Lahesta

Lahden koululaiset ottavat robotit haltuun - kilpailuja järjestetään kaikkialla maailmassa samoilla säännöillä

Robotti tarttuu muoviseen kehikkoon, lähtee moottori suristen kuljettamaan sitä pelialueen toiselle puolelle ja asettaa kehikon onnistuneesti pelialueen yläpuolella olevaan telineeseen. Onnistunut suoritus kartuttaa joukkueen pistepottia.

Salpausselän koulun liikuntasalissa on käynnissä robotiikan aluemestaruuskilpailut, joihin osallistuu joukkueita lahtelaisten koulujen lisäksi Orimattilasta, Kärkölästä ja Riihimäeltä.

Salpausselän koulusta on mukana joukkue nimeltä Robertin huoltajat, jossa ovat mukana kahdeksannen luokan oppilaat Emilio ­Heiskanen, Sohvi Mattila ja Moona Istukaissaari. He tekevät viime hetken harjoituksia ja säätöjä juuri ennen kilpailusuoritusta harjoituskentällä, mutta isoin työ on jo tehty aiemmin syksyn aikana.

Luonnontieteisiin ja matematiikkaan painottuvan luokan oppilailla on lukujärjestyksessä robotiikkaa kaksi tuntia viikossa.

Se on oma teos, ja on hienoa nähdä, että se toimii. Salpausselän koululainen Emilio Heiskanen

– Olemme tehneet tätä oppitunnilla, mutta kilpailun lähestyessä olemme valmistautuneet tähän myös omalla ajalla, Istukaissaari kertoo.

Robotin valmistaminen on tarkoittanut konkreettista kasaamistyötä ja ohjelmointia. Aluksi ryhmä kasasi robotin perusohjeiden mukaan mutta on sen jälkeen muokannut sitä haluamaansa suuntaan.

– Jouduttiin esimerkiksi laittamaan rajoittimet, koska robotin nosturi nosti korkeammalle kuin säännöt sallivat, Heiskanen kuvailee.

Lahdessa järjestetyissä kilpailuissa käytettiin tismalleen samoja sääntöjä kuin vastaavalla tavalla järjestetyissä kisoissa ympäri maailmaa. VEX Robotics -nimisen kilpailun säännöissä on esimerkiksi määritelty, millaisista osista robotti on mahdollista koota, mutta yksityiskohtaisempi toteutus jää ryhmien nokkeluuden varaan.

Lahtelainen Timo Tiusanen on puheenjohtajana Roboedu ry:ssä, jolla on VEX Robotics -kilpailujen järjestämisoikeus Suomessa.

– Tämä sai alkunsa Yhdysvalloissa yli kymmenen vuotta sitten. Siellä oltiin huolissaan siitä, mistä saadaan tulevaisuudessa robotiikan osaajia, Tiusanen taustoittaa.

Koska kilpailut järjestetään kaikkialla samalla tavalla, kuka tahansa kilpailuun osallistuja pääsee vertailemaan osaamistaan muun maailman tasoon nettiin päivittyvien pistetilastojen avulla.

Aluekilpailun voittajat etenevät helmikuussa Riihimäel­lä järjestettäviin robotiikan SM-kilpailuihin. Sieltä on mahdollisuus voittaa osallistumisoikeus Yhdysvaltojen Kentuckyssa ensi huhtikuussa järjestettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin.

– Parhaat suomalaiset joukkueet ovat olleet puoli­välin paremmalla puolella noin 400 joukkueen joukossa, Tiusanen kertoo.

Tiusanen on itse teknisen työn opettajana ollut tuomassa robotiikkaa kouluihin jo vuosien ajan. Hän on ilokseen huomannut, että robotiikan opetus on saanut viime aikoina vahvaa jalansijaa myös lahtelaisissa kouluissa.

VEX Robotics -kilpailun uusi kilpailutehtävä julkistetaan vuosittain aina maail­manmestaruuskilpailujen jälkeen.

Esimerkiksi tällä kertaa tehtävänä on siirtää kehikoita ja palloja robotin peli­alueen puolelta toiselle tietyllä tavalla. Mitä vaativampi siirto, sitä enemmän pisteitä. Aikaa siirtojen tekemiseen on vain minuutti.

Kilpailuja järjestetään kolmessa eri sarjassa. Yhdessä kisassa joukkue ohjaa robottia kauko-ohjaimella, toisessa robotti toimii täysin itsenäisesti joukkueen tekemän tietokone­ohjelmoinnin pohjalta ja kolmannessa kilpailumuodossa kaksi eri joukkuetta yhdistää voimansa kauko-ohjaimien avulla suoritettavassa kilpailussa.

Tiusanen pitää erityisesti viimeistä kilpailua merkittävänä työelämässä tarvitta­vien tiimityötaitojen kannalta.

– Joukkueet eivät siinä kilpaile toisiansa vastaan, vaan kartuttavat yhteistä pistepottia. Joukkueiden kannattaa vertailla robottiensa ominaisuuksia ja sopia yhdessä taktiikasta.

Vaikka oma robotti ei pääsisi maailmanmestaruuskisoihin asti, tarjoaa se todennäköisesti tekijöilleen onnistumisen elämyksiä.

– Se on oma teos, ja on hienoa nähdä, että se toimii, kuvailee Robertin huoltajien Emilio Heiskanen.

Nähtäväksi jää, kuinka moni perjantain kilpailun osallistujista tulee käskyttämään robotteja työkseen.

– Robotiikka kyllä kiinnostaa, mutta enemmänkin siinä mielessä, miten tekoäly voi olla mukana ihmisten arjessa, Sohvi Mattila pohtii.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme