Kaupungin kasvot

Pikajuoksija opetteli ompelun YouTuben avulla

Vaatesuunnittelija Leevi Lyytinen on ollut sulhaspoikana Havaijilla ja haluaisi suunnitella vaatteita jenkkiräppäri Tyler, The Creatorille.

Leevi Lyytinen ompelee nuorten katumuotia ja hankkii lisätienestejä käymällä leipomossa töissä.

Miten aloitit päivän tänään?

Tänään heräsin vasta 9.30, koska tulin illalla Turusta kotiin ja olen menossa illalla 12 tunniksi töihin leipomoon. Aamupala on tärkeä, bravuurini on pannukakku, jonka teen itse.

Mikä oli rakkain tavarasi pienenä?

Polkupyörä. Opin ajamaan pyörällä varmaan 5-vuo­tiaana ja sain oman pyörän, jossa oli seitsemän vaihdetta.

Entä mikä on paras luokkaretkimuistosi?

Olimme yläasteella leirikoulussa Nauvossa. Siellä oli saaristomeininki: pieni lähikauppa, yövyimme majatalossa ja söimme lohikeittoa ja saaristolaisleipää.

Mikä on määräävin luonteenpiirteesi?

Olen tosi realistinen ihminen, en tunteilija.

Mistä sait kimmokkeen ryhtyä pukusuunnittelijaksi?

Vaatteet ovat aina kiinnostaneet. Varsinaisen kimmokkeen sain, kun harrastin pikajuoksua pari vuotta sitten ja takareiteni repesi. Ajattelin, että pitää keksiä tekemistä, ettei pää hajoa. Lainasin saumurin sukulaiselta ja tein ekat t-paitani. Kun kysyntä kasvoi ja sana levisi, perustin yrityksen.

Törmääkö ompeleva nuori mies ihmettelyyn?

Aluksi jotkut ihmettelivät ja saattoivat naureskella. No­peasti kaikki sen sulattivat.

Oletko itseoppinut ompelija?

Kyllä, olen opetellut YouTuben kautta, videoita katsomalla. Virheistä oppii.

Millaisia vaatteita teet?

Nuorten katumuotia. Tykkään vaatteista, joissa näkyy prosessin jälki. Vaatteen ei tarvitse olla huoliteltu, paidassa voi olla vaikka sauma väärin päin keskellä.

Mikä on unelmasi pukusuunnittelijana?

Että pääsisi isolle brändille töihin. Saisi vain suunnitella, ja kaikki paperityö jäisi pois.

Edellinen haastateltava Kasper Kumpulainen haluaa tietää, kenen yllä haluaisit nähdä suunnittelemasi asun?

Jenkkiräppäri Tyler, the Crea­torin.

Olet menossa heinäkuussa armeijaan, joten häntä kiinnostaa myös, miksi päädyit armeijaan siviilipalveluksen sijaan?

Mietin kouluavustajaksi menoa, mutta päädyin siihen, että käyn armeijan, se on kuitenkin kokemus.

Hän utelee vielä, että jos olisit jatkanut urheilu-uraasi, alittaisitko 10 sekunnin maagisen rajan satasella?

En usko, sen verran realisti pitää olla. Se on tummien miesten juttu.

Mikä on lempijuomasi ja -ruokasi?

Vesi ja äidin tekemä tortillalasagne.

Mikä on ollut ikimuistoisin matkasi?

Maaliskuun alussa kävin Havaijilla kaverin häissä, oltiin kolmen parhaan ­kaverini kanssa sulhaspoikina. Huikea mesta, ison mäen päällä auringonpaisteessa seisottiin alttarilla. Ja sen ­jälkeen lomailtiin reilu ­viikko.

Mistä kimmastuit viimeksi?

En ole räiskyvä tunteilija, mutta yksinäni saatan kimmastua, jos joku ompelutyö epäonnistuu. Tavarat ovat pari kertaa lentäneet.

Ketä olet viimeksi kehunut?

Tyttöystävää, jolla oli pääsy­kokeet Turun oikikseen. Psyykkasin ja kehuin häntä.

Missä olet kokenut parhaat luontoelämykset?

Mökillä Heinolassa. Viime syksynä ruska-aikaan käytiin kavereitten kanssa kalassa. Järvenselkä oli tyyni, eikä kuulunut mitään ääniä. Siinä tuli huikea fiilis.

Minkä lemmikin voisit ottaa?

Ison, vahtikoiramaisen ja lempeän koiran.

Onko sinulla mitään fobiaa?

Terävät veitset.

Aiotko äänestää eurovaaleissa?

En ole ihan varma.

Mitä odotat eniten kesältä?

Sitä kun lähden käymään kaverin kanssa Ruisrockissa, päivää ennen armeijaan menoa.

Millainen on hyvä ylioppilaslahja?

Pullot ja kylmä käteinen.

Mikä on Lahden ylpeys, mikä häpeäpilkku?

Hienointa ovat Lahden maamerkit: radiomastot ja mäkimonttu. Häpeäpilkku on, että monet tietävät Lahden huumepääkaupunkina.

Asteikolla 4–10, miten ylpeä olet lahtelaisuudestasi?

Vahva kasi.

Lyytiseltä haasteen saa nuorisovalmennuspäällikkö Joonas Makkonen.

Kontu Marjaana

Suosittelemme