Lahesta

Pekka Timonen vakuutti Lahden päättäjät - näin hän vastaa epäileviin kommentteihin

Pekka Timonen oli seuraamassa valintaansa valtuustosalin katsomossa. Tässä vaiheessa hänen valintansa varmistumisesta oli kulunut pari sekuntia. Lahden todennäköisesti viimeistä kaupunginjohtajaa ehti ensimmäisenä onnittelemaan vieressä istunut varavaltuutettu Jani Wallenius (kok). Kuva: Tommi Berg

- Emme ole koskaan Suomen suurin kaupunki, emmekä todennäköisesti rikkain. Voimme kuitenkin yhdessä päättää, että olemme parhaita tekemään yhteistyötä.

Siinä yksi ajatuksista, joita Pekka Timonen lausui kiitospuheessaan Lahden valtuustolle juuri valittuna kaupunginjohtajana. Puheessa pilkahteli paljon samoja aineksia, joista hän oli saanut kehuja hänen valinneilta poliitikoilta. Useissa Timosta käsitelleissä puheenvuoroissa mainittiin hänen hyvät verkostonsa ja kykynsä innostaa ihmisiä.

- Kaupunginjohtaja voi verkostojensa kautta luoda Lahdelle uusia mahdollisuuksia ja vakiinnuttaa kaupungin brändiä vetovoimaisena ja kiinnostavana asuinpaikkana, totesi Salla Palmi-Felin (vihr.).

Moni tuntui myös toivovan, että Timonen onnistuu ravistelemaan lahtelaista vähättelyn kulttuuria.

Voimme kuitenkin yhdessä päättää, että olemme parhaita tekemään yhteistyötä. Lahden tuleva kaupunginjohtaja Pekka Timonen

- Ihan hyvä, että saamme vähemmän kyynisiä voimia, kommentoi Elisa Lientola (vas) Timosen valintaan puheessaan.

Timonen aloittaa uudessa tehtävässään elokuussa. Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteerinä viimeksi työskennelleen Timosen valinta oli käytännössä jo etukäteen selvä.

Täysin ilman soraääniä se ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä suljetussa lippuäänestyksessä lukemat olivat 51-8. Vähemmistöön jäänyt joukko olisi valinnut tehtävään Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan.

Kristiina Joensuu paheksui valintaprosessia, jossa valintaa valmistellut työryhmä julkisti esityksensä ennen kuin valtuutetut olivat päässeet haastattelemaan ehdokkaita. Hän kutsui menettelyä "median manipuloinniksi". Joensuu ilmoittautui Jarvan kannattajaksi ja korosti etenkin kokemusta kaupungin talouden johtamisesta.

Myös Juha Viitanen (ps) oli kallistunut haastatteluiden perusteella Jarvan kannalle. Hän muistutti, että Jarvan aikana Lappeenranta on pystynyt pienentämään velkapottiaan asukasta kohden laskettuna 500 eurolla.

- Tämä pisti miettimään. Timosesta jäi hieno kuva, mutta minä pidän häntä enemmän kivana kaverina.

Talousosaamiseensa kohdistunutta kritiikkiä Timonen kommentoi heti valintansa jälkeen.

- Kyllä minä omasta mielestä olen myös ihan kokenut talouden hoitaja. Minulla on aina ollut vastuulla omia budjetteja olen osallistunut myös toisten budjettien suunnitteluun. Täytyy myös muistaa, että kukaan ei tee tätä yksin. Tottakai kaupunginjohtajalla on myös apuna iso joukko loistavia ammattilaisia täällä Lahdessa, yhdessähän näitä töitä tehdään.

Timonen sivusi talousteemaa myös kiitospuheessaan ja mainitsi siinä yhteydessä, että rahankäytössä on tehtävä valintoja.

- Emme voi kiihdyttää kaikilla kaistoilla yhtä aikaa.

Innostuspuheiden lisäksi valinnan yhteydessä sivuttiin myös Lahden ongelmia.

- Lahdella on suurista kaupungeista ollut pitkään pahin rakennetyöttömyys. Se on asia, joka on raskas ja myös jarruttaa Lahden kehitystä. Vaikka se tiedetään vaikeaksi asiaksi, siihen pitää etsiä väsymättömästi ratkaisuja, Timonen painottaa.

Myös ongelmista puhuttaessa Timonen korostaa yhteistyön merkitystä ja mainitsee tästä yhtenä esimerkkinä päihde- ja huumeongelman.

- Tarvitaan paitsi kaupunkia, myös poliisia, tullia, rajavartiostoa, se on myös erilaisten järjestöjen yhteinen asia. Kyllä ne Lahden ikävimmät ja sitkeimmät ongelmat ratkeavat myös yhdessä ja yhteistyöllä. Kaupunki on siinä yksi toimija ikään kuin keskellä, mutta ei kaupunki yksinään pysty niitä ratkaisemaan.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme