Lahesta

Mastola pyrkii vuoden eurooppalaiseksi museoksi - uudistettu radio- ja tv-museo tarjoaa räätälöidyn kokemuksen

Lahden Radio- ja tv-museo Mastola on valittu osallistujaksi European Museum of the Year (EMYA) 2019 -kilpailuun.

Vuoden eurooppalaiseksi museoksi ovat Suomesta tänä vuonna ehdolla myös Muumimuseo, Emma ja Kansallismuseo. Palkinnosta kilpailee yhteensä 40 museota.

EMYA-kilpailuun voivat hakeutua niin kulttuurihistorialliset kuin taidemuseotkin. Museon koolla ei ole merkitystä. Yhdistävänä kriteerinä on, että museon tulee olla uusi tai uudistettu kolmen vuoden sisällä.

– Kilpailuun osallistuakseen täytyi tehdä laaja hakemus, joka vaati meiltä aikamoista älynystyröiden hierontaa. Meitä oli iso tiimi ideoimassa hakemusta, kertoo Mastolan projektitutkija Susanna Korhonen.

Hakemus laittoi Korhosen mukaan museon perustelemaan olemassaoloaan muun muassa eurooppalaisen näkökulman sekä kestävän kehityksen osalta.

– Olimme varautuneet laajuuteen, mutta se pääsi silti yllättämään. Hakemukseen tehty työmäärä vastasi pientä tutkimusta.  Sen vuoksi tuntuu vielä hienommalta, että meidät kutsuttiin toukokuun palkintogaalaan, Korhonen kertoo.

Kilpailun keskiössä on niin sanottu public quality eli asiakkaiden palvelu, odotuksiin vastaaminen ja niiden ylittäminen. Mastolan monivuotisessa peruskorjauksessa ja näyttelyn uudistuksessa asiakkaiden palvelemista mietittiin monesta näkökulmasta, ennen kuin näyttelyt avattiin helmikuussa 2017.

Museo oli tunnistanut asiakkaistaan kolme ryhmää, jotka erityisesti nousevat esille kävijöiden keskuudesta: nostalgianälkäiset, lasten kanssa liikkuvat ja teknisesti suuntautuneet asiantuntijat.

Esimerkiksi museon alakerran aineettomat oppaat, jotka ilmestyvät näyttelytilan seinille kertomaan radion ja tv:n historiasta, on jaoteltu näiden ryhmien mukaan.

Korhosen mukaan Mastola tavoittelee myös uusia asiakasryhmiä. Uudistumistyö ei ole vielä ohi, vaikka peruskorjaus ja näyttelyuudistus on tehty. Uusia asiakasryhmiä on pyritty tavoittamaan muun muassa Taidetestaajat-hankkeen ja Mastolan Halloween -teemaviikon kautta.

Mastola panostaa uudella ulkoasullaan varsinkin monipuoliseen kerrontaan. Kaikkea tietoa ei printata pienelle paperille, vaan kuva ja ääni on otettu mukaan kertomaan museon sekä radion ja tv:n historiasta.

– Tärkeää on varsinkin selkeys. Käytämme paljon infografiikkaa, ääniä ja kuvia kertomaan. Tietoa löytyy kosketusnäytöiltä, sieltä voi halutessaan katsoa lisäinformaatiota. Emme halua pakottaa kaikkea tietoa asiakkaalle heti, vaan antaa hänen ottaa itse selvää asioista, jotka kiinnostavat, Korhonen selittää.

Näyttelyjen tuoreistamisprosessiin haluttiin mukaan myös asiakkaiden näkökulma, ja museo kokosikin avoimella haulla asiakasraadin, joka pääsi vaikuttamaan päätöksiin.

– Raatilaisilta saimme suoraa palautetta, ja he pääsivät valitsemaan muun muassa kuvia, radio- ja tv-ohjelmapätkiä näyttelyyn. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on todella hedelmällistä ja tähän toivomme myös jatkoa, Korhonen kertoo.

Millaiset mahdollisuudet Mastolalla on päästä vuoden eurooppalaiseksi museoksi? Siitä ei ole varmuutta, mutta Korhosen mukaan museota kesällä arvioinut tuomari ainakin vaikutti tyytyväiseltä.

– Hän eläytyi upeasti, leikki studiopolun Chromakey-studiossa ja pisti itsensä kunnolla likoon, Korhonen naurahtaa.

Vuoden eurooppalainen museo valitaan toukokuussa Sarajevossa järjestettävässä gaalassa.

Radio- ja tv-museo Mastola on avoinna ti–pe kello 9–17 sekä la–su kello 11–16 Radiomäellä.

Reetta Multanen

Suosittelemme