Kaupungin kasvot

Taiteen moniosaaja haaveilee musikaalista

Muusikko Mirva Myllynen herkuttelee salmiakilla ja on huomannut, että Lahdessa ollaan aika hitaasti lämpiäviä.

Mikä on ilahduttanut sinua tällä viikolla?

Lapset, joita on kohdattu Teatteri Tervan Peikkojen koulupäivä -konserttikier­tueella, se lasten ilo ja energia!

Olitko esiintyjä jo pikkutyttönä?

Kyllä. Lauloin Paula Koivuniemeä playbackinä. Nuorena tein juontojuttuja ja vedin karaokea, mutta vasta 35-vuotiaana hyppäsin myyjän työstä Pesäkallion kesäteatterin lavalle.

Lahti on upean kulttuuritarjonnan kaupunki.

Kuuluitko johonkin jengiin teininä?

Meillä oli Villähteellä tiivis koko kylän nuorisojengi, keräännyimme kioskille ja liftasimme kaupunkiin pyörimään rundia.

Mitkä ovat kolme määräävintä piirrettäsi?

Olen luova, herkkä ja vähän työnarkomaani.

Olet monipuolinen taiteentekijä – mitä kaikkea teet?

Teen biisejä omalle Varjottaret-yhtyeelleni, teatterin puolella sävellän, käsikirjoitan, ohjaan, teen tarpeistoa ja näyttelen.

Oletko mieluummin ohjaaja vai näyttelijä?

Kummassakin on puolensa, mutta ehkä näyttelijä. Nautin siitä lavalla olosta.

Millaista musiikkia Varjottaret tekee?

Me on keksitty sitä kuvaamaan ihan oma termi, etnoindiesyntpop. Meillä on saundillisesti rikkaita biisejä, mukana saattaa olla haitaria tai nokkahuilua.

Puolisosi Ilmari Myllynen on myös näyttelijä-muusikko. Näkyykö se teillä kotona, että molemmat ovat taiteilijoita?

Monellakin tapaa, esimerkiksi siinä, että meillä on tarpeistoa joka paikassa. Ja siinä, että meillä ei ole työaikaa vaan puhelimet laulavat illallakin.

Millaisen taiteellisen produktion haluaisit vielä joskus toteuttaa?

Haluaisin tehdä musikaalin täällä Korilla ja tuoda siinä esiin naisnäkökulmaa.

Grand Canyon, Machu Pichu vai Abu Dhabi?

Gran Canyoniin varmaan lähdettäisiin.

Mitä tekisit, jos saisit miljoona euroa?

Ostaisin meille kodin ja pitäisimme kuuden vuoden pitämättä jääneet lomat. Haluaisin myös ilahduttaa vanhuksia, joten osa rahasta menisi heille suunnatun esityksen toteuttamiseen.

Mikä on kaikkien aikojen paras tv-sarja?

Game of Thrones.

Mihin olet tyytyväisin ulkonäössäsi?

Silmiin. Olen kyllä ihan tyytyväinen muutenkin.

Mikä biisi on viimeksi soinut korvamatona?

Amerikan kansallislaulu.

Salmiakki vai suklaa?

Salmiakki.

Onko sinulla mitään orastavaa fobiaa?

Pelkään hämähäkkejä ja korkeita paikkoja. Olen kuitenkin yrittänyt voittaa pelkoni, etten siirtäisi niitä lapsilleni.

Mitä mieltä olet nettideittailusta?

Kukin tyylillään, jos sen kokee hyväksi.

Kummat ottaisit, ripsenpidennykset vai rakennekynnet?

Rakennekynnet, ne minulla onkin. Omat kynnet tuhoan tarpeistoa tekemällä.

Mikä on lempituoksusi?

Kielon tuoksu.

Jos joutuisit muuttamaan pois Suomesta, missä voisit asua?

Englanti vähän kiehtoisi. Sinne olisi makeeta mennä diskoilemaan.

Monetko pikkujoulut sinulla on tiedossa?

Kahdet.

Glögi, hehkuviini vai munatoti?

Glögi.

Mitä kunnallista palvelua käytät Lahdessa eniten?

Kirjastoa. On hienoa kun pääkirjastosta saa lautapelejä ja urheiluvälineitäkin.

Mikä perilahtelainen ihmetyttää sinua?

Minulle on sanottu, etten voi olla lahtelainen, kun olen niin avoin. Saatan puhua tuntemattomille linkkupysäkillä tai hakea naapurista sokeria leipomiseen. Täällä ihmisillä kestää lämmetä.

Määrittele kolmella sanalla Lahti?

Upean kulttuuritarjonnan kaupunki.

Myllyseltä haasteen saa kukkakauppias Eija Hyyryläinen.

Marjaana Kontu
marjaana.kontu@uusilahti.fi
@

Suosittelemme