Kaupungin kasvot

Yrittäjä lepää lauantaina

Ari Koskinen haluaisi, että hoitajien asemaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota nyky-yhteiskunnassa.

Ari Koskinen harmittelee, ettei kesäteatterille ollut tänä kesänä aikaa. ”Olisin ehdottomasti halunnut mennä katsomaan ainakin Heinolan kesäteatteriesityksen, mutta se meni ohi matkan ja työkiireiden takia. Harmittaa, että jäi näkemättä”, hän pohtii. Kuva: Reetta Multanen

Hei! Miten viikkosi on mennyt?

- Aika kiireistä on ollut. Eilinen meni Helsingissä ja muu päivittäinen normaali rutiini on pitänyt miehen liikkeellä.

Mitä olet viimeksi julkaissut sosiaalisessa mediassa?

- Se on varmaan ollut joku postaus juniorijalkapalloon tai henkiseen valmennukseen tai uneen liittyen. Olen luultavasti jakanut mielenkiintoisen aiheen. Tykkään enemmän seurata ja jakaa asioita kuin itse kirjoitella, toisinaan myös kommentoin jos koen sen tarpeelliseksi.

Jos olisin näkymätön, haluaisin ehkä olla kuuntelemassa poliittisen päätöksenteon perusteita.

Edellinen haastateltava Juha Tuominen toteaa, että olet toiminut jalkapallon parissa monessa eri roolissa. Millaisena näet lahtelaisen futiksen 10 vuoden päästä?

- Tämän hetken tilanne on aika murheellinen yleisesti ottaen, mutta kovaa työtä tekemällä näen, että meillä on mahdollisuus olla sillä paikalla, missä Lahti on joskus ollutkin, eli aika ylhäällä.

Mikä on lempivärisi?

- Olen Kuusysin mies, eli se on varmaan valkoinen.

Seurasitko jalkapallon MM-kisoja?

- Kyllä. Minulla oli kaksi lempijoukkuetta, veikkasin maailmanmestariksi Ranskaa ja sydämeni sykkii Belgialle. Tuli mestaruus ja pronssi.

Tuominen haluaa myös tietää, mikä on toimialasi nyt kun olet ryhtynyt uudelleen yrittäjäksi.

- Toimialani liittyy pääsääntöisesti ikääntyneiden ihmisten auttamiseen, mutta myös hyvin monipuolisesti ihmisten auttamiseen erilaisilla apuvälineillä. Ongelma voi olla vaikka kipeä polvi tai nilkka, ja se ei katso ikää.

Kahvi vai tee?

- Kahvi. Olen kyllä vähentänyt kahvin juontia selkeästi, jätän aamukahvit juomatta.

Mikä on parasta yrittäjyydessä? Entä pahinta?

- Parasta on ihmisten kohtaaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja parhaan ratkaisun löytäminen ihmisen ongelmaan. Vapaus ja innovatiivisuus ovat hyviä puolia. Haasteellisinta on talouden riskit ja kannattavuuden saaminen, ne ovat aina yrittäjyydessä haasteita.

Milloin olet viimeksi käynyt ulkona syömässä?

- Viimeisin ulkoruokailu on tapahtunut varmaan kesälomalla Sloveniassa.

Parasta Lahdessa on...

- Ympäristö, luonto ja vesi.

Onko sinulla lemmikkejä?

- Ei ole, mutta fanitan koiria, erityisesti länsiylämaanterrierejä eli westieitä. Rotu on ainakin siitä koiranruokamainoksesta tuttu, missä yövartija ruokailee yhdessä valkoisen koiransa kanssa.

Mikä on ikimuistoisin kömmähdys toimitusjohtaja-ajoiltasi FC Lahdesta?

- Karmea tilinpäätöskokous. Ei siitä sen enempää.

Jos et voisi asua Suomessa, missä maassa asuisit ja miksi?

- Saksassa. Tykkään saksalaisesta mentaliteetista, pidän puhtaasta ympäristöstä ja pitkästä historiasta. Olen historiafriikki, ja Saksalla on pitkä historia.

Mihin liittyvät parhaat lapsuusmuistosi?

- Kyllä ne liittyvät kaiken kaikkiaan juniorijalkapalloon, juniorijoukkueen osana olemiseen, ja miten sen ajan ystävyyssuhteet kantavat edelleen, lähes 50 vuoden jälkeen.

Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?

- Olen huono musiikki-ihminen. Kuuntelen poppia, mutta tykkään myös helposta klassisesta musiikista.

Mihin vaatekappaleeseen panostat eniten?

- Varmaan neuleisiin.

Mihin olet viimeksi matkustanut?

- Sloveniaan kesällä. Se oli monipuolinen maa, voi käydä Adrianmeren rantakohteessa, sitten luonnonpuistossa ja nähdä Alpit. Ja Ljubljana on melkein suurkaupunki. Siellä saa kaiken.

Minkä asian nyky-yhteiskunnassa muuttaisit?

- Haluaisin kiinnittää huomiota hoitajien ja omaishoitajien asemaan. Ikääntyvä yhteiskunta kaipaa näille ihmisille resursseja ja työssä jaksamista. Hoitaminen, oli se sitten lähihoitaja, omaishoitaja, sairaanhoitaja, ensihoitaja. Hoitajuus on niin laaja käsite, ja omaishoitajuutta on pienen lapsenkin hoitaminen, oman miehen tai vaimon, mummon tai vaarin hoitaminen. Kirjo on nollasta sataan ja työ on rankkaa.

Mitä tekisit, jos voisit muuttua näkymättömäksi?

- Haluaisin ehkä olla kuuntelemassa poliittisen päätöksenteon perusteita. Kaikki eivät ymmärrä sitä, ja minusta tuntuu, että olisi hyvä avata päätöksenteon kriteereitä. Ministereillä on lyhyitä aikoja, jolloin Yle tai MTV haastattelee heitä, ja siinä on kaikki kiteytettävä tosi lyhyesti, mutta se ei välttämättä avaudu koko kansalle, jos ei ole todella tietoinen asioista.

Missä päin Lahtea asut?

- Paavolassa.

Mikä on lempiviikonpäiväsi?

- Lauantai. Silloin on työstä vapaapäivä, saa irroittautua kokonaan, ja sitten on vielä sunnuntai aikaa palautua ja valmistautua seuraavaan viikkoon.

Koskinen valitsi seuraavaksi haastateltavaksi toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäisen.

Reetta Multanen
reetta.multanen@uusilahti.fi

Suosittelemme