Urheilu

Matikainen marssitti Pelicansin jäälle

Pelicansin testiviikko huipentui Launeen kaukalossa.

”Henkka ei tunne sellaista asiaa kuin happo.”

Liigakauden ensimmäinen finaaliottelu oli vasta pelattu edellisenä iltana, mutta Lahden Pelicansin joukkue aloitti jo oman valmistautumisensa viiden kuukauden päästä alkavaan ensi kauteen.

Kiekkoja ei sentään Launeen harjoitushallin jäälle kaadettu, vaan kyseessä oli vasta niin sanottu testijää, joka tapauksessa ensimmäiset luistimenpiirrot uuden valmennusjohdon Petri Matikainen, Pasi Nurminen ja Mikko Saarinen alaisuudessa.

Viikon aikana tehtiin kuivalla maalla ja jäällä tarvittavat alkutestit, joiden tuloksiin pelaajien tilaa verrataan lähikuukausina.

Kommentin heittänyt pelaaja oli Nico Manelius, joka oli selvästi vakuuttunut vasta joukkueeseen liittyneen Henri Heinon rautaisesta kunnosta. Huonosti ei tikannut Manelius itsekään, joka kepitti Miika Roineen ja Roope Elimäen pystyyn torstaiaamun raa’assa luistelutestissä.

Homman nimi oli perinteiset ”viivat”, eli maaliviivalta siniviivalle ja takaisin, punaviivalle ja takaisin, kauemmalle siniviivalle ja takaisin, ja vielä toiselle maaliviivalle ja takaisin. Kaikki tämä kolmeen kertaan ja välissä 1,5 minuutin huilit.

Jälkikommenttien perusteella selväksi kävi, että testi oli yksi rankimmista luistelutesteistä, joita jääkiekon parissa harjoitetaan.

Kaikkien pelaajien tarkat ajat jäivät vielä valmennuksen salaisiin kansioihin, mutta Uusi Lahti kellotti muutamalta pelaajalta omat käsiajat, jotka voit lukea lauantain paperiversiosta.

Testiviikon miehistö oli toistaiseksi pahasti vajaamiehinen, sillä kentällä kävi maalivahtien Janne Juvosen ja Toni Eskelisen lisäksi vain 12 kenttäpelaajaa. Näistä tryout-hengessä mukana olivat Peliitoissa ja A-nuorissa pelanneet hyökkääjät Elimäki, Aatu Viljanen, Johan Elfvengren ja Kimi Koivisto.

Ulkomaalaiset Teddy Da Costa, Stefan Lassen ja Ben Blood liittyvät mukaan vasta kesän jälkeen, loukkaantumisista toipuvat vielä ainakin Juha Leimu, Jan Latvala, Juha-Pekka Pietilä, Niko Tuhkanen ja Anrei Hakulinen. Jäältä puuttui myös Marko Pöyhönen.

Lisäksi Taavi Vartiainen on aloittanut varusmiespalveluksensa Helsingissä Santahaminassa. Kaverikseen hän saa KooKoossa lainalla pelaavan Hannes Björnisen, joka vaihtaa vihreisiin heti Mestiksen finaalipelien jälkeen.

Varsinaisen jääharjoittelun Pelicans aloittaa 3.8. alkavalla viikolla.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi
@

Suosittelemme