Lahesta

Mika Kari väläyttää Päijät-Hämeen kokoista kuntaa

Kuva: Eduskunta?

Kansanedustaja ja Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Mika Kari (sd.) haluaa avata keskustelua Päijät-Hämeen maakunnan kokoisen kunnan perustamisesta. Hän esittää ehdotuksensa Uudessa Lahdessa ja Seutu4-lehdissä tänään julkaistavassa kolumnissaan.

"Tänä päivänä kilpa elinvoimaisista asuinpaikoista käydään maamme eri alueiden, ei kuntien, välillä. Olisiko myös Päijät-Hämeessä tarpeen katsoa palveluiden järjestämistä tulevaisuudessa laajempana maakunnan kokoisena kuntana, jonka alle koottaisiin nykyistä laadukkaammat ja lähellä kuntalaisia olevat palvelut?", Kari kirjoittaa.

Hän muistuttaa olleensa esittämässä vastaavaa järjestelyä jo kymmenen vuotta sitten, kollegojen kanssa yli puoluerajojen. Tällä kertaa avauksen yhtenä pontimena on ollut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vaikea tilanne.

"Tämä ei ole ollut pelkästään hyvinvointiyhtymän epäonnistuminen, vaan yhtä lailla omistajakunnat Lahti etunenässä voivat katsoa itseään peiliin. Vaikka yhtymään on jäänyt rutkasti kehitettävää, on tärkeää muistaa, että itse henkilöstö on suoriutunut haastavassa tilanteessa hämmästyttävän hyvin.

PHHYKY:n epäonnistuminen osoittaa ennen kaikkea sen, että maakuntamme tulevaisuutta tulee rakentaa yhdessä. Ikääntymisen myötä nousevan palvelutarpeen kustannukset ja koulutukseen vaadittavat panostukset uhkaavat hukkua kuntiemme talousvaikeuksiin, eikä tämä lupaa hyvää sirpaleisen kuntakentän mahdollisuuksille turvata kansalaisille tärkeitä palveluita tulevina vuosina."

Karin mielestä maakunnan kokoinen kunta selkeyttäisi tilannetta myös kuntalaisten kannalta.

"Pelkät kuntaliitokset eivät sellaisenaan ratkaise palveluiden järjestämistä ja laatua, mutta esimerkiksi sote-palveluiden kohdalla antavat selkeämmän vastuun järjestäjälle ja kuntalaisille julkisen valitusosoitteen moni­omisteisen, kasvottoman kuntayhtymän sijaan".

Karin kolumni kokonaisuudessaan tänään ilmestyvässä Uudessa Lahdessa.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme