Kaupungin kasvot

It-ammattilainen ei luovu kodin lankapuhelimesta

Palvelupäällikkö Teija Leppänen ahmii italialaisia dekkareita ja nauttii vanhojen huonekalujen tuunaamisesta.

Millainen oli aamun aloitus tänään?

Siinä kuuden aikoihin ylös, lehti laatikosta ja kahvikupin äärelle. Siinä menee se tunti. Oma hetki aamulla on tärkeä.

Mikä on elävin muistosi alakouluajoilta?

Kävin Renksun koulua, sieltä on pelkkiä hyviä muistoja. Eniten jäivät mieleen välitunnit, kun twistattiin tyttöjen kanssa.

Minkä ikäisenä matkustit ensimmäisen kerran ulkomaille yksin?

Ylioppilasvuoden kesällä kävin Rhodoksella, reissu meni hyvin.

Olet palvelupäällikkö it-alan palveluita tarjoavassa yrityksessä, millaisten asioiden kanssa olet tällä viikolla askarrellut?

Olen istunut asiakkaiden kanssa palavereissa, lähinnä etänä. Tykkään työstäni, parasta on ihmisten kohtaaminen, kun kokee tekevänsä jotain sellaista, mikä helpottaa toisen ihmisen työtä.

Mikä on lempiharrastuksesi?

Kuntourheilu eri muodoissa. Käyn juoksulenkillä, joogassa ja tänä kesänä aloitin golfin peluun 13-vuotiaan poikani kanssa. Tärkeä harrastus on myös lapseni harrastus eli koripallo Lahti Basketballin junioreissa, olen siinä joukkueenjohtajana.

Mikä on paras lautapeli?

Muuttuva labyrintti.

Otatko päivätorkkuja?

En, ne eivät toimi minulla, olen vain tokkurassa.

Uskotko karman lakiin?

Kyllä, uskon että karma hoitaa.

Oletko käynyt sokkotreffeillä?

En, en ole niin rohkea.

Menetkö kauppaan ostolistan kanssa vai improvisoitko?

Improvisoin.

Missä asiassa sinun pitäisi parantaa tapasi?

Haluaisin olla vähän ylimalkaisempi, olen liian järjestelmällinen. Haluaisin oppia sietämään epätäydellisyyttä itsessäni.

Edellinen haastateltava Riika Kivelä kysyy, mitä ekotekoja teet arjessa.

Ostan itselleni aika paljon vaatteita käytettynä. Olen myös pitkään kunnostanut vanhoja, kirpputorilta ostettuja huonekaluja, melkein koko olohuone on kalustettu kierrätetyillä huonekaluilla. Ennen kuin ostan uutta, mietin, voisinko kunnostaa vanhasta. Tekemällä oppii, ja käsillä tekeminen on kivaa vastapainoa työlle tietokoneella.

Kivelä utelee, montako palloa kymmenestä menee koriin.

Muutama. Se on yllättävän vaikeata.

Hän kysyy vielä, podcast vai romaani yöpöydällä.

Romaani. Tykkään Italiaan sijoittuvista kirjoista, viimeksi luin Andrea Camillerin Komisario Montalbano -sarjan dekkarin.

Onko sinulla kirkasvalolamppua?

Ei, en ole sellaista kaivannut.

Mikä on noloin tv-ohjelma, jota katsot?

Täydelliset naiset.

Syksy on harrastekurssien aikaa. Minkä kurssin seuraavista valitsisit: itämainen tanssi, viittomakieli vai poppanoiden kutominen?

Itämaisen tanssin, ehdottomasti.

Mitä jo kadonnutta kaipaat nostalgisesti?

Kyläilyä, sitä että voi spontaanisti mennä käymään toisen luona. Ennen mentiin kylään ja voitiin kahvitella monta tuntia. Nykyään arki on niin ohjelmoitua.

Kolme asiaa, jotka sinulle tulevat mieleen sanasta lokakuu?

Koriksen sarjapelit alkavat. Vaahteranlehdet tippuvat. Takkatuli.

Olet juurtunut Renkomäkeen. Miksi voisit suositella muillekin sinne muuttoa?

Pidän tästä omakotitalomiljööstä. Luonto lähellä mutta liikenneyhteydet silti hyvät, motarille sujahtaa äkkiä.

Jos sinulle tulisi vieras muual­ta, miten viettäisit hänen kanssaan syksyisen vapaapäivän Lahdessa?

Laitettaisiin auto Sibeliustalon edustalle parkkiin ja käveltäisiin siitä Pikku-Vesijärven puiston kautta Kisapuistoon katsomaan Litmasen patsasta ja sieltä hyppyrimäkien ohi Tapanilan hiihtomajalle kahville.

Leppäseltä haasteen saa myyntipäällikkö Tiina ­Hovi.

Marjaana Kontu
marjaana.kontu@uusilahti.fi
@

Suosittelemme