Lahesta

The Beetles is back – edellinen keikka vuonna 2010

Bändi lopetti toimintansa vuonna 2010 soitettuaan 13 keikan kiertueen yhden päivän aikana lahtelaisissa ravintoloissa. Kuva: Mirja Hussain

Lahtelainen The Beetles -yhtye tekee comeback-keikan tulevana lauantaina Möysän musaklubilla. Bändi lopetti toimintansa 2010 soitettuaan 13 keikan kiertueen yhden päivän aikana lahtelaisissa ravintoloissa.

Toistaiseksi tiedossa ei ole comeback-keikan lisäksi muita esiintymisiä.

– Lähdetään nyt kokeilemaan, miten meidän vanhan musiikin soittaminen sujuu ja katsotaan onko yleisöä ja mitä ne tykkää, toteaa Lipa Liukkonen The Beetlesistä.

Yhtye on tunnettu myös harjoittamastaan hyväntekeväisyydestä. Vuoden 2010 vuorokauden mittaisen kiertueen keikkatulot lahjoitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalan lasten psykiatriselle osastolle. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse sellaisesta.

Ihan yleisön painostuksesta lähdettiin tähän tällä kertaa. Lipa Liukkonen

– Ihan yleisön painostuksesta lähdettiin tähän tällä kertaa, Liukkonen kertoo.

Lauantain tapahtumaan myydään tavallisten lippujen lisäksi myös VIP-lippuja, jotka oikeuttavat muun muassa aikaistettuun sisäänpääsyyn, paikkoihin VIP-katsomossa sekä tervetuliaisjuomiin ja pikkupurtavaan. Lisäksi screenillä pyörii koostevideot The Beetlesin ennätyskeikoilta vuosilta 2006 ja 2010.

The Beetles Möysän musa­klubilla 10.8. klo 22.

Iiris Andersson

Suosittelemme