Lahesta

Tällaiselta näyttää perhepuiston uusi linna

Launeen perhepuiston uuden linnan asennustyöt alkavat toukokuun loppupuolella. Tätä ennen kaupunki täyttää vanhan linnakelammen ja tekee tarvittavat alusrakennetyöt. Vanhan puretun linnakkeen viereen sijoittuvan uuden linnakkeen on tarkoitus valmistua käyttövalmiiksi heinäkuun puoliväliin mennessä.

Alkuvuodesta järjestetyn tarjouskilpailun voitti rovaniemeläinen leikkivälinevalmistaja Lappset Group Oy. Oheisissa havainnekuvissa yhtiön suunnitelmia linnakkeesta.

- Sinne tulee erilaisia ryömintäputkia, salareittejä ja kiipeilymahdollisuuksia, kuvailee viherrakennuttaja Markku Silvenius Lahden kaupungilta.

Havainnekuvien perusteella linnan ympärillä näyttäisi olevan entiseen tapaan vettä, mutta todellisuudessa vanha vesikuoppa on täytetty ja linna ympyröity nykyisiltä leikkikentiltä tutulla pehmustetulla pinnoitteella, joka on osittain värjätty vallihautaa jäljitellen siniseksi.

Hankkeen kustannusarvio on noin 240 000 euroa. Kustannus koostuu kaupungin tekemästä työstä ja leikkivälinevalmistajalle maksettavasta hinnasta.

Tommi Berg
tommi.berg@uusilahti.fi

Suosittelemme