Kaupungin kasvot

Työpaikkojen ongelmat unohtuvat Vesijärvellä

Timo Autio sovittelee lahtelaisten työyhteisöjen konflikteja, vaikka hänestä piti tulla pappi tai fysioterapeutti.

Myllysaari on Timo Autiolle mieleinen ja tuttu paikka vapaa-ajalla. ”Lähden usein täältä melomaan kajakilla Messilän tai sataman suuntaan, tai istuskelen aallonmurtajan kivillä”, hän kertoo. Kuva: Aatu Raninen

Mikä oli viikkosi ilonaihe?

- Yllättäen saapunut kesä, ja monipuoliset työtehtävät.

Mihin aikaan heräsit tänä aamuna?

- Kuudelta, kuten yleensä. Tykkään herätä hyvissä ajoin, ja nauttia aamukahvin ja sanomalehdet kaikessa rauhassa.

Mikä on mieleisin vaatekappaleesi juuri nyt?

- Kulahtaneet farkkushortsit.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.

- Innostuva, rauhallinen, avarakatseinen.

Mikä on mottosi?

- Nauti arjesta.

Mikä on lempinimesi?

- Timppa. Koulussa olin Biitti.

Harrastat melontaa, kuinka päädyt lajin pariin?

- Jo pentuna, vesillä olo on kiinnostanut aina, ja kajakissa pääsee niin lähelle vesielementtiä. Välissä oli vähän taukoa, mutta nyt olen melonut kymmenen vuoden ajan.

Kuvaile täydellinen melontaretki.

- Noin kymmenen kilometriä, hyvät eväät, ja monipuolinen maisema. Melonnassa viehättää rauha ja vapaus aikatauluista, myös maisemat näkee eri perspektiivistä.

Kuka olisi hyvää seuraa melontaretkelle: jääkiekkoilija Timo Jutila, hevimuusikko Timo Kotipelto vai poliitikko Timo Soini?

- Kotipelto. Hän tuntuu olevan mukava mies.

Ammatiltasi olet työyhteisösovittelija ja -ohjaaja. Mitä sellainen käytännössä tekee?

- Olen puolueeton .rauhanneuvottelija. konfliktitilanteissa. En keksi mitään ratkaisua itse, vaan ohjaan prosessia ja autan riidan osapuolia kohti sovintoa.

Oletko aina elämässäsi ollut sovittelijatyyppiä?

- Kyllä siinä varmaan perää on. Kyky kuunnella on tärkeää, ja tasapuolisuus ilman ennakkoasenteita.

Mikä on tyypillinen ongelmatilanne?

- Se voi lähteä tosi pienestä, kuten jos työkaverit eivät tervehdi toisiaan, tai puhutaan päälle, tai tulkitaan väärin tekemisiä tai sanomisia.

Edellinen haastateltava Ulla Ristkari kysyy: Mikä on yllättänyt yrittäjyydessä?

- Muun näkymättömän työn määrä, kuten paperityöt.

Mikä sinusta piti tulla isona?

- Pappi, myöhemmin myös fysioterapeutti.

Mitä hyvää teit viimeksi?

- Enonsaaressa talutettiin uupunut mies takaisin laiturille.

Mitä muuttaisit omaishoitajien arjessa, jos rahalla ei olisi väliä, kyselee Ulla Ristkari?

- Toimin tosiaan osa-aikaisesti Päijät-Hämeen omaishoitajat ja läheiset ry:n omaistoiminnan ohjaajana. Kehittäisin omaishoitajille paremmat mahdollisuudet pitää itsestään huolta. Lain mukaiset kolme vapaapäivää kuukaudessa jäävät monelta toteutumatta, kun niiden ottamisesta koituu suurempi vaiva kuin hyöty.

Mihin asiaan sinulla palavat päreet?

- Epäjohdonmukaisuuteen. Esimerkiksi somessa vastustetaan kiusaamista, ja kuitenkin itse saatetaan käyttäytyä päinvastoin.

Mikä elämässäsi on hieman rempallaan?

- Ajankäytön hallinta.

Kenen kuuluisan henkilön haluaisit tavata?

- Martti Ahtisaaren.

Miten hemmottelet itseäsi?

- Kuulokkeisiin soimaan hyvä konsertti, vaikkapa Red Hot Chili Peppersiä, ja kyytipojaksi lasillinen punaviiniä.

Kuinka tarkka olet parrastasi?

- Liian epätarkka, pitäisi ehkä hoitaa paremmin.

Ajelet punaisella Minillä, onko se tietoinen valinta?

- On sikäli, että se on pysynyt aiempia autoja pidempään. Lyhyempikin saa kajakit katolle. Seuraavakin voisi olla Mini.

Mitä odotat kesältä?

- Että lähdemme kesäkuussa poikani kanssa Tallinnaan Stone Sour -bändin keikalle.

Mistä olet ylpeä Lahdessa?

- Monipuolisesta kulttuuritarjonnasta, kuten pubikeikoista ja katutapahtumista.

Mikä tekisi Lahdesta paremman kaupungin?

- Elävämpi keskusta, että ihmiset kävisivät siellä rohkeammin ja käyttäisivät pienyrittäjien palveluja.

Autio haastoi haastateltavaksi näyttelijä Rami Rusisen.

Aatu Raninen
aatu.raninen@uusilahti.fi

Suosittelemme