Lahesta

Vesiliikunnan festivaali siirtyy Pikku-Veskulle - järvessä nähdään myös uintikisa

Lahdessa järjestetään tulevana lauantaina muutaman vuoden tauon jälkeen usean vesiliikuntalajin harrastusmahdollisuuksia esittelevä tapahtuma, Splash Games Water Festival. Edellisen kerran tapahtuma nähtiin vuonna 2016 maauimalassa. Nyt tapahtuman paikka on vaihtunut Pikku-Vesijärvelle.

– Yleisön on helppo tulla tapahtumaan ja paikka on otollisempi melonnalle, purjehdukselle ja suppailulle, kun tilaa on enemmän kuin altaassa, perustelee tapahtumaa järjestävän Lahden uimaseuran toiminnanjohtaja Tommy Rundgren.

Tapahtumassa on mahdollisuus kokeilla Rundgrenin luettelemia lajeja, lisäksi tarjolla on sukellusharrastukseen liittyvää tietoa.

Myös uinti on näkyvästi esillä, sillä Pikku-Veskulla järjestetään nyt ensimmäistä kertaa avovesiuintikilpailu. Ohjelmassa on 4 x 400 metrin viestikilpailu, joka uidaan Lahden Uimaseuran uimareista kootuilla sekajoukkueilla.

Myös uinti on näkyvästi esillä, sillä Pikku-Veskulla järjestetään nyt ensimmäistä kertaa avovesiuintikilpailu.

Yleisessä sarjassa kussakin joukkueessa on kaksi naista ja kaksi miestä, nuorten sarjassa kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Nuorten kilpailu pyörähtää käyntiin kello 11, yleinen sarja kello 11.40. Kolmion muotoisen radan lähtöpaikka on Pikku-Veskun laiturilla, lähellä ratapenkkaa. Tapahtumapäivän muukin toiminta keskittyy vastaavaan paikkaan.

Muutama vuosi sitten järjestetyn tapahtuman tavoin veden päällä nähdään myös julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

Splash-parisprintissä paikallisten urheiluseurojen edustusurheilijat melovat ja suppaavat radan vuorotellen kahteen kertaan. Kello 14.15 alkavaan kisaan on tulossa kahden hengen joukkueet Pelicansilta, FC Lahdelta, Lahti Basketballilta, Lahden Hiihtoseuralta ja Lahden Uimaseuralta.

Kello 15.15 käynnistyvässä julkkisten suppailukisassa nähdään ainakin kaksi kilpa­uransa jo lopettanutta maailmanmestaria, uimari Hanna-Maria Seppälä ja hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen.

Tapahtumassa tarjolla olevat maksuttomat lajikokeilut pyörähtävät käyntiin jo kello 10 aamulla.

Paikalla on myös Lahden Uimaseuran järjestämä kahvio.

Splash Games Water Festival­ Pikku-Vesijärvellä 3.8. klo 10–16.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme