Urheilu

Kolumni: Yrmyjen mäkihyppääjien charmi ei enää pure

Antti Aalto on yksi niistä, joiden Janne Ahonenkin jo toivoisi hyppäävän veteraania pidemmälle ja kirkastavan suomalaisen mäkihypyn ilmeitä. Kuva: Katja Luoma

En tiedä kuvittelenko, ja onko se vain kuuntelijan korvissa, mutta aivan kuin talviolympialaisissa Suomen joukkueella ja sen ympärillä olisi tätä nykyä ihan hyvä meininki. Siitäkin huolimatta, että menestys ei näissäkään kisoissa ole takavuosien tasolla.

Ilman Krista Pärmäkosken ja Enni Rukajärven mitaleja takakireys voisi ehkä puskea esiin, mutta jotenkin silti tuntuu, että kenties vallalla on suurempikin muutos.

Kun vuosi sitten MM-kisojen aikaan mietittiin tapahtuman vaikutusta ja perintöä, niin osaltaan se varmaan säteilee edelleen.

Hyvän jälkimaun kanssa on mukavampi palata asian äärelle.

Hetki koko kansan näyteikkunassa olisi mahdollisuus tehdä lajille jotain hyvää.

- - -

Monen lajin keskuudessa tiedetään hyvin ilman koko Suomen takapainettakin, että mitaleja saavuttaakseen lajiyhteisön pitäisi tehdä laadukkaampaa työtä, ja kotimaisen kilpailun pitäisi olla kovempaa, jotta arvokisoihin nousisi enemmän ja parempia urheilijoita. Ja tässä auttaisi edes tasavertaiset resurssit kilpailijamaiden kanssa.

Kärjen kapeus näkyy erityisesti joukkuekilpailuissa, joissa Suomella saattaa olla yksi kansainvälisen huipputason urheilija neljän sijaan.

- - -

Urheiluhenkeä Pyeongchangissa on ehkä parhaiten kantanut curlingin parijoukkueen Tomi Rantamäki, joka totesi kisaurakan ja kerta toisensa jälkeen koettujen tappioiden jälkeen, että urheiluhan on vain aikuisten leikkiä, ja hävityssäkin pelissä on viljalti onnistumisia. Sillä niinhän se on.

Näistä sanoista voi olla lyhyt matka liiankin vähään tyytymiseen, mutta enpä usko, että Rantamäki yhdessä Oona Kausteen kanssa olisi vajaalla asenteella olympialaisiin päässytkään.

- - -

Mutta sitten on vielä se mäkimaajoukkue. Porukka, jossa naamat tuntuvat olevan nurinpäin ihan kokopäiväisesti.

Kaksista menestystä ei tullut Etelä-Koreastakaan. Parhaaksi sijoituksesi jäi Julia Kykkäsen 23. sija normaalimäen kisassa.

Sen lisäksi, että mäkihyppy on varmasti aika monen mielestä mennyt liian tekniseksi sääntökikkailuksi, ei Suomen mäkihyppääjien yrmy tapa esiintyä ole sekään erityisen houkutteleva. Haastateltavien puheet ovat väkinäisiä, eikä hypyistä tahdo löytyä hyvää.

Alakuloisuuden ymmärtää, mutta jokainen hetki koko kansan näyteikkunassa olisi silti mahdollisuus tehdä lajille jotain hyvää mieluummin kuin lisätä murheellista piehtarointia.

- - -

Janne Ahonen paljasti taannoin, että mäkimiesten niukkasanaisesta tyylistä tuli aikoinaan eräänlainen sisäpiirivitsi, jota sitten tarkoituksella suut supussa ruokittiin.

Yleisö ja media söivät ne muruset kädestä, kun taas juhlittiin jossain kaksoisvoittoa. Enää sitä mielialalääkettä ei hyppypuvun taskussa ole.

Toistaiseksi kaikkea ei ole menetetty, kun ihmisiä edes jonkin verran kiinnostaa, mutta kuka haluaa ryhtyä seuraamaan tai tukemaan urheilulajia, jonka parissa edes urheilijat itse eivät tunnu kovin kaksisesti viihtyvän?

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme