Urheilu

Kolumni: Kanada-fiksaatio voi vielä kostautua Pelicansille

Pelicans taiteilee uhkarohkeastikin sillä rajalla, että pystyvätkö pelaajat toteuttamaan kunnianhimoista pelitapaa riittävällä taidolla ja tehokkuudella. Kuva: Viena Kytöjoki

Nähtiinkö viime viikolla lopun alkua Pelicans-leirissä? Petri Matikaisen tuhahtelut pelaajamateriaalin puutteista ovat puhetta, joka poikkeaa aiemmin niin järkähtämättömästä linjasta.

Ehkä kolmen vuoden raskaan projektin turnausväsymys alkaa jo painaa. Toisaalta kommentit voi nähdä myös erinomaisesti mediapelin hallitsevan päävalmentajan puhevoittona, koska ne veivät kätevästi huomiota venyneestä tappioputkesta.

Joka tapauksessa Pelicansista välittyy nyt vaikutelma, että kädet puristuvat taskuissa hiljalleen nyrkkiin, kun kauden ratkaisuhetkiä lähestytään alavireisellä pelillä, ja kriittisten hankintojen tekemiseen on enää pari viikkoa aikaa.

- - -

Voiko altavastaajan materiaalilla menestyä pelaamalla ennakkosuosikin ehdoin?

Edellisen aallonpohjansa Pelicans koki marraskuussa, ja joukkue pesi kasvonsa joulun tienoilla. Nyt kuopasta kipuaminen on vaikeampaa, sillä moni vastustaja on kauden mittaan parantanut ja eheyttänyt peliään.

Pelicansin pelaamisen laadun taas ei voi sanoa suuresti kehittyneen kauden aikana. Isoimmat aukot on tilkitty, mutta kokonaiskuvassa myös pelin hallintaa on menetetty, ja liian moni keskeinen mittari on nyt pakkasella, mukaan lukien ylivoima ja maalivahtipeli.

Pudotuspeleissä menestymisen kannalta kompastuskivenä on myös se, kuinka suuria vaikeuksia ehjän 60-minuuttisen pelaaminen tuottaa. Jänne katkeaa usein siihen, että isosta työmäärästä huolimatta maali jää syntymättä, sorrutaan tarpeettomaan jäähyyn ja vastustaja rokottaa keskinkertaisesti toimivaa alivoimaa.

- - -

Asian pihvi on se normaalista poikkeava tapa, jolla Pelicans murjoo menemään kaukalossa, kuten apuvalmentaja Jukka Varmanen Uuden Lahden haastattelussa ilmaisi.

Vaihdelaatikon ainoa vaihde - täydellä vauhdilla ja työllä, ja mieluiten suorinta reittiä ylöspäin - soveltuu moniin tilanteisiin, mutta ottelussa tulee monia sellaisiakin hetkiä, joissa peli ei sitä kutsu puoleensa.

Ja kun niinä hetkinä Pelicans puskee itsensä puhki, on ottelun edetessä enää vaikea nostaa pelaamisen tasoa. Kun on alusta asti menty rajoitinta vasten, ei ole enää mitä lisätä, ja se näkyy erityisesti taitavasti kiekolla peliä rytmittäviä joukkueita vastaan.

Tässä trendissä on kaikki vaaran merkit, jos joukkueen paras terä vain hiljalleen tylsyy kuluttavassa pelityylissä. Ilman onnistumisia murenee pian myös usko ja henkinen lataus, jotka ovat Pelicansille aivan elinehtoja.

Silloin se on jäämässä vain teoreettisesti kilpailukykyiseksi joukkueeksi, joka pääsee parhaimmilleen ainoastaan täydessä henkisessä ja fyysisessä latingissa sekä parhaalla kokoonpanollaan.

- - -

Pasi Nurminen on sivulauseissa maininnut eräänlaisen Kanadan maajoukkueen ihannoinnin, pelitavallisen esikuvan.

Nurminen kai pelaisi mielellään kuin Kanada tai kuten moni ruotsalainen joukkue. Sellaista päädystä päätyyn kaahaavaa jääkiekkoa, jossa luistellaan voimakkaasti, ylläpidetään korkeaa kiekollisen ja kiekottoman pelaajan tempoa sekä karvataan koko viisikolla.

Se ei ole huono visio lainkaan. Se on kilpailuedun etsimistä, ja tietyiltä osin myös urheilijoiden kehittämistä.

On vain se ongelma, että neljän kentällisen sijaan Pelicansilla on ehkä puolen tusinaa huippuyksilöä, joiden rahkeet riittävät toisteisesti tekemään hyviä ratkaisuja nopeissa ja ahtaissa tilanteissa.

Voiko altavastaajan materiaalilla menestyä pelaamalla ennakkosuosikin ehdoin? Nurmisen Kanada-fiksaatio ei ole täysin tuhoon tuomittu, mutta se voi kostautua Pelicansille vielä pahasti.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Suosittelemme