmäisen erätauon päättyessä, eli toisen erän alkaessa. Aina. On tehnyt sitä jo vuosikymmenen ajan.

Joku on suomentanut väärin kuullut lyriikat myös Mä oon Jokereiden komein -muotoon.

Pakanoita ei kiinnosta kiekkojumalten alttari, vaan allasbaari.

Tunnettuja Marcus Beckereitä on olemassa ainakin kaksi. Toinen on itäsaksalainen olympiatason koskipujottelija, ja toinen on länsisaksalainen poplaulaja. En ole niin häiriintynyt, että olisin tutustunut tämän jälkimmäisen tuotantoon sen tarkemmin, mutta eipä Saksan musiikillisesta Matti Nykäsestä ole voinut välttyäkään.

Mistähän meitä lahtelaisia rangaistaan, mietin.

Siis niinku siinä mielessä, että paikallisten jääkiekkojoukkueiden kohtalona on lähes aina se häviäjän rooli. Yksi poikkeus vahvisti säännön, tosin se oli Viipurissa, ja salama iski heti perään 84 vuotta myöhemmin Lahdessa. Silloinkin onnekkaasti, kun joukkueen kuivakka führer loikkasi, ja tilalle löytyi mukavampi valkku.

Mutta tavaksi asti ei ole päässyt vakiintumaan, että voitettaisiin vastustajia solkenaan ja hypeltäisiin pudotuspelien portailla reippaasti askelmalta toiselle. Tälläkin kertaa mitalipeleissä sotivat aivan muut joukkueet.

Jostainhan se johtuu, mutta mistä?

- - -

Jos olemassa on jääkiekkojumalien kirkko, on joku lahtelainen kiekkovaikuttaja varmaan piruuttaan täyttänyt netissä eroamiskaavakkeen, ja jättänyt kertomatta siitä muille.

Se on hyvinkin voinut tapahtua Saksojen yhdistymisen aikaan. Noihin aikoihin siltä ainakin haiskahti. Silloin kolttonen on tehty ehkä Reippaan toimiston faksilla tai puhelimella.

Tai sitten jäljet johtavat 2000-luvun alkuun, jolloin maalivahdin kypärään aiottiin maalata rantatuolissa lekotteleva pelikaani. Pahainen vuosi 2004 on sekin yksi tutkintalinja. Liekö silloin Pelicansin toimistolta otettu moinen yhteys lätkäseurakunnan webbisivujen lomakkeeseen.

Varmasti jossain kohtaa joku on tehnyt jotain, mistä kiekkokaupunki yhä kärsii, eikä stop-nappulaa ole missään. Lahtelaiset ovat kai kiekkokirkon ateisteja.

- - -

Niinpä myös ensi elokuussa, kun Isku Areenan portit avataan, ja kansa marssii vapautunein mielin katsomoon, soi kaiuttimista toisen erän alkajaisiksi Mallorca Hey Wir Kommen.

Mallorca, täältä me tullaan. Tullaan, vaikka ollaan vasta alkamassa.

Vain ehta pakana voi säestää huippu-urheilua tällaisella viestillä. Ei kiinnosta pyhän viinin siemailu Kanada-maljasta kiekkojumalten alttarilla, vaan harmaa halpalonkero allasbaarissa.

Lahen Turkoosi -kannattajaryhmä lauleskelee Pelicansin maalien jälkeen .Pelicans on ykkönen., jonka sävelmä on lainattu Tony Christien Is This The Way To Amarillo -iskelmästä.

Amarillosta on aikojen saatossa löytynyt öljyä, maakaasua, ja se on Yhdysvaltojen suurimpia heliumin tuotannon ja karjanjalostuksen keskittymiä. Joo, kyllä ne kuulostavat vakuuttavammalta kuin rantatuolit.

Ehkä Mallorcan sijaan Amarilloa soittamalla kirous päättyisi, ja taivaspaikka avautuisi edes kerran pääsiäisen ja helatorstain väliseksi ajaksi.

Oikaisu:

Keskiviikon lehtikolumnissa luki, että kyseinen kappale soisi 3. erän alkaessa. Oikea ajankohta on kuitenkin 2. erän alkaessa.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Suosittelemme