Lahesta

Patsastaisteluiden luvattu kaupunki - "Prosessi on ollut tähän asti polveileva ja epämääräinen"

Hakkapeliittain kotiinpaluu on lahtelaisten patsasvääntöjen klassikko. Teoksen sijainti on vaihtunut valtuuston poliittisten voimasuhteiden mukana.

Lahden valtuustossa käytiin äskettäin räiskyvää keskustelua julkisista taideteoksista ja historiasta, kun puheenaiheena oli Tapani Ripatin (sd) tekemä aloite Mannerheimin patsaan siirtämisestä muualle.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun paikalliset poliitikot käyvät kierroksilla patsaiden vuoksi. Kuten oheisista kuvista näkyy, kaupungista on helppo löytää useita patsaita, joihin on liittynyt vahvoja jännitteitä ja poliittisia intohimoja.

Vuosien saatossa niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset aatteet ovat saaneet omat monumenttinsa. Legendaarisin esimerkki patsastaisteluista on Hakkapeliitta-patsas, jonka sijainti on vaihdellut valtuuston voimasuhteiden mukaan.

Paikallisten teosten vaiheet hyvin tunteva kaupunginmuseon tutkija Riitta Niskanen ei innostu patsaisiin liittyvästä poliittisesta nokittelusta.

On hirveä into harrastaa henkilöpalvontaa ja tuupata julkiseen tilaan jotakin, antamatta ihmisten määritellä, mitä halutaan ja ei. Elisa Lientola

– Niin ei pitäisi olla. Julkisen taiteen pitäisi kuulua kaikille.

Samoilla linjoilla on Hämeen läänintaitelija Elisa Lientola, joka osallistui myös vasemmistoliiton valtuutettuna Mannerheim-keskusteluun. Lientola  peräänkuuluttaa julkisiin teoksiin nykyaikaista ja tulevaisuuteen katsovaa otetta.

– Koska se sodan muistelu sellaisella jähmeällä ja formaalilla tavalla riittää? 

Kulttuuripiirit laidasta laitaan suuttuivat siitä. Lasse Koskinen muistelee vastustaneensa Lahteen suunnilteltua Lanupuistoa kutsumalla teoksia möhkäleiksi.

Kuvataiteilijan koulutuksen saaneen Lientolan valtuustopuheeseen lipsahti hänen ammattislangiinsa kuuluva provosoiva termi ”miehiset pronssipökäleet”. Ironinen heitto viittaa perinteisen kaavan mukaan tehtyihin näköispatsaisiin. Lahdessa niitä on tehty sota-aiheiden lisäksi viime aikoina myös urheilijoista.

Lientola on sitä mieltä, että innokkaat puuhaajat ovat toteuttaneet hankkeita laadun kustannuksella.

– On hirveä into harrastaa henkilöpalvontaa ja tuupata julkiseen tilaan jotakin, antamatta ihmisten määritellä, mitä halutaan ja ei.

Nykytaiteen osalta Lahteen on jäänyt aukko, sanovat sekä Lientola että Niskanen. Molemmat ovat sitä mieltä, että Lahti on aikanaan ollut vahva julkisen taiteen kaupunki, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana on tehty muistomerkkejä, ei taideteoksia.

– Tämän takia keskustelu konfliktoituu helposti, kun ihmisillä on vahva käsitys, millaista taiteen pitäisi olla. Jos meillä olisi viimeisen 30 vuoden ajalta enemmän nykytaidetta, kaikkien toiveet mahtuisivat paremmin sekaan, Lientola arvioi.

Poikkeus vahvistaa säännön. Lientola pitää Rautatienkadulle äskettäin tehtyä Taideakselia rohkaisevana esimerkkinä avoimesta prosessista, jossa on otettu huomioon alueen käyttäjien näkemyksiä. Toisena positiivisena esimerkkinä hän pitää Lahdessa olevia Olavi Lanun teoksia, ”vaikka ne ovatkin päässeet viime aikoina unohtumaan”.

Lanun teokset ovat myös yksi esimerkki siitä, miten taide jakaa mielipiteitä. Paikallisten patsastaisteluiden veteraaneihin kuuluva Lasse Koskinen (ps) kertoo aikanaan vastustaneensa Lanu-puiston perustamista kaupungille aiheutuvien kustannusten vuoksi ja siinä samalla hän tuli kuvailleeksi Lanun teoksi ”möhkäleiksi”.

– Kulttuuripiirit laidasta laitaan suuttuivat siitä, Koskinen muistelee.

Koskinen oli aikanaan tekemässä aloitetta Hakkapeliittojenkin siirrosta torille. Nyt hän on mukana puuhaamassa Lahteen evakkopatsasta. Vuosikymmenien saatossa Koskisen taidekäsitys ei ole muuttunut.

Hän on osapuilleen samoilla linjoilla kuin edustamansa puolue, jonka ohjelmassa  muutama vuosi sitten kyseenalaistettiin ”postmoderni tekotaide”.

– Kyllä, henkilökohtaisesti olen näköistaiteen ystävä, Koskinen kiteyttää.

Oli kyse sitten pökäleistä tai möhkäleistä, teokset ilmestyvät nykyään Lahden katukuvaan osittain sattumanvaraisesti.

Lahdessa on virkamiehistä koostuva julkisen taiteen työryhmä, mutta sillä ei ole virallista valtuutusta tehtäväänsä.

– Prosessi on ollut tähän asti polveileva ja epämääräinen, joka kerta erilainen, kuvailee ryhmän puheenjohtajana toimiva museonjohtaja Timo Simanainen.

Patsaiden puuhaajat ovat saattaneet marssia lähetystönä esimerkiksi kaupunginjohtajan puheille. Sen jälkeen asiantuntijavirkamiehillä on saattanut riittää selviteltävää käytännön yksityiskohdissa, taiteelliset näkökohdat ovat tupanneet jäämään taka-alalle.

Simanainen toivoo, että tulevaisuudessa saadaan selvemmät ohjeet siitä, miten Lahteen toteutetaan julkisia teoksia.

– Pitää ottaa sopivassa välissä asia puheeksi kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa.

Myös Lientola haluaa avoimen kuvauksen siitä, miten julkisiin taideteokseen liittyvä päätöksenteko toimii ja millaisia rahoitusvaihtoehtoja niihin on tarjolla.

 – Silloin prosessi on kaikkien tiedossa. Ei synny vääränlaista vallankäyttöä, jossa vain ne ihmiset, joilla on hyvät suhteet ja suora puhelinyhteys, saavat patsaan kaupunkiin.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme