Lahesta

Lahden uusin katu on nyt auki - Ranta-Kartanon alueella vielä isoja järjestelyitä lähiaikoina

Kartanonkatu avautui liikenteelle tiistaina.

Ranta-Kartanoa ympäröivien katujen rakentaminen on edennyt niin, että Kisapuiston vieressä kulkeva uusi Kartanonkatu on avattu liikenteelle. Elo-syyskuun aikana on myös muita muutoksia ja syyskuun lopulla siirrytään lopullisiin järjestelyihin.

Autoliikenne keskustasta Jalkarannan suuntaan kulkee tämän viikon ajan sekä uutta Kartanonkatua että Paasikivenkadun ja Kyösti Kallion kadun kautta. Risteystöiden vuoksi Paasikivenkadun liittymä suljetaan vielä 20.8 alkaen kuukaudeksi ja tämän ajan on ainoastaan Kartanonkadun yhteys käytöstä. Ranta-Kartanon alueella kulkeva osa Jalkarannantiestä poistetaan nyt kokonaan ajoneuvoliikenteen käytöstä.

Kartanonkadun ja Lahdenkadun risteys on avautunut viimeistelytöiden valmistuttua. Kartanonkadulta on yhteys Jalkarannatielle.

Vanhalla linja-autoaseman kentällä Jalkarannatien ja Kisapuiston väliset alueet säilyvät toistaiseksi pysäköintialueina. Niille kulku on ainoastaan Kartanonkadun puolelta. Koko alue on maksutonta, kahdeksan tunnin aikarajoitettua kiekkopysäköintialuetta.

Vanhan linja-autoaseman ja siellä toimivan K-Market Kartanon oma pysäköintialue on rakennuksen ja Kartanonkadun välissä ja sinne on ajo Kartanonkadulta. Jalkarannantien puoleinen pysäköinti on poistunut käytöstä.

Ranta-Kartanon kohdalla Jalkarannantie siirtyy syksyn aikana jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön lukuun ottamatta länsipuoleisia kaistoja, joilla työmaaliikenne jatkuu Paasikivenaukion rakentamisen ajan. Muu autoliikenne on alueella kielletty.

Pellonkulmankujan kulkuyhteys suljetulle Jalkarannantien osuudelle poistuu yleisen liikenteen käytöstä. Vapaudenkatu avataan liikenteelle perjantaina 17.8.

Paasikivenkadun ja Hollolankadun risteysalueen viimeistelytöiden vuoksi kulku Paasikivenkadulle suljetaan liikenteeltä maanantaina 20.8. noin kuukauden ajaksi. Ajoyhteys Paasikivenkatu - Kyösti Kallion katu säilyy liikenteen käytössä, mutta ajoyhteys Hollolankadulle/-kadulta poistuu tilapäisesti käytöstä.

Sibeliuksenkatu aukeaa syyskuun lopulla

Sibeliuksenkadun asfaltointityöt suoritetaan ensi viikon lopulla. Sibeliuksenkatu avataan liikenteelle, kun Paasikivenkadun risteysalueen työt on saatu valmiiksi, jolloin risteysalueen liikennevalot saadaan otettua käyttöön.

Uusi Lahti

Suosittelemme